Olemme olleet tässä samassa hotellissa 6 vuotta sitten ja mikä pettymys nyt! Positiivista on hotellin sijainti lähellä lentokenttää, taksilla reilu 5 min, hinta kallis yli 16€. Emme ottaneet kuljetusta Aurinkomatkojen kautta, koska muistimme edellisestä käynnistä taksin maksaneen muutaman euron.
Huone oli siisti ja suht modernisti remontoitu vastikään, mutta ahdas lisävuoteen kanssa. Suihkussa vesi tuli hyvin pienellä paineella ja veden lämpötila vaihteli jääkylmästä tulikuumaan vaikkei suihkusekoittajaan koskenut. Sai olla tosi varovainen ja valmiina hyppäämmän pois veden alta ettei polttanut itseään.
Henkilökunta oli töykeää lukuunottamatta yhtä vastaanottovirkailijaa, spa työntekijää, yhtä tarjoilijaa ja siivoojia.
Meillä oli All Inclusive-paketit ja mikä pettymys, emme todellakaan saaneet vastinetta rahoille! Ruoka oli ala-arvoisen huonoa. Aamiainen menetteli, mutta kun menimme yleensä n. klo 9.30, oli pöydän saaminen ulkoa terassilta mahdotonta tai jos pöydän onnistui saamaan, oli se täynnä likaisia astioita. Henkilökuntaa oli aivan liian vähän! Kaikkea piti jonottaa ja osa ruuista (esim. perusjugurtti) ja osa astioista (esim. syvät lautaset, murokulhot) olivat tuolloin jo loppu eikä niitä enää tuotu lisää vaikka aamiainen kesti klo 10 asti.
Lounaalla kävimme vaan kerran, syystä että ruoka ei yksinkertaisesti maistunut miltään. Valikoimaa oli paljon, kuten illallisellakin, mutta esim. pastat, oli aivan sama söitkö pasta bolognesea tai kasvisrisottoa, ne maistuivat aivan samalta. Lapset sanoivat että kouluruokakin on parempaa :)
Söimme lounasta lounasajan jälkeen avatussa snack barissa, jossa kokit paistoivat burgereita, hodareita ja toasteja, ne olivat ihan ok maukkaita.
Illallisella kävimme 2 kertaa, 1. krn saapumisiltana klo 20.30, illallinen kesti klo 21 asti. Emme saaneet pöytää ulkoa terassilta vaan jouduimme sisälle maailman ankeimpaan ravintolasaliin, ruokalaan. Terassilla alkoi iltaohjelma (lasten disco) joka ilta klo 20.30, joten osa väestä kansoitti pöydät tämän takia eivätkä ruokailijat mahtuneet ulos syömään. Toisen kerran menimme heti kun illallinen alkoi klo 18.30 ja saimme pöydän ulkoa, jolloin illalliskokemus oli edes hiukan miellyttävämpi.
Paikalliset juomat olivat suuri pettymys, esim. hana-Cola maistui oudolta ja muutkin limut olivat liian vahvoja ja esanssisia. Joimme (myös lapset, teinit) viikon vettä ja yhdestä juomapisteestä saanutta jääteetä puolet vedellä laimennettuna. Paikalliset viinit (valko- ja kuohuviinit) olivat puolimakeita. AI-pakettiin sai vaan muutakin nimettyjä drinkkejä.
Oheisohjelma iltaisin oli kotikutoista, Entertainment&Activity -nuorten vetämää karaokea, yhteistanssia yms. Yhtenä iltana oli duo, laulaja ja kosketinsoittaja.
Viimeksi ollessamme muistelimme vetäjien olleen mukavia ja ystävällisiä, nyt tuntui että tärkein kriteeri heidän valinnassa on ollut upea ulkonäkö. Kaikki olivat kauniita, ruskettuneita ja hyväkuntoisia; ystävällisyys, hymyily ja helppo lähestyttävyys oli kaukana. Varsinkin nuori naisohjaaja, joka aamuisin veti aamujumppaa oli erikoinen tapaus. Hän tuli lavalle, jossa jumpat ja jooga oli tekemään oman treeninsä ennen ohjatun jumpan alkua, vaikka olisi voinut tehdä sen muualla. Niinä aamuina kun toinen nuori tyttö veti aamujoogaa, tämä toinen tuli lavan viereen tekemään omaa treeniään. Tämä tuntui häiritsevältä.
Uskomattomin asia hotellissa oli kuitenkin allaspyyhkeet. Jouduimme käyttämään 5 päivää samoja, aurinkorasvasta, hiekasta ja merisuolasta likaisia pyyhkeitä, koska pyyhkeet olivat hotellista loppu. Ohjeissa luki että pyyhkeet voi käydä vaihtamassa Spa-osastolla kerran päivässä joko aamulla klo 9-10 tai illalla klo 17-18 välisenä aikana. Ihan sama menitkö vaihtamaan aamulla tai illalla, pyyhkeet olivat aina loppu. Säälitti Span väki joka joutui kuuntelemaan ihmisten valituksia aiheesta. Ystävällinen työntekijä vinkkasi viidentenä päivänä että kannattaa mennä valittamaan suoraan hotellinjohtajalle, koska he eivät voi tehdä asialle mitään. Näin teimmekin. Hotellinjohtaja pahoitteli tilannetta ja selitti kuinka hotellissa ei ole pesukoneita ja pesula sijaitsee 3 km:n päässä eikä hän ole itse tehnyt sopimusta. Lupasi kuitenkin henk. koht pitää huolen että saamme viidennen lomapäivän aikana uudet pyyhkeet, jotka saimmekin illalla huoneeseen. Erikoista kuitenkin että joudut menemään hotellinjohtajalle asti valittamaan tällaisesta lomaan kuuluvasta perusasiasta.
Lähtöpäivänä lentomme lähti vasta illalla ja tiedustelimme mahdollisuutta pitää huonetta pidempään lisämaksusta. Tämä ei onnistunut, koska hotelli ol aivan täynnä. Saimme kuitenkin käydä Spa-osastolla suihkussa ja vaihtamassa vaatteet ennen lentokentälle lähtöä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kävimme Spassa sisällä. Tilassa oli sisäuima-allas ja yhteissuihkut naisille ja miehille ilman väliseiniä, 2 pientä pukukoppia, jotka olivat täynnä roskia. Epämiellyttävä kokemus!
Pahoittelen että palaute on näin negatiivista, en vaan millään löydä tästä hotellista hyvää sanottavaa enkä voi suositella tätä kenellekään. Paljon matkustavana perheenä tämä oli pohjanoteeraus, suurin pettymys koskaan.