Kaiken kaikkiaan koko matka oli ihana ja meni liian nopeasti. Kassakaappi hotellihuoneessa oli hyvä, pieni jääkaappi huoneessa oli kiva jossa sai säilyttää ruokaa, sijainti oli hyvä (ei Rodoksen keskustassa), Egeanmeri oli kaunis joka on lähellä tätä kohdetta, ruoka maittavaa, sänky oli iso jossa sai hyvät unet, alhaalla oleva pieni kauppa oli kiva, henkilökunta puhui hyvää englantia, ainoastaan huoneen äänieristys olisi voinut olla parempi mutta sain onneksi yöt nukuttua. Tuntuu, että jokaisen hotellin ongelma on huonohko äänieristys. Ehkä kokolattiamatto peittäisi ääniä. Tein myös töitä hotellissa ja netti toimi ihan hyvin. Lähtiessä sattui ikävä tilanne, kun minua laskutettiin aiheettomasti juomista joita en ollut juonut, mutta tämä saatiin nopeasti selvitettyä aurinkomatkojen toimesta. Tulen majoittumaan jatkossakin tässä hotellissa, koska koin kuitenkin kaiken olevan sujuvaa ja helppoa sekä tämä oli ihan edullinen kohde. Muut asiakkaat oli myös asiallisia, ei ollut mitään rymyporukkaa, joka on itselle tärkeää. Iltaisin hotellissa oli kiva katsella televisiota ja rauhoittua. Jopa siivous oli ripeää ja huone oli siisti. Lähellä oli myös kivoja kauppoja ja Rodoksen keskusta suhteellisen lähellä johon jaksoi jopa kävellä. Lämpöä riitti ja ihmiset olivat ystävällisiä, ehdin kokea Suomeen palattua jopa kulttuurishokin. En olisi halunnut palata Suomeen.