Aurinkomatkalaisten suosima Aonang Villa Resort sijaitsee hienolla paikalla aivan Ao Nangin rannalla. Aurinkoisia lomapäiviä voi viettää hotellin suuressa, hyvin hoidetussa puutarhassa, jossa on kaksi uima-allasta ja lastenallas, lisäksi toisesta altaasta osa on erotettu perheen pienimmille.
Aonang Villa Resort on avara ja valoisa, huoneet viihtyisiä. Aulatilat ja rantabaari ovat uusittu 2019. Spassa rentoudutaan höyryhuoneessa, saunassa, porealtaassa ja hoidoissa.
Tyylikäs, monipuolisten palvelujen hotelli Kata Thani sopii rauhallisesta lomaympäristöstä nauttivalle. Loistava sijainti Phuketin parhaimpiin lukeutuvalla hienohiekkaisella Kata Noin rannan äärellä miellyttää niin aikuisia kuin lastenkin kanssa matkustavia lomailijoita.
Hotellin laajassa ja vehreässä puutarhassa jokainen löytää oman paikkansa useiden uima-altaiden tai rannan ääreltä. Aktiiviset lomalaiset voivat pelata tennistä, kuntoilla ja osallistua hotellin järjestämään monipuoliseen ohjattuun liikuntaan. Perheen pienimmille on mukavaa puuhailtavaa Kata Bhuri -rakennuksen yhteydessä olevassa lastenkerhossa, leikkipaikalla ja pienessä vesipuistossa.
Hotellin tasokkaissa ravintoloissa nautitaan thaimaalaisen ja kansainvälisten keittiöiden antimista. Korkeatasoisen span kauneushoidot ja hieronnat tarjoavat hemmottelua keholle ja mielelle.
Kahdesta rakennuksesta koostuvan hotellin Thani-osa on rannan edustalla ja Bhuri-osa kadun toisella puolella. Kata Bhurista on matkaa rannalle n. 200 m. Hotellialueen palvelut, ravintolat ja uima-altaat ovat kaikkien hotellivieraiden käytössä.
Keskustaan
1 km Ao Nangin keskustaan
Uimarannalle
100 m Ao Nangin rannalle
Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
kyllä
Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on
Huoneiden sijainti
sivurakennuksessa, erillisessä rakennuksessa, päärakennuksessa
Huoneiden lukumäärä hotellissa
156
Huoneiden keskimääräinen koko
Superior-huone n. 30 m², Grand Superior -huone ja Deluxe-huone n. 34 m²
Lisätietoa
Pyörätuolilla liikkuminen hotellissa Pyörätuolilla liikkuva matkustaja pärjää hotellissa avustajan kanssa.
Pyörätuolilla liikkuville asiakkaille parhaiten soveltuvat huoneet esteetön huone
Pääseekö hissillä joka kerrokseen ei, hissi on vain osassa rakennuksista
Luiskat hotellissa luiska pihalta vastaanottoon ja luiska myös ensimmäisen kerroksen huoneisiin
Mikäli luiskaa ei ole, montako porrasta portaat 2. ja 3. kerroksen huoneisiin, aulaan 4 porrasta, hotellialueella on portaita
Mihin yleisiin tiloihin ei pääse pyörätuolilla toiselle uima-allasalueelle
Allasalueen esteettömyys altaaseen on allastikkaat
Liikkuminen hotellin ympäristössä Pyörätuolilla liikkuminen ympäristössä on erittäin hankalaa. Jalkakäytävien reunat ovat korkeita eikä luiskia ole. Liikenne on vilkasta, joten ajotiellä liikkuminen ei ole turvallista.
Esteettömät huoneet:
Esteetön huone tilataan aina erikseen, joten otathan yhteyttä puhelimitse asiakaspalveluumme. Tarkista esteettömyystiedoista, soveltuuko hotelli ja hotellihuone juuri sinun tarpeisiisi.
Huonetyyppi ja sijainti yksi esteetön huone, terassi, 1. kerroksessa, Huoneessa mahtuu liikkumaan pyörätuolilla
Huoneen saavutettavuus huoneeseen mentäessä ei tarvita hissiä
Huoneen oven leveys 84 cm, kynnys 3,5 cm
Kylpyhuoneen oven leveys 84 cm, kynnys 2 cm, kylpyhuoneessa mahtuu liikkumaan pyörätuolilla
Terassin oven leveys 102 cm
Amme, jossa suihku –
Pelkkä suihku on, suihkussa on penkki ja aputangot
Kiinteä suihku –
Käsisuihku on
Ammeen tai suihkualtaan reunan korkeus –
Aputankoja kylpyhuoneessa on suihkussa, wc:n lavuaarin luona
Muita apuvälineitä tai erityistä huomioitavaa
Lisätietoa hotellin muista huonetyypeistä:
Huoneen oven leveys 75 cm
Kylpyhuoneen oven leveys 65 cm
Pyörätuolilla liikkuminen huoneessa ei mahdu liikkumaan
Pyörätuolilla kylpyhuoneeseen ei pääse
Kynnys kylpyhuoneeseen ja korkeus on, 4 cm
Aputankoja kylpyhuoneessa ei ole
Ammeen reunan korkeus 58 cm
Käsisuihku ei ole
Kiinteä suihku on
Keskustaan
2,5 km Katan keskustaan
Uimarannalle
Thani- ja Ocean-siipi rannalla, Bhuri-siivestä on matkaa rannalle 200 m.
Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
kyllä
Kävelyetäisyys bussilta hotellille
alle 100 m
Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on
Huoneiden sijainti
sivurakennuksessa, päärakennuksessa
Huoneiden lukumäärä hotellissa
615
Huoneiden keskimääräinen koko
Bhuri Wing Deluxe -huone n. 31 m², Pool Access -huone n. 31 m², Bhuri Wing Grand Deluxe -huone n. 50 m², Thani-siiven juniorsviitti n. 40–45 m², Ocean-siiven juniorsviitti n. 50 m²
Lisätietoa
Hotelliin tultaessa hotellivieraat allekirjoittavat avoimen luottokorttitositteen tai maksavat 1 000 THB/huone/yö takuuksi hotellissa käytettäviä palveluja varten.
.Varaa huoleton Aurinkomatka-paketti verkosta ilman palvelumaksua!