Khaolak Emerald Beach Resort & Spa

  • 4,5 km
  • 50 m
  • + Hotelli
  • Khao Lak, Thaimaa

Rannan äärellä vehreässä ympäristössä

Lapsiperheiden suosima Khaolak Emerald Beach Resort & Spa sijaitsee ihastuttavan rauhallisella alueella rannan äärellä. Avarassa, hyvin hoidetussa puutarhassa ja rannan äärellä on kolme uima-allasta ja kaksi lastenallasta, joista toisessa on suuri merirosvolaiva eläinfiguureineen ja pienine vesiliukumäkineen. 

Puutarhan uima-altaan läheisyydessä on mukavan suojaisa leikkipaikka, lapsille on lisäksi hotellin järjestämiä aktiviteetteja. Liikunnallisia harrastuksia on tarjolla myös varttuneempaan makuun. 

Hotelli muodostuu Lagoon-alueesta, jossa päärakennuksen lisäksi on useita asuinrakennuksia suuren laguunin ympärillä, sekä viereisestä Hive-alueesta, jossa ovat Deluxe-huoneet uima-allaskäynnillä sekä uima-allasnäkymin. Hotellialueella on paljon portaita, mm. vastaanottoon johtaa useat portaat.

Kävelymatkan päässä on muutamia ravintoloita ja pieniä kauppoja. Khao Lakin keskustaan pääset kätevästi tuktukilla tai hotellin kuljetuksilla.

Huom. Hotellissa tehdään remonttia sekä osassa huoneista että yleisistä tiloista. Kokonaisuudessaan remontin on tarkoitus valmistua vuoden loppuun mennessä, mutta joitain töitä voi olla kesken vielä vuoden 2026 alussa.

  • Wifi
  • Uima-allas
  • Ravintola

Chada Lanta Beach Resort

  • 1,5 km
  • rannalla
  •  Hotelli
  • Koh Lanta, Thaimaa

Vehreä hotellialue rannalla

Chada Lanta Beach Resort on viihtyisä rantalomailuun mainiosti soveltuva hotelli rauhallisella alueella, Khlong Daon loivasti syvenevän hiekkarannan äärellä. Hotellin vehreä ja puutarhamainen ympäristö sekä laajat piha-alueet luovat rennot puitteet lomailuun.

Aurinkoisia lomapäiviä vietetään rantahiekalla sekä sen tuntumassa olevan altaan äärellä merimaisemista nauttien. Toinen hotellin altaista on asuinrakennusten keskellä, ja siihen on käynti sen ympärillä olevista terassillisista huoneista, mutta myös muissa huoneissa asuvat voivat pulahtaa tämänkin altaan vesiin. Altaan yhteydessä on myös pieni vesiliukumäki, ja pikkulapsille on oma pieni lastenaltaansa. 

Aamiaisravintola tarjoilee matkan hintaan sisältyvän buffetaamiaisen, ja rannan läheisyydessä olevassa ravintolassa voit nauttia lounas ja -illallisruuista. Paikan illallispöytään voit varmistaa jo etukäteen ostamalla puolihoidon. Baarit löytyvät molempien uima-altaiden yhteydestä.

Perheen pienimmille viihdykettä tarjoavat vesileikkien lisäksi leikkihuone ja leikkikenttä. Aikuisille hotellissa on kuntoiluhuone sekä lisämaksullisia hierontapalveluja.

Tilavat sviitit sijaitsevat useassa isommassa ja pienemmässä asuinrakennuksessa, ja niistä tilavimpaan Platinium-perhesviittiin voi majoittua jopa kuusi henkeä. Sviiteissä ja yleisissä tiloissa on jo hieman käytön jälkiä, vaikkakin niitä ylläpidetään kunnostustöillä vuosittain.

Vaikka hotelli sijaitsee rauhallisessa ympäristössä, on loma-arki silti helppoa. Heti hotellin portin ulkopuolella on minimarket, ja noin 300 metrin säteellä muutamia ravintoloita. Saladanin keskusta on noin 1,5 kilometrin päässä. 

  • Wifi
  • Uima-allas
  • Ravintola
Takaisin

Khaolak Emerald Beach Resort & Spa

Hotellin tiedot: Khaolak Emerald Beach Resort & Spa

Osoite
7/10 Moo 2 Ban Khao Lak, Lamkean, Thai Muang, Phang Nga
Puhelin
+66 76 428 700
Rakennettu
2007
Kerroksia
1–4
Huoneita
272
Paikallinen luokitus

Hissi
ei
Internet
Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
Ilmastointi
on

Palvelut

  • Tenniskenttä
  • Kuntosali
  • Kuntoiluhuone
  • Muita aktiviteetteja
    Surffilautoja ja kajakkeja vuokrataan, hotellin järjestämä liikunnallinen ohjelma, jousiammunta, pöytätennis, lentopallo, darts ja biljardi maksutonta.
  • Vastaanotto avoinna
    24 t
  • Baari
  • Allas-/snackbaari
  • Ravintola
    3
  • Rahanvaihto
  • Kokoustilat
    lisämaksusta
  • Huonepalvelu
    lisämaksusta
  • Pysäköintipaikka
  • Pesulapalvelu
    lisämaksusta
  • Hierontaa
    lisämaksusta
  • Spa
    lisämaksusta
  • Kauneushoitoja
    lisämaksusta
  • Sauna
  • Hotellin järjestämät kuljetukset
    3 krt/pv Khao Lakin keskustaan ja Bang Niangin markkinoille maksutta.
  • Talletus huoneessa
  • Talletus vastaanotossa
  • Visa
  • Mastercard
  • American Express
  • Diners Club
  • Visa Electron

Internet

  • Internet
    Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.

Uima-altaat

  • Ulkouima-allas
    3
  • Makean veden allas
  • Merivesiallas
  • Sisäuima-allas
  • Altaiden lämmitys
  • Lastenallas
    2, syvyydet 60 cm ja 30 cm
  • Lastenaltaan lämmitys
  • Allaspyyhkeet
  • Rantapyyhkeet
  • Poreallas

Sijainti

Keskustaan
4,5 km

Uimarannalle
50 m

Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
ei

Kävelyetäisyys bussilta hotellille
n. 50 m

Matkalaukkukuljetus hotellille
ei

Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on


Lapset hotellissa

  • Leikkihuone
  • Leikkikenttä
  • Vauvansänky
    Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
  • Lastentuoleja ravintolassa
  • Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa
    Hotellin järjestämää ohjelmaa.

Huoneet

Huoneiden sijainti
sivurakennuksessa, erillisessä rakennuksessa

Huoneiden lukumäärä hotellissa
272

Huoneiden keskimääräinen koko
Deluxe-huone n. 42 m² (sis. parveke), Deluxe Grand -perhehuone n. 47 m²

  • Kokolattiamatto
  • Siivous
  • TV
  • Kansainvälisiä TV-kanavia
  • Jääkaappi
  • Viileäkaappi/minijääkaappi
  • Minibaari
  • Pyykinpesukone
  • Silityslauta/-rauta
    voi lainata
  • Hiustenkuivain
  • Kylpytakki
  • Tohvelit
  • Keittiö
  • Keittosyvennys
  • Astianpesukone
  • Keittolevyt
  • Mikroaaltouuni
  • Leivänpaahdin
  • Kahvinkeitin
  • Vedenkeitin
  • Erilliset vuoteet
    osassa huoneista, 109 x 200 cm
  • Parivuoteet
    osassa huoneista, 185 x 200 cm. Kaikissa villoissa on parivuode, 180 x 200 cm.
  • Lisävuoteet
    sohvasta sijattava vuode, 160 x 197 cm
  • Lämmitys
  • Itsesäädettävä lämmitys
  • Ilmastointi
  • Itsesäädettävä ilmastointi

Hyvä tietää

Hotelli veloittaa sisäänkirjauduttaessa takuumaksuna hotellissa mahdollisesti käytettäviä palveluita varten 5 000 THB/huone/loma luottokortin katevarauksena tai käteismaksuna.

Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.



Chada Lanta Beach Resort

Hotellin tiedot: Chada Lanta Beach Resort

Osoite
Sala Dan, Koh Lanta
Rakennettu
2006–09
Kunnostettu
vuosittaista ylläpitoa
Kerroksia
3
Huoneita
199
Paikallinen luokitus

Hissi
ei
Internet
Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
Ilmastointi
on

Palvelut

  • Tenniskenttä
  • Kuntosali
  • Kuntoiluhuone
  • Muita aktiviteetteja
  • Vastaanotto avoinna
    24/7
  • Baari
  • Allas-/snackbaari
    2
  • Ravintola
  • Rahanvaihto
  • Kokoustilat
  • Huonepalvelu
    lisämaksusta
  • Pysäköintipaikka
    pihalla muutama maksuton paikka
  • Pesulapalvelu
  • Hierontaa
    lisämaksusta
  • Spa
  • Kauneushoitoja
  • Sauna
  • Hotellin järjestämät kuljetukset
  • Talletus huoneessa
  • Talletus vastaanotossa
  • Visa
  • Mastercard
  • American Express
  • Diners Club
  • Visa Electron

Internet

  • Internet
    Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.

Uima-altaat

  • Ulkouima-allas
    2
  • Makean veden allas
  • Merivesiallas
  • Sisäuima-allas
  • Altaiden lämmitys
  • Lastenallas
  • Lastenaltaan lämmitys
  • Allaspyyhkeet
  • Rantapyyhkeet
  • Poreallas

Sijainti

Keskustaan
1,5 km (Saladan)

Uimarannalle
rannalla (Khlong Dao Beach)

Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
kyllä

Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on


Lapset hotellissa

  • Leikkihuone
  • Leikkikenttä
  • Vauvansänky
    Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
  • Lastentuoleja ravintolassa
  • Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa

Huoneet

Huoneiden sijainti
erillisessä rakennuksessa

Huoneiden lukumäärä hotellissa
199

Huoneiden keskimääräinen koko
Silver-sviitti n. 65 m² , Gold-sviitti n. 65 m² , Emerald-sviitti n. 65 m² , Platinum-perhesviitti n. 110 m²

  • Kokolattiamatto
  • Siivous
  • TV
  • Kansainvälisiä TV-kanavia
  • Jääkaappi
  • Viileäkaappi/minijääkaappi
  • Minibaari
  • Pyykinpesukone
  • Silityslauta/-rauta
  • Hiustenkuivain
  • Kylpytakki
  • Tohvelit
  • Keittiö
  • Keittosyvennys
  • Astianpesukone
  • Keittolevyt
  • Mikroaaltouuni
  • Leivänpaahdin
  • Kahvinkeitin
  • Vedenkeitin
  • Erilliset vuoteet
    osassa huoneista
  • Parivuoteet
    osassa huoneista
  • Lisävuoteet
    sijataan sohvasta
  • Lämmitys
  • Itsesäädettävä lämmitys
  • Ilmastointi
  • Itsesäädettävä ilmastointi

Hyvä tietää

Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.



Varaa matka

Anna matkustajat

Varaa huoleton Aurinkomatka-paketti verkosta ilman palvelumaksua!