Phuket Graceland
Useita uima-altaita ja monipuoliset palvelut
Phuket Graceland sijaitsee Patongin keskustan ja rannan tuntumassa, vilkkaasti liikennöidyn rantakadun varrella. Hotellin monipuolisista palveluista nauttivat kaikenikäiset vieraat.
Laajassa puutarhassa on tilaa viettää lomapäiviä pore- ja uima-altaiden ympärillä. Yksi altaista on hotellin kolmannen kerroksen tasanteella. Lomailijoiden käytössä on kuntosali, keilahalli ja biljardi. Perheen pienimpiä varten on hotellin järjestämää ohjelmaa sekä leikkihuone. Spassa voit nauttia rentouttavista hoidoista ja hemmotteluhetkistä.
Hotellin ravintolat tarjoilevat thaimaalaisia ja kansainvälisiä aterioita. Kattoterassin baari on yleensä avoinna korkeasesongin aikaan.
Oleskelutilat ovat avaria ja useissa rakennuksissa sijaitsevat huoneet viihtyisiä. Osassa yleisistä tiloista ja huoneista on kuluneisuutta.
- Wifi
- Uima-allas
- Ravintola
Khaolak Emerald Beach Resort & Spa
Rannan äärellä vehreässä ympäristössä
Lapsiperheiden suosima Khaolak Emerald Beach Resort & Spa sijaitsee ihastuttavan rauhallisella alueella rannan äärellä. Avarassa, hyvin hoidetussa puutarhassa ja rannan äärellä on kolme uima-allasta ja kaksi lastenallasta, joista toisessa on suuri merirosvolaiva eläinfiguureineen ja pienine vesiliukumäkineen.
Puutarhan uima-altaan läheisyydessä on mukavan suojaisa leikkipaikka, lapsille on lisäksi hotellin järjestämiä aktiviteetteja. Liikunnallisia harrastuksia on tarjolla myös varttuneempaan makuun.
Hotelli muodostuu Lagoon-alueesta, jossa päärakennuksen lisäksi on useita asuinrakennuksia suuren laguunin ympärillä, sekä viereisestä Hive-alueesta, jossa ovat Deluxe-huoneet uima-allaskäynnillä sekä uima-allasnäkymin. Hotellialueella on paljon portaita, mm. vastaanottoon johtaa useat portaat.
Kävelymatkan päässä on muutamia ravintoloita ja pieniä kauppoja. Khao Lakin keskustaan pääset kätevästi tuktukilla tai hotellin kuljetuksilla.
Huom. Hotellissa tehdään remonttia sekä osassa huoneista että yleisistä tiloista. Kokonaisuudessaan remontin on tarkoitus valmistua vuoden loppuun mennessä, mutta joitain töitä voi olla kesken vielä vuoden 2026 alussa.
- Wifi
- Uima-allas
- Ravintola
Phuket Graceland
Hotellin tiedot: Phuket Graceland
- Osoite
- 190 Thaweewong Road, Patong, Amphur Kathu, Phuket
- Puhelin
- +66 76 370 500
- Rakennettu
- 2005, 2012
- Kunnostettu
- 2019 (huoneet)
- Kerroksia
- 4–5
- Huoneita
- 600
- Paikallinen luokitus
- Hissi
- on
- Internet
- Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
- Ilmastointi
- on
Palvelut
- Tenniskenttä
- Kuntosali
alaikäraja 18 vuotta, nuoremmat aikuisen seurassa
- Kuntoiluhuone
- Muita aktiviteetteja
Biljardi ja keilahalli lisämaksusta.
- Vastaanotto avoinna
24 t
- Baari
2
- Allas-/snackbaari
- Ravintola
2
- Rahanvaihto
- Kokoustilat
lisämaksusta
- Huonepalvelu
lisämaksusta
- Pysäköintipaikka
- Pesulapalvelu
lisämaksusta
- Hierontaa
lisämaksusta
- Spa
lisämaksusta
- Kauneushoitoja
lisämaksusta
- Sauna
lisämaksusta
- Hotellin järjestämät kuljetukset
- Talletus huoneessa
- Talletus vastaanotossa
- Visa
- Mastercard
- American Express
- Diners Club
- Visa Electron
Uima-altaat
- Ulkouima-allas
3
- Makean veden allas
- Merivesiallas
- Sisäuima-allas
- Altaiden lämmitys
- Lastenallas
2
- Lastenaltaan lämmitys
- Allaspyyhkeet
- Rantapyyhkeet
- Poreallas
Sijainti
Keskustaan
n. 1 km
Uimarannalle
n. 100 m
Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
kyllä
Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on
Lapset hotellissa
- Leikkihuone
- Leikkikenttä
- Vauvansänky
Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
- Lastentuoleja ravintolassa
- Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa
Lastenkerhossa on hotellin järjestämää ohjelmaa 6–12-vuotiaille lapsille (pienemmät lapset vain huoltajan seurassa).
Huoneet
Huoneiden sijainti
sivurakennuksessa
Huoneiden lukumäärä hotellissa
600
Huoneiden keskimääräinen koko
Deluxe -huone n. 42 m², Deluxe -huone, allasnäkymä n. 42 m², Sunset Deluxe -huone n. 54 m², perhehuone n. 62 m²
- Kokolattiamatto
- Siivous
- TV
- Kansainvälisiä TV-kanavia
- Jääkaappi
- Viileäkaappi/minijääkaappi
- Minibaari
- Pyykinpesukone
- Silityslauta/-rauta
osassa huoneista, muihin pyynnöstä
- Hiustenkuivain
- Kylpytakki
- Tohvelit
- Keittiö
- Keittosyvennys
- Astianpesukone
- Keittolevyt
- Mikroaaltouuni
- Leivänpaahdin
- Kahvinkeitin
- Vedenkeitin
- Erilliset vuoteet
osassa huoneista, 120 x 200 cm. Perhehuoneessa kaksi vuodetta, molemmat 150 x 180 cm
- Parivuoteet
osassa huoneista, 150 x 200 cm
- Lisävuoteet
taitettava vuode 80 x 200 cm, perhehuoneen sohvavuode 100 x 180 cm
- Lämmitys
- Itsesäädettävä lämmitys
- Ilmastointi
- Itsesäädettävä ilmastointi
Hyvä tietää
Hotelli veloittaa sisäänkirjauduttaessa takuumaksuna hotellissa mahdollisesti käytettäviä palveluita varten 3000 THB/huone luottokortin katevarauksena tai käteismaksuna.
Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.
Khaolak Emerald Beach Resort & Spa
Hotellin tiedot: Khaolak Emerald Beach Resort & Spa
- Osoite
- 7/10 Moo 2 Ban Khao Lak, Lamkean, Thai Muang, Phang Nga
- Puhelin
- +66 76 428 700
- Rakennettu
- 2007
- Kerroksia
- 1–4
- Huoneita
- 272
- Paikallinen luokitus
- Hissi
- ei
- Internet
- Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
- Ilmastointi
- on
Palvelut
- Tenniskenttä
- Kuntosali
- Kuntoiluhuone
- Muita aktiviteetteja
Surffilautoja ja kajakkeja vuokrataan, hotellin järjestämä liikunnallinen ohjelma, jousiammunta, pöytätennis, lentopallo, darts ja biljardi maksutonta.
- Vastaanotto avoinna
24 t
- Baari
- Allas-/snackbaari
- Ravintola
3
- Rahanvaihto
- Kokoustilat
lisämaksusta
- Huonepalvelu
lisämaksusta
- Pysäköintipaikka
- Pesulapalvelu
lisämaksusta
- Hierontaa
lisämaksusta
- Spa
lisämaksusta
- Kauneushoitoja
lisämaksusta
- Sauna
- Hotellin järjestämät kuljetukset
3 krt/pv Khao Lakin keskustaan ja Bang Niangin markkinoille maksutta.
- Talletus huoneessa
- Talletus vastaanotossa
- Visa
- Mastercard
- American Express
- Diners Club
- Visa Electron
Uima-altaat
- Ulkouima-allas
3
- Makean veden allas
- Merivesiallas
- Sisäuima-allas
- Altaiden lämmitys
- Lastenallas
2, syvyydet 60 cm ja 30 cm
- Lastenaltaan lämmitys
- Allaspyyhkeet
- Rantapyyhkeet
- Poreallas
Sijainti
Keskustaan
4,5 km
Uimarannalle
50 m
Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
ei
Kävelyetäisyys bussilta hotellille
n. 50 m
Matkalaukkukuljetus hotellille
ei
Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on
Lapset hotellissa
- Leikkihuone
- Leikkikenttä
- Vauvansänky
Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
- Lastentuoleja ravintolassa
- Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa
Hotellin järjestämää ohjelmaa.
Huoneet
Huoneiden sijainti
sivurakennuksessa, erillisessä rakennuksessa
Huoneiden lukumäärä hotellissa
272
Huoneiden keskimääräinen koko
Deluxe-huone n. 42 m² (sis. parveke), Deluxe Grand -perhehuone n. 47 m²
- Kokolattiamatto
- Siivous
- TV
- Kansainvälisiä TV-kanavia
- Jääkaappi
- Viileäkaappi/minijääkaappi
- Minibaari
- Pyykinpesukone
- Silityslauta/-rauta
voi lainata
- Hiustenkuivain
- Kylpytakki
- Tohvelit
- Keittiö
- Keittosyvennys
- Astianpesukone
- Keittolevyt
- Mikroaaltouuni
- Leivänpaahdin
- Kahvinkeitin
- Vedenkeitin
- Erilliset vuoteet
osassa huoneista, 109 x 200 cm
- Parivuoteet
osassa huoneista, 185 x 200 cm. Kaikissa villoissa on parivuode, 180 x 200 cm.
- Lisävuoteet
sohvasta sijattava vuode, 160 x 197 cm
- Lämmitys
- Itsesäädettävä lämmitys
- Ilmastointi
- Itsesäädettävä ilmastointi
Hyvä tietää
Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.
Varaa matka
Anna matkustajat
Varaa huoleton Aurinkomatka-paketti verkosta ilman palvelumaksua!