El Tope

  • 1 km
  • 600 m
  • + Hotelli
  • Puerto de la Cruz, Teneriffa, Kanariansaaret

Huikeat näkymät allasalueelta

El Tope sijaitsee upeissa maisemissa Puerto de la Cruzin keskustan tuntumassa. Kävelyetäisyydellä hotellista on mukavasti palveluja, kuten Martianezin ostoskeskus, pikku kauppoja, Sitio Litren kaunis puutarha ja laavahiekkainen uimaranta.

Hotellin puutarhassa ja allasalueella nautitaan lomapäivistä ja huikeista näkymistä Teide-tulivuoren, kaupungin ja meren suuntaan. El Topen palveluihin kuuluu lisäksi kuntosali, tenniskentät, biljardi, pöytätennis sekä mahdollisuus hierontaan. 

Buffetaamiainen sekä lisämaksullisen puolihoidon ateriat tarjotaan pääravintolassa, jonka noutopöydässä on vaihtuvia teemoja ja kansainvälisen keittiön makuja. Allasbaarista voi tilata juomien lisäksi myös pientä purtavaa. Aulabaarissa järjestetään joinain iltoina iltaohjelmaa.

Hotelli koostuu päärakennuksesta ja erillisestä kaksikerroksisesta kaarevasta siivestä. Vaalein sävyin sisustetut huoneet on uusittu 2016–2018.

El Topen sijainti on mäen rinteessä, joten esimerkiksi kävelymatkalla keskustasta hotelliin on ylämäkeä ja portaita.

  • Wifi
  • Uima-allas
  • Ravintola

Parque la Paz

  • keskustassa
  • 200 m
  •  Huoneistohotelli
  • Playa de las Americas, Teneriffa, Kanariansaaret

Täysin uudistetut huoneistot ja tilat rannan ja palveluiden lähellä

Tyylikkään Parque la Paz -huoneistohotellin kaikki huoneistot sekä yleiset tilat on remontoitu täysin vuosien 2018–21 aikana, joten täällä vietät lomaasi laadukkaissa tiloissa. Myös hotellin sijainti on erinomainen, sillä Playa de las Américasin keskustan palvelut ja uimaranta ovat aivan hotellin kulmilla.

Viihtyisällä pihalla nautitaan aurinkoisista päivistä uima-altaan ja lastenaltaan äärellä. Perheen pienimmille on oma leikkipaikka ja -huone allasalueen vieressä. Hotellin vapaa-ajanohjaajat järjestävät aktiviteetteja kaikenikäisille useina päivinä. 

Huoneistoksesi voit valita kaksion tai tilavamman kahden makuuhuoneen huoneiston, johon voi majoittua jopa kuusi henkilöä. Osa kahden makuuhuoneen huoneistoista on kaksikerroksisia, näissä huoneistoissa makuuhuoneet ovat yläkerrassa ja olohuone alakerrassa. Hotellissa on myös liikuntarajoitteisten matkustajien tarpeisiin suunniteltuja esteettömiä yksiöitä, joihin voi tarvittaessa majoittua kolme henkeä.

  • Wifi
  • Uima-allas
  • Ravintola
Takaisin

El Tope

Hotellin tiedot: El Tope

Osoite
Calzada De Martianes 2, Puerto de la Cruz, Teneriffa
Rakennettu
1969
Kunnostettu
2016, 2018
Kerroksia
2–7
Huoneita
220
Paikallinen luokitus

Hissi
3
Internet
Wifi maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
Ilmastointi
ei

Palvelut

  • Tenniskenttä
    lisämaksusta, välineitä vuokrataan
  • Kuntosali
  • Kuntoiluhuone
  • Muita aktiviteetteja
    lisämaksusta biljardi, pöytätennis
  • Vastaanotto avoinna
    24 t
  • Baari
  • Allas-/snackbaari
  • Ravintola
  • Rahanvaihto
  • Kokoustilat
  • Huonepalvelu
  • Pysäköintipaikka
  • Pesulapalvelu
  • Hierontaa
    lisämaksusta
  • Spa
  • Kauneushoitoja
  • Sauna
  • Hotellin järjestämät kuljetukset
  • Talletus huoneessa
    lisämaksusta
  • Talletus vastaanotossa
  • Visa
  • Mastercard
  • American Express
  • Diners Club
  • Visa Electron

Internet

  • Internet
    Wifi maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.

Uima-altaat

  • Ulkouima-allas
  • Makean veden allas
  • Merivesiallas
  • Sisäuima-allas
  • Altaiden lämmitys
  • Lastenallas
  • Lastenaltaan lämmitys
  • Allaspyyhkeet
    takuumaksu
  • Rantapyyhkeet
    takuumaksu
  • Poreallas

Sijainti

Keskustaan
n. 1 km, keskustasta/rannalta hotelliin tultaessa on ylämäkeä ja portaita.

Uimarannalle
n. 600 m Martianezin rannalla

Bussipysäkille
n. 300 m

Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
ei

Kävelyetäisyys bussilta hotellille
n. 100 m

Matkalaukkukuljetus hotellille
ei

Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on

supermarkettiin n. 300 m



Lapset hotellissa

  • Leikkihuone
  • Leikkikenttä
  • Vauvansänky
    Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
  • Lastentuoleja ravintolassa
  • Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa

Huoneet

Huoneiden sijainti
sivurakennuksessa, päärakennuksessa

Huoneiden lukumäärä hotellissa
220

Huoneiden keskimääräinen koko
standard-huoneet n. 20 m²

  • Kokolattiamatto
    on Standard-huoneissa, joissa osittainen merinäköala tai vuoristonäkymä. Parvekkeellisessa Standard-huoneessa on laattalattia.
  • Siivous
  • TV
  • Kansainvälisiä TV-kanavia
  • Jääkaappi
  • Viileäkaappi/minijääkaappi
  • Minibaari
  • Pyykinpesukone
  • Silityslauta/-rauta
    lainattavissa
  • Hiustenkuivain
  • Kylpytakki
  • Tohvelit
  • Keittiö
  • Keittosyvennys
  • Astianpesukone
  • Keittolevyt
  • Mikroaaltouuni
  • Leivänpaahdin
  • Kahvinkeitin
  • Vedenkeitin
  • Erilliset vuoteet
    105 x 190 cm
  • Parivuoteet
  • Lisävuoteet
    sohvavuode
  • Lämmitys
  • Itsesäädettävä lämmitys
  • Ilmastointi

Hyvä tietää

Lisätietoa

Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.



Parque la Paz

Hotellin tiedot: Parque la Paz

Osoite
Luiz Diaz de Losada N°2, Playa de las Américas, Teneriffa
Rakennettu
1987
Kunnostettu
2021
Kerroksia
5
Huoneistoja
219
Paikallinen luokitus

Hissi
4
Internet
Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
Ilmastointi
Huoneissa ei ole ilmastointia, mutta hotellin vastaanotosta voi vuokrata lisämaksusta erillisen ilmastointilaitteen.

All inclusive

All inclusive -hintaan sisältyy hotellin ravintoloiden ja kahviloiden aukioloaikana
  • aamiainen
  • lounas
  • välipalat
  • illallinen
  • paikalliset juomat

Buffetaamiainen, -lounas ja -illallinen ja välipalat. Paikalliset alkoholi- ja virvoitusjuomat päivittäin klo 23:een.



Palvelut

  • Tenniskenttä
  • Kuntosali
  • Kuntoiluhuone
  • Muita aktiviteetteja
    Ohjattua liikuntaa mm. voimistelua ja vesipooloa. Lisämaksusta biljardia ja pöytätennistä.
  • Vastaanotto avoinna
    24 t
  • Baari
    2
  • Allas-/snackbaari
  • Ravintola
    2
  • Rahanvaihto
  • Kokoustilat
  • Huonepalvelu
  • Pysäköintipaikka
    vain muutamia parkkipaikkoja
  • Pesulapalvelu
  • Hierontaa
    lisämaksusta
  • Spa
  • Kauneushoitoja
  • Sauna
  • Hotellin järjestämät kuljetukset
  • Talletus huoneessa
    lisämaksusta
  • Talletus vastaanotossa
  • Visa
  • Mastercard
  • American Express
  • Diners Club
  • Visa Electron

Internet

  • Internet
    Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.

Uima-altaat

  • Ulkouima-allas
    1
  • Makean veden allas
  • Merivesiallas
  • Sisäuima-allas
  • Altaiden lämmitys
  • Lastenallas
    syvyys 50 cm
  • Lastenaltaan lämmitys
  • Allaspyyhkeet
  • Rantapyyhkeet
  • Poreallas

Sijainti

Keskustaan
keskustassa

Uimarannalle
Playa Mediterranean rantaan on n. 200 m. 

Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
kyllä

Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on

Mahdolliset meluhaitat
Hotellissa ja viereisissä baareissa on äänekästä iltaohjelmaa. Liikenteen ääniä kuuluu hotelliin.


Lapset hotellissa

  • Leikkihuone
  • Leikkikenttä
  • Vauvansänky
    Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
  • Lastentuoleja ravintolassa
  • Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa
    Ohjattuja leikkejä ja askartelua 4–11-vuotiaille lapsille muutamana tuntina päivässä. Joinain iltoina minidisco.

Huoneet

Huoneiden sijainti
erillisessä rakennuksessa

Huoneiden keskimääräinen koko
kaksio n. 40 m², huoneisto 2mh n. 52 m², esteetön yksiö n. 40 m²

  • Kokolattiamatto
  • Siivous
  • TV
  • Kansainvälisiä TV-kanavia
  • Jääkaappi
  • Viileäkaappi/minijääkaappi
  • Minibaari
  • Pyykinpesukone
  • Silityslauta/-rauta
  • Hiustenkuivain
  • Kylpytakki
  • Tohvelit
  • Keittiö
  • Keittosyvennys
  • Astianpesukone
  • Keittolevyt
  • Mikroaaltouuni
  • Leivänpaahdin
  • Kahvinkeitin
    Dolce Gusto -keitin
  • Vedenkeitin
  • Erilliset vuoteet
    100 x 200 cm
  • Parivuoteet
  • Lisävuoteet
    sohvavuoteet 85 x 185 cm
  • Lämmitys
  • Itsesäädettävä lämmitys
  • Ilmastointi
    Huoneissa ei ole ilmastointia, mutta hotellin vastaanotosta voi vuokrata lisämaksusta erillisen ilmastointilaitteen.

Hyvä tietää

Lisätietoa

Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.



Hotellin esteettömyystiedot

Pyörätuolilla liikkuminen hotellissa Hotelli on esteetön, liikkuminen onnistuu hyvin.
Pääseekö hissillä joka kerrokseen pääsee
Pyörätuolilla liikkuville asiakkaille parhaiten soveltuvat huoneet Esteettömät yksiöt
Luiskat hotellissa vastaanottoon ja piha-alueelle.
Mikäli luiskaa ei ole, montako porrasta 
Hissin oven leveys 80 cm
Hissin syvyys ja leveys 105 x 105 cm
Allasalueen esteettömyys uima-altaaseen on allashissi ja allastikkaat
Mihin yleisiin tiloihin ei pääse pyörätuolilla kaikkialle pääsee
Liikkuminen hotellin ympäristössä Onnistuu, jalkakäytävän reunat ovat paikoin korkeita, mutta myös luiskia on. Liikenne on vilkasta. 


Esteettömät huoneet: 

Huonetyyppi ja sijainti Esteetön yksiö
Tilavassa (n. 40 m²) liikuntarajoitteisille matkustajille tarkoitetussa yksiössä on samassa tilassa sekä oleskelu- että makuutilat, liikuntarajoitteisten matkustajien tarpeisiin suunniteltu keittonurkkaus, kylpyhuone (suihku ja wc) sekä parveke. Yksiöt sijaitsevat neljännessä kerroksessa (3 yksiötä). 
Huoneen saavutettavuus hissillä
Huoneen oven leveys 82 cm
Kylpyhuoneen oven leveys 82 cm
Parvekkeen oven leveys 100 cm
Amme, jossa suihku
Pelkkä suihku on
Käsisuihku on
Ammeen tai suihkualtaan reunan korkeus
Aputankoja kylpyhuoneessa suihkussa ja wc-istuimen vieressä
Muita apuvälineitä tai erityistä huomioitavaa Wc-istuin ja käsienpesuallas ovat normaalia matalammalla, samoin keittiön tasot. Normaalia korkeammat sängyt ja sängyn vieressä on hätäpainike vastaanottoon.


Lisätietoa hotellin muista huonetyypeistä:

Huoneen oven leveys
75 cm
Kylpyhuoneen oven leveys 55 cm
Parvekkeen oven leveys 65 cm neljän hengen huoneiston makuuhuoneessa, 91 cm olohuoneessa ja 91 cm kaksiossa. 
Pyörätuolilla liikkuminen huoneessa huoneessa mahtuu kääntymään
Pyörätuolilla kylpyhuoneeseen ei pääse, oven leveys vain 55 cm
Kynnys kylpyhuoneeseen ja korkeus ei kynnystä
Aputankoja kylpyhuoneessa ei ole
Ammeen reunan korkeus
Käsisuihku on
Kiinteä suihku 

Varaa matka

Anna matkustajat

Varaa huoleton Aurinkomatka-paketti verkosta ilman palvelumaksua!