Hyatt Regency Hua Hin
Tasokkaat palvelut rannan äärellä
Mielenrauhaa aistikkaassa ja ylellisessä ympäristössä. Näin ovat asiakkaamme jo useana vuonna kiittäneet Hyatt Regency Hua Hiniä. Erinomainen hotelli sijaitsee rauhallisella ranta-alueella Hua Hinin keskustan eteläpuolella. Hienohiekkainen ranta ja hotellin laaja, taidokkaasti suunniteltu puutarha suihkulähteineen ja laguunimaisine uima-altaineen ovat kuin samaa kaunista maalausta.
Hotellin yleisten tilojen ja huoneiden sisustus on harmoninen yhdistelmä modernia ja perinteistä thai-tyyliä. Club -huoneen varanneilla on käytössään oma uima-allas ja muita Clubin etuja. Deluxe-, Club Deluxe- ja Regency Club -huoneiden koot vaihtelevat, ja osassa pienemmistä on myös ulkopatio, vaikka varsinaista terassia tai parveketta ei niissä olekaan.
Hotellin aktiviteetteihin kuuluvat tennis, kuntosali ja joogatunnit, lastenkerhon ohjelma viihdyttää puolestaan perheen pienimpiä. Käynti hotellin monipuolisessa ja maineikkaassa THE BARAI -spassa on lähes kuninkaallinen hemmotteluelämys. Useat ravintolat tarjoavat aasialaisen ja kansainvälisten keittiöiden makuelämyksiä, ja illallinen hotellin pääravintolassa auringonlaskun aikaan on kokemisen arvoinen.
Huom. Hotelli rakentaa uutta lisäosaa spa-rakennuksen taakse. Töiden arvioidaan kestävän vuoden 2024 loppuun, mahdollisesti keväälle 2025 saakka. Töistä saattaa kantautua ääniä etenkin Club-huoneisiin.
- Wifi
- Uima-allas
- Ravintola
Montien Surawong
Tasokas keskustahotelli
Vuonna 2020 täydellisen muodonmuutoksen kokenut Montien Surawong on tyylikäs, keskeisellä paikalla oleva kaupunkihotelli vaativammallekin matkaajalle.
Tilavat ja kauniisti sisustetut Deluxe-huoneet sekä yleiset tilat ovat modernit, mutta yksityiskohdissa on kunnioitettu vanhaa käsityötaitoa ja paikallista taidetta. Hotellilla on hyvätasoinen Ruenton-ravintola, sekä Phar-Ram IV -bistro, tilava kuntosali sekä ulkouima-allas.
Hotellin lähistöltä löydät runsaasti ravintoloita ja kauppoja sekä vilkasta bangkokilaiselämää, mutta muutaman sadan metrin päässä olevalta Sala Daengin ilmarata-asemalta pääset kätevästi kulkemaan eri puolille Bangkokia.
- Wifi
- Uima-allas
- Ravintola
Hyatt Regency Hua Hin
Hotellin tiedot: Hyatt Regency Hua Hin
- Osoite
- 91 Hua Hin-Khao Takiab Road, Hua Hin
- Puhelin
- +66 32 521 234
- Rakennettu
- 2001
- Huoneita
- 213
- Paikallinen luokitus
- Hissi
- on
- Internet
- Wifi, maksuton. Lisämaksusta nopeampi langaton verkko. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
- Ilmastointi
- on
Palvelut
- Tenniskenttä
Tennismailat ja -pallot lisämaksusta.
- Kuntosali
- Kuntoiluhuone
- Muita aktiviteetteja
Polkupyöriä vuokrataan.
- Vastaanotto avoinna
24 t
- Baari
1
- Allas-/snackbaari
- Ravintola
3
- Rahanvaihto
- Kokoustilat
lisämaksusta
- Huonepalvelu
lisämaksusta
- Pysäköintipaikka
- Pesulapalvelu
lisämaksusta
- Hierontaa
lisämaksusta
- Spa
lisämaksusta
- Kauneushoitoja
lisämaksusta
- Sauna
lisämaksusta
- Hotellin järjestämät kuljetukset
- Talletus huoneessa
- Talletus vastaanotossa
- Visa
- Mastercard
- American Express
- Diners Club
- Visa Electron
Internet
- Internet
Wifi, maksuton. Lisämaksusta nopeampi langaton verkko. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
Uima-altaat
- Ulkouima-allas
1
- Makean veden allas
- Merivesiallas
- Sisäuima-allas
- Altaiden lämmitys
- Lastenallas
syvyys 50 cm
- Lastenaltaan lämmitys
- Allaspyyhkeet
- Rantapyyhkeet
- Poreallas
Sijainti
Keskustaan
5 km Hua Hiniin
Uimarannalle
rannalla
Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
kyllä
Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on
Lapset hotellissa
- Leikkihuone
- Leikkikenttä
- Vauvansänky
Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton
- Lastentuoleja ravintolassa
- Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa
Järjestettyä ohjelmaa 4–12-vuotiaille ja lapsenvahtipalvelu, lisämaksullisia. Uima-altaassa on liukumäki.
Lastenaltaan edustan hiekkaranta sopii hiekkaleikkeihin.
Huoneet
Huoneiden sijainti
erillisessä rakennuksessa
Huoneiden lukumäärä hotellissa
213
Huoneiden keskimääräinen koko
kahden hengen huoneet n. 38 m²
- Kokolattiamatto
- Siivous
- TV
- Kansainvälisiä TV-kanavia
- Jääkaappi
- Viileäkaappi/minijääkaappi
- Minibaari
- Pyykinpesukone
- Silityslauta/-rauta
- Hiustenkuivain
- Kylpytakki
- Tohvelit
- Keittiö
- Keittosyvennys
- Astianpesukone
- Keittolevyt
- Mikroaaltouuni
- Leivänpaahdin
- Kahvinkeitin
- Vedenkeitin
- Erilliset vuoteet
osassa huoneista, 110 x 200 cm
- Parivuoteet
osassa huoneista, 180 x 185 cm
- Lisävuoteet
sohvavuode 105 x 190 cm, tavallinen vuode 90 x 180 cm
- Lämmitys
- Itsesäädettävä lämmitys
- Ilmastointi
- Itsesäädettävä ilmastointi
Hyvä tietää
Hotelliin tultaessa hotellivieraat allekirjoittavat avoimen luottokorttitositteen tai maksavat 2 000 THB/huone/yö takuuksi hotellissa käytettäviä palveluja varten.
Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.
Hotellin esteettömyystiedot
Pyörätuolilla liikkuminen hotellissa Hotellialueella on luiskia, jotka helpottavat liikkumista.
Pyörätuolilla liikkuville asiakkaille parhaiten soveltuvat huoneet esteettömät huoneet
Pääseekö hissillä joka kerrokseen pääsee
Luiskat hotellissa hotellin alueella on luiskia
Mikäli luiskaa ei ole, montako porrasta useita, vastaanotosta uima-altaalle on 20 porrasta
Hissin oven leveys 101 cm
Hissin syvyys ja leveys 156 cm, 163 cm
Mihin yleisiin tiloihin ei pääse pyörätuolilla Kaikkiin yleisiin tiloihin pääsee pyörätuolilla.
Allasalueen esteettömyys altaaseen on allastikkaat, portaat ja kaide
Liikkuminen hotellin ympäristössä Luiskat helpottavat liikkumista. Ympäristössä liikkuminen on hankalampaa, sillä jalkakäytävät ovat usein kapeita ja epätasaisia ja niiden reunat ovat korkeita. Jalkakäytäviä ei myöskään ole kaikkialla teiden varsilla.
Esteettömät huoneet:
Esteetön huone tilataan aina erikseen, joten otathan yhteyttä puhelimitse asiakaspalveluumme tilataksesi huoneen. Tarkista esteettömyystiedoista, soveltuuko hotelli ja hotellihuone juuri sinun tarpeisiisi.
Huonetyyppi ja sijainti kaksi Hyatt Guest -huonetta sijaitsevat lähellä vastaanottoa
Huoneen saavutettavuus huoneeseen mentäessä ei tarvitse käyttää hissiä. Hissillä on mentävä esim. aamiaisravintolaan, hissi on esteettömien huoneiden vieressä.
Huoneen oven leveys 86 cm
Kylpyhuoneen oven leveys 84 cm
Amme, jossa suihku ei ammetta
Pelkkä suihku on, suihkuun saa tarvittaessa muovisen tuolin
Kiinteä suihku -
Käsisuihku on
Ammeen tai suihkualtaan reunan korkeus: -
Aputankoja kylpyhuoneessa on
Muita apuvälineitä tai erityistä huomioitavaa Kylpyhuoneessa on puhelin. Huoneissa ei ole kynnyksiä. Molemmissa huoneissa on parivuode. Molemmista huoneista on väliovi viereiseen kahden hengen huoneeseen.
Lisätietoa hotellin muista huonetyypeistä:
Huoneen oven leveys 88 cm
Kylpyhuoneen oven leveys 84 cm
Pyörätuolilla liikkuminen huoneessa ei mahdu liikkumaan
Pyörätuolilla kylpyhuoneeseen ei mahdu liikkumaan
Kynnys kylpyhuoneeseen ja korkeus ei kynnystä
Aputankoja kylpyhuoneessa ei ole
Ammeen reunan korkeus 53 cm
Suihkualtaan reunan korkeus 10 cm
Käsisuihku ei ole
Kiinteä suihku on
Montien Surawong
Hotellin tiedot: Montien Surawong
- Osoite
- 54 Surawong Road, Bangrak, Bangkok
- Rakennettu
- 1967
- Kunnostettu
- 2020
- Kerroksia
- 17
- Huoneita
- 475
- Paikallinen luokitus
- Hissi
- 5
- Internet
- Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
- Ilmastointi
- on
Palvelut
- Tenniskenttä
- Kuntosali
- Kuntoiluhuone
- Muita aktiviteetteja
- Vastaanotto avoinna
24/7
- Baari
2
- Allas-/snackbaari
- Ravintola
2
- Rahanvaihto
- Kokoustilat
lisämaksusta
- Huonepalvelu
lisämaksusta
- Pysäköintipaikka
- Pesulapalvelu
lisämaksusta
- Hierontaa
- Spa
- Kauneushoitoja
- Sauna
- Hotellin järjestämät kuljetukset
- Talletus huoneessa
- Talletus vastaanotossa
- Visa
- Mastercard
- American Express
- Diners Club
- Visa Electron
Uima-altaat
- Ulkouima-allas
- Makean veden allas
- Merivesiallas
- Sisäuima-allas
- Altaiden lämmitys
- Lastenallas
- Lastenaltaan lämmitys
- Allaspyyhkeet
- Rantapyyhkeet
- Poreallas
Sijainti
Keskustaan
keskustassa
Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
kyllä
Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on
Lapset hotellissa
- Leikkihuone
- Leikkikenttä
- Vauvansänky
Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
- Lastentuoleja ravintolassa
- Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa
Huoneet
Huoneiden sijainti
päärakennuksessa
Huoneiden lukumäärä hotellissa
475
Huoneiden keskimääräinen koko
n. 32 m²
- Kokolattiamatto
- Siivous
- TV
- Kansainvälisiä TV-kanavia
- Jääkaappi
- Viileäkaappi/minijääkaappi
- Minibaari
- Pyykinpesukone
- Silityslauta/-rauta
pyynnöstä
- Hiustenkuivain
- Kylpytakki
- Tohvelit
- Keittiö
- Keittosyvennys
- Astianpesukone
- Keittolevyt
- Mikroaaltouuni
- Leivänpaahdin
- Kahvinkeitin
- Vedenkeitin
- Erilliset vuoteet
osassa huoneista, 120 x 200 cm
- Parivuoteet
osassa huoneista, 180 x 200 cm
- Lisävuoteet
taitettava vuode, 100 x 180 cm
- Lämmitys
- Itsesäädettävä lämmitys
- Ilmastointi
- Itsesäädettävä ilmastointi
Hyvä tietää
Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.
Varaa matka
Anna matkustajat
Varaa huoleton Aurinkomatka-paketti verkosta ilman palvelumaksua!