Vuonna 2021 valmistunut, all inclusive -palveluitakin tarjoava Hampton by Hilton Marjan Island on tyylikäs, koko perheen hotelli kauniilla rannalla, Ras al Khaimahin Marjan Islandilla.
Hotellin parasta antia on sen yksityinen, yli 700 metrin pituinen vaaleahiekkainen ranta rantabaareineen ja kaunis allasalue, jossa suuren uima-altaan lisäksi on auringonottotilat, allasbaari sekä oma allas pienimmille hotellivieraille.
Mielen ja kehon hyvinvoinnista huolehtivat Wellness-osasto hemmotteluhoitoineen, kuntosali sekä ravintolapalvelut, joista voit nauttia puoli- ja täysihoidon tai all inclusiven merkeissä.
Lapsille ja nuorille tekemistä riittää vesileikeissä sekä leikki- ja pelihuoneissa.
Al Hamran ostoskeskukseen ja golfklubille on vajaan yhdeksän kilometrin, eli noin kymmenen minuutin ajomatka. Ensin mainittuun pääset myös hotellin kuljetusten kyydissä. Ras al Khaimahin keskustaan pääset noin puolessa tunnissa.
Korkeatasoiseen Marriott-hotelliketjuun kuuluvassa W Dubai – The Palm -hotellissa lomaillaan viiden tähden palvelujen yltäkylläisyydessä Palmusaaren siivellä, sykähdyttävien näköalojen ympäröimänä. Luksushotelli on nähtävyys itsessään mielenkiintoisine sisustusratkaisuineen ja harkittuine yksityiskohtineen.
Tyylikkäällä allasalueella nautit auringosta ja maisemista useiden uima-altaiden äärellä. Yksi allasalueista on suunnattu vain aikuisille, ja sen allasbaari Wet Deck tarjoaa virkistäviä juomia ja cocktaileja DJ:n tahdittamana pitkin päivää. Hotellin yksityisellä, loivasti syvenevällä rannalla käytössäsi on maksuttomat aurinkotuolit ja -varjot sekä tarjoilijoiden palvelut. Virkistäydy tai rentoudu ylellisessä spassa, jonka rentoutumistilat ja hemmotteluhoidot tarjoavat lisää luksusta lomaan.
Täällä asut tilavissa design-huoneissa, jotka on kukin sisustettu mielikuvitukselliseen tyyliin, hyvän maun mukaan korkeatasoisilla materiaaleilla. Huoneiden parvekkeilta avautuu huikeat näköalat merelle tai Dubain pilvenpiirtäjien muodostaman siluetin suuntaan. Hotellin palkintoja voittaneet ravintolat tarjoavat italialaisia, japanilaisia ja kansainvälisiä makuelämyksiä, ja kuuluisalle viikkobrunssille tullaan viihtymään ja nauttimaan kauempaakin.
Aamiainen, lounas ja illallinen tarjoillaan pääravintolassa buffetpöydästä. Illallisen voi nauttia buffetillallisen sijaan myös à la carte -ravintola Karma Kafe by Buddha Barissa maksamalla 50 AED:n lisämaksun. Varaukset etukäteen.
Olutta, viiniä ja määriteltyjä väkevämpiä alkoholijuomia on tarjolla baareissa ja rantaklubilla klo 12–00, alkoholittomia virvoitusjuomia klo 6–00.
Huonepalvelu ja minibaarin tuotteet lisämaksusta.
All inclusive päättyy aamiaiseen viimeisenä lomapäivänä.
Keskustaan
Lähimmät palvelut ovat 8,5 km:n päässä Al Hamran kaupunginosassa. Ras al Khaimahin keskustaan on 25 km.
Uimarannalle
rannalla
Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
kyllä
Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
ei
Huoneiden sijainti
päärakennuksessa
Huoneiden lukumäärä hotellissa
515
Huoneiden keskimääräinen koko
kahden hengen huone n. 28 m², kaksi väliovella yhdistettyä kahden hengen huonetta 2 x 28 m²
Lisätietoa
Keskustaan
13 km Jumeirah Beachin palveluiden ääreen, Nakheel Mall -ostoskeskukseen 6 km
Uimarannalle
rannalla
Bussipysäkille
Monorail Atlantis Aquaventure -pysäkki 3,5 km
Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
kyllä
Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
ei
Huoneiden sijainti
päärakennuksessa
Huoneiden lukumäärä hotellissa
349
Huoneiden keskimääräinen koko
Wonderful King -huone 46–53 m² , Wonderful Queen -huone 46–53 m² , Fabulous King -huone 46–53 m² , Fabulous Queen -huone 46–53 m² , Spectacular King -huone 46–52 m² , Spectacular Queen -huone 46–52 m² , Cozy King -huone n. 100 m²
Lisätietoa
Hotelliin tultaessa hotellivieraat allekirjoittavat avoimen luottokorttitositteen tai maksavat 500 AED/huone/yö takuuksi hotellissa käytettäviä palveluja varten. Hotelli voi muuttaa takuusummaa kauden aikana.
.Varaa huoleton Aurinkomatka-paketti verkosta ilman palvelumaksua!