Parga – retket ja lisäpalvelut
Pargan retket ja aktiviteetit
Meteoran maisemissa
Meteoran maisemissa
Ihmeellisen Meteoran kalliomuodostelmat saavat mielen hiljenemään. Tuhansien vuosien taival piirtyy jättimäisten kivenjärkäleiden pinnassa. Kallioiden päällä lepäävät satoja vuosia vanhat luostarit.
Matkalla kuulet alueen menneisyydestä ja nykypäivästä. Nappaa kuva James Bondin elokuvasta tutusta Agia Triadan luostarista, ja vieraile paikallisoppaan johdolla alueen toiseksi suurimmassa luostarissa, kauniissa Varlaamin munkkiluostarissa. Opastetun kierroksen lisäksi sinulla on vapaata aikaa valokuvausta ja luostarin putiikissa piipahtamista varten. Varlaamin munkkiluostarin lisäksi sinulla on mahdollisuus lisämaksusta vierailla omatoimisesti Pyhän Stefanoksen nunnaluostarissa sekä sen kirkossa, museossa ja pienessä putiikissa.
Paluumatkalla vierailet yli kilometrin korkeudessa sijaitsevassa vehreässä Metsovon vuoristokylässä. Idyllinen kylä tunnetaan perinteisistä puukäsitöistä, viineistä ja juuston valmistuksesta. Piipahda vapaa-ajalla kylän kauniissa kirkossa, kiertele tunnelmallisen kylän raitteja, tee tuliaisostoksia, tai pidä kahvitauko viihtyisissä kahviloissa.
- Kesto
- koko päivä (n. klo 7–18.30). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
- Hinta
- n. 68 €/aikuinen, 50 € / 4–14-v. lapsi
- Sisältää
- edestakaisen kuljetuksen ja pääsymaksun Varlaamin luostariin.
- Lisämaksusta
- lounas (n. 16 €/hlö) ja vapaaehtoinen vierailu Pyhän Stefanoksen nunnaluostarissa (n. 5 €/hlö), maksetaan retkellä. Nunnaluostarin sisäänpääsy maksetaan käteisellä.
- Opastus
- suomeksi
- Retkipäivä
- Kesän 2025 retkipäivä on tiistai. Retki toteutetaan 20.5. alkaen.
- Huomioitavaa
- Varaa retkelle mukaan olkapäät peittävä paita, sekä pitkät housut (miehet) tai pitkä hame (naiset) luostarivierailuja varten. Luostarit edellyttävät naisten pukeutuvan pitkään hameeseen. Tarvittaessa voit lainata paikan päältä hameen tai huivin. Varlaamin luostarissa kierretään paikallisoppaan johdolla ja suomenkielinen opas tulkkaa tarvittaessa. Pyhän Stefanoksen luostarissa kierretään omatoimisesti. Retkelle tarvitaan hyvä peruskunto, luostareissa on paljon portaita.
Retkelle on hyvä varata pientä käteistä rahaa virvokkeita ja tuliaispuoteja varten. Alku- ja loppukesästä vuoristossa on usein viileämpää, joten varaa mukaan myös lämmintä vaatetta. Retkeä ei toteuteta Elix, Mar-Bella Collection -hotellista. Ajomatkaa päivän aikana n. 450 km, sisältäen ajoa kiemuraisilla vuoristoteillä. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 15 henkilöä. - Esteettömyys
- Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille. Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla jyrkkäportaisen retkibussin kyytiin. Pysähdyspaikkojen maasto on päällystämätöntä ja epätasaista. Kävelyreitin varrella on runsaasti nousua/portaita. Pisin yksittäinen kävelymatka on n. 1 km. Pysähdyspaikoissa ei ole käytettävissä esteettömiä wc-tiloja.
Apuvälineet ja lastenrattaat: Retkelle ei ole mahdollista ottaa mukaan apuvälineitä tai rattaita.
- Varaa retki
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Seikkailupäivä Acheron-joella
Seikkailupäivä Acheron-joella
Kasta varpaasi kuolemattomuuden virtaan ja ihastu jokikanjonin upeisiin maisemiin! Anna Kreikan mytologian tarujen ja kauniin luonnon viedä mennessään.
Parga sijaitsee Epiruksen maakunnan sydämessä. Kreikkalaisten mittapuulla alue on syrjäinen, mutta se kätkee syleilyynsä Kreikan mytologian tärkeimpiä tapahtumapaikkoja sekä sanoinkuvaamattoman kauniita ja seesteisiä maisemia.
Matkaat bussilla maaseudun halki Glikin kylään Acheron-joen yläjuoksulle, joka tunnetaan taianomaisena, kuolemattomuuden Styx-virtana. Astele virran myötäilemää luontopolkua pitkin, kahlaa joessa ihailemaan kaunista kanjonia tai pulahda virkistävään veteen uimaan. Kumiveneen kyydissä voit lähteä tutkimaan joen mutkia. Mukana on meloja, joka ohjaa venettä, joten voit kaikessa rauhassa keskittyä ihailemaan maisemia. Lisämaksusta voit hypätä hevosen selkään ja ratsastaa kauniissa jokimaisemassa. Keskikesällä alueella on muitakin lisämaksullisia aktiviteetteja, kuten 320 metriä pitkä vaijeriliukurata.
Retken lopuksi voit nauttia kreikkalaisen lounaan joen ääressä ennen paluumatkaa hotelleille.
- Kesto
- puoli päivää (n. klo 9.30–15). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
- Hinta
- n. 46 €/aikuinen, 23 € / 4–14-v. lapsi
- Sisältää
- edestakaisen kuljetuksen.
- Lisämaksusta
- lounas (n. 14 €/hlö), maksetaan retkellä käteisellä.
- Opastus
- suomeksi
- Retkipäivä
- Kesän 2025 retkipäivä on keskiviikko.
- Huomioitavaa
- Varaa retkelle mukaan juotavaa, käteistä rahaa mahdollista ratsastusta, jokiveneajelua tai muita aktiviteetteja varten (n. 5–40 €/hlö/aktiviteetti) sekä uimakengät, uima-asu, pyyhe, aurinkorasva ja vaihtovaatteet (jos haluaa uida). Uima-asu on suositeltavaa pukea päälle jo ennen retken alkua. Retkelle suositellaan ottamaan mukaan vain välttämättömimmät tavarat. Retkeä ei toteuteta Elix, Mar-Bella Collection -hotellista. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 15 henkilöä.
- Esteettömyys
- Retkeä ei suositella liikuntarajoitteisille asiakkaille. Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla jyrkkäportaisen retkibussin kyytiin. Acheron-joen maasto on päällystämätöntä ja epätasaista, paikoin vaikeakulkuista. Pisin yksittäinen kävelymatka on n. 1 km/suunta. Retken aikana ei ole käytettävissä esteettömiä wc-tiloja.
Apuvälineet ja lastenrattaat: Retkelle ei ole mahdollista ottaa mukaan apuvälineitä tai rattaita.
- Varaa retki
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Vikosin rotko ja Zagoria
Vikosin rotko ja Zagoria
Näe jylhät vuoristomaisemat ja nauti luonnon loputtomasta kauneudesta! Retkellä tutustut Pargan pohjoispuolella sijaitsevaan Kreikan suurimpaan vuorijonoon ja pieniin kyliin sen uumenissa.
Retki johdattaa sinut Kreikan selkärangan, Pindus-vuoriston kauneimpiin korkeuksiin Zagorian alueelle. Täällä vuorten syleilyssä sinua odottaa upea luonnonkaunis alue, jossa vanhat kivikylät kohoavat dramaattisen Vikosin rotkon yläpuolella. Tämän vaikuttavan rotkon sanotaan olevan maailman syvin suhteutettuna leveyteensä.
Matkalla pysähdytään näköalapaikalla, josta eteesi avautuu huikea näkymä kohti Vikosin rotkon syvyyksiä. Jalkaudut viehättävään rotkon reunalle päättyvään Monodendrin kylään. Lähde kävelylle vuoren rinteillä kulkevalle polulle, ja vieraile pienellä ja kauniilla Agia Paraskevin luostarilla. Perillä voit ihailla luostarilta avautuvia kauniita maisemia ja tehdä tuliaisostoksia. Monodendrin kylässä voit istahtaa nauttimaan kahvikupposen johonkin alueen kahviloista sekä nauttia lounasta. Päivän aikana nähtävät vaikuttavat ottomaaniajan sillat ja niiden luona pidettävät kuvaustauot houkuttelevat ottamaan lomakuvia.
- Kesto
- koko päivä (n. klo 8.30–19). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
- Hinta
- n. 59 €/aikuinen, 29 € / 2–11-v. lapsi
- Sisältää
- edestakaisen kuljetuksen ja kevyen lounaan.
- Lisämaksusta
- ruokajuomat, maksetaan retkellä käteisellä.
- Opastus
- englanniksi
- Retkipäivä
- Kesän 2025 retkipäivä on perjantai. Retki toteutetaan 9.5. alkaen.
- Huomioitavaa
- Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun. Varaa retkelle mukaan hyvät jälkineet ja käteistä rahaa. Retkellä on yhteensä n. 4 kilometriä kävelyä, jos haluaa nousta näköalapaikalle. Retkeä ei toteuteta Elix, Mar-Bella Collection -hotellista. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 15 henkilöä.
- Esteettömyys
- Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille. Maasto on epätasaista ja retkellä kuljetaan päällystämätöntä polkua. Retken aikana ei ole käytettävissä esteettömiä wc-tiloja.
- Varaa retki
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Meteora
Meteora
Ihmeellisen Meteoran kalliomuodostelmat saavat mielen hiljenemään. Tuhansien vuosien taival piirtyy jättimäisten kivenjärkäleiden pinnassa. Kallioiden päällä lepäävät satoja vuosia vanhat luostarit.
Alueella toimii yhä tänä päivänä kuusi luostaria, joista kahteen tutustut retken aikana. Vierailet Pyhän Stefanoksen nunnaluostarissa sekä alueen toiseksi suurimmassa luostarissa, Varlaámin munkkiluostarissa. Luostareissa sinulla on vapaata aikaa omatoimiseen kiertelyyn, tai halutessasi voit osallistua paikallisoppaan johdolla opastetulle kierrokselle toisessa vierailtavissa luostereista. Luostari, jossa kierros kunakin päivänä järjestetään, vahvistuu retken aikana. Ihastele luostarialueiden vanhoja rakennuksia, sekä ympäröiviä maisemia.
- Kesto
- koko päivä (n. klo 7–18.30). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
- Hinta
- n. 70 €/aikuinen, 35 € / 4–11-v. lapsi
- Sisältää
- edestakaisen kuljetuksen ja pääsymaksut luostareihin.
- Lisämaksusta
- lounas, maksetaan retkellä.
- Opastus
- englanniksi
- Retkipäivä
- Kesän 2025 retkipäivä on tiistai. Retki toteutetaan 6.5. alkaen.
- Huomioitavaa
- Varaa retkelle mukaan olkapäät peittävä paita, pitkät housut (miehet) tai pitkä hame (naiset) luostarivierailuja varten. Luostarit edellyttävät naisten pukeutuvan pitkään hameeseen. Tarvittaessa voit lainata paikan päältä hameen tai huivin. Retkelle tarvitaan hyvä peruskunto, luostareissa on paljon portaita.
Retkelle on hyvä varata pientä käteistä rahaa virvokkeita ja tuliaispuoteja varten. Alkukesästä vuoristossa on usein viileämpää, joten varaa mukaan myös lämmintä vaatetta. Retkeä ei toteuteta Elix, Mar-Bella Collection -hotellista. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 15 henkilöä. - Esteettömyys
- Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille. Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla jyrkkäportaisen retkibussin kyytiin. Pysähdyspaikkojen maasto on päällystämätöntä ja paikoin epätasaista. Kävelyreitin varrella on runsaasti nousua. Pisin yksittäinen kävelymatka on n. 1 km. Pysähdyspaikoissa ei ole käytettävissä esteettömiä wc-tiloja.
Apuvälineet ja lastenrattaat: Retkelle ei ole mahdollista ottaa mukaan apuvälineitä tai rattaita.
- Varaa retki
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Vastakohtien Albania
Vastakohtien Albania
Lähde tutustumaan salattuun Albaniaan! Pitkään eristyksissä ollut "Kotkien maa" antaa kosketuksen erilaiseen Eurooppaan.
Kurkista vastakohtien maahan, missä kaupunki kohtaa maaseudun, luonto valloittaa vierailijansa ja maisemat lumoaa monipuolisuudellaan. Päivän aikana näet Balkanin tärkeimmän arkeologisen kohteen Butrintin. Raunioalueen kävelykierroksella astelet niin kreikkalaisten, bysanttilaisten kuin venetsialaistenkin jalan jäljillä.
Bussi kuljettaa sinut läpi vilkkaan Sarandan kylän. Sarandassa sinulla on mahdollisuus lounaaseen ja vapaa-aikaa, jolloin voit aistia kaupungin mielenkiintoista tunnelmaa. Kaupunki viehätti matkailijoita jo Albanian kommunistisen diktatuurin aikana.
- Kesto
- koko päivä (n. klo 7.30–19.30). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
- Hinta
- n. 74 €/aikuinen, 47 € / 3–11-v. lapsi
- Sisältää
- edestakaisen kuljetuksen ja pääsymaksun Butrintin arkeologiselle alueelle.
- Opastus
- englanniksi
- Retkipäivä
- Kesän 2025 retkipäivä on torstai. Retki toteutetaan 8.5. alkaen.
- Huomioitavaa
- Retkelle tarvitaan mukaan passi tai EU-henkilökortti. Albanian rajanylitystä varten tarvitaan myös tieto matkustajan silmien väristä sekä passin tai EU-henkilökortin tiedot, jotka tulee ilmoittaa Aurinkolinjaan tai oppaalle kohteessa viimeistään retkeä edeltävänä päivänä klo 12. Rajanylityksen kesto vaihtelee ja voi kestää yli 60 min.
Varaa retkelle mukaan tukevat kengät sekä käteistä (euroja). Suositeltavaa on maksaa käteismaksut pienillä seteleillä tai tasarahana, sillä vaihtorahat saa yleensä Albanian lekeinä. Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun Sarandan kaupungissa. Retkeä ei toteuteta Elix, Mar-Bella Collection -hotellista. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 12 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 15 henkilöä.Mikäli alaikäinen lapsi osallistuu retkelle ilman huoltajaa, vain toisen huoltajan/vanhemman kanssa, tai osallistujan sukunimi on eri kuin kanssamatkustavan aikuisen, tulee lapsen mukana olla huoltajien/poissaolevan huoltajan/vanhemman allekirjoittama englanninkielinen todistus, jossa hän hyväksyy lapsen osallistumisen retkelle ilman omaa huoltajaa/toista vanhempaa. Todistuksessa tulee käydä ilmi, koska ja kenen aikuisen seurassa lapsi osallistuu retkelle. Todistus tulee olla tulostettuna ja esittää rajaviranomaisille pyydettäessä.
- Esteettömyys
- Retkeä ei suositella liikuntarajoitteisille asiakkaille. Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla jyrkkäportaisen retkibussin kyytiin. Pysähdyspaikkojen maasto on päällystämätöntä ja epätasaista. Butrintin arkeologisella alueella on useita jyrkkiä portaita ja epätasaisia polkuja. Pisin yksittäinen kävelymatka on n. 2 km. Pysähdyspaikoissa ei ole käytettävissä esteettömiä wc-tiloja.
Apuvälineet ja lastenrattaat: Retkelle ei ole mahdollista ottaa mukaan apuvälineitä tai rattaita.
- Varaa retki
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Veneseikkailu Epiruksen rannikolla
Veneseikkailu Epiruksen rannikolla
Lähde unohtumattomalle seikkailulle Epiruksen rannikolle, missä myytit heräävät eloon ja luonto lumoaa. Veneseikkailulla tutustut alueen lähirantoihin ja vietät päivän merellä luonnosta, historiasta ja myyttisistä tarinoista nauttien.
Matkan varrella tutustut Acheron-joen suuhun – paikkaan, jota kreikkalaisessa mytologiassa pidettiin porttina manalan maailmaan. Ihaile vehreää maisemaa ja Ammoudian hurmaavaa kylää lyhyen jokiajelun aikana. Ammoudian edustalla on myös mahdollisuus hypätä laivasta uimaan kirkkaaseen meriveteen.
Matka jatkuu rauhalliselle Ai Giannakisin rannalle, jossa voi nähdä kreikkalaisesta mytologiasta tutun Morfeuksen lähteen. Tämän jälkeen suuntana on Lichnoksen ranta, missä puolestaan pääsee ihastelemaan majesteettisia meriluolia.
Paluumatkalla pysähdyt vielä yhden piilotetun helmen äärelle. Gavriil-rannan syrjäinen paratiisi kristallinkirkkaine vesineen kutsuu uimaan ja tutkimaan kalliosta pulppuavaa lähdettä. Tämä rauhallinen luonnonihme tarjoaa täydellisen päätöksen elämykselliselle päivälle. Gavriil-rannan pysähdyksellä tarjoillaan lounas.
- Kesto
- koko päivä (n. klo 10–17). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
- Hinta
- n. 65 €/aikuinen, 40 € / 5–11-v. lapsi
- Sisältää
- laivalipun ja lounaan.
- Lisämaksusta
- juomat, maksetaan retkellä.
- Opastus
- englanniksi
- Retkipäivä
- Kesän 2025 retkipäivä on keskiviikko.
- Huomioitavaa
- Siirtyminen Soragia-veneen lähtölaiturille Pargan tai Valtos Beachin satamaan omatoimisesti, satamassa tulee olla viimeistään 10 minuuttia ennen veneen lähtöä. Valtos Beachin satamaan saavutaan seuraavista hotelleista: Ionion Beach, Valtos Beach, Valtos Ionion ja Vekios, muista hotelleista lähtö on Pargan satamasta. Varaa mukaan uimavarusteet ja pitkähihaista vaatetta. Viimeisen pysähdyksen aikana laiva poistuu hetkeksi ja palaa hakemaan asiakkaat ennen paluumatkaa.
Ilmoita mahdollisesta erityisruokavalion tarpeesta viimeistään päivä ennen retkeä Aurinkomatkat-sovelluksen chatissa, Aurinkolinjaan tai oppaalle kohteessa. Erityisruokavalion saatavuutta ja aterian sisältöä ei voida taata. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä.
- Esteettömyys
- Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille.
- Varaa retki
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Meriretki – Paxos ja Antipaxos
Meriretki – Paxos ja Antipaxos
Lomapäivä merellä kuluu leppoisasti laivan kannella istuskellen ja auringosta nauttien. Uimataukojen aikana voit pulahtaa henkeäsalpaavan kirkkaisiin vesiin ja Paxokselle rantauduttaessa kuljeskella pitkin viehättävän kylän kujia.
Antipaxos tunnetaan valkohiekkaisista rannoistaan ja hohtavan turkoosista vedestään. Pulahda laivasta käsin uimaan idyllisen saaren pienessä poukamassa ja ihaile ympärilläsi komeilevia jykeviä kalliomaisemia.
Kirkkaat vedet ja jylhät kalliot jatkuvat sisarsaari Paxosin poukamiin. Iltapäivällä rantaudutaan saarten pääkylään, idylliseen Gaiokseen. Täällä voit kierrellä kylän kapeilla kujilla ja nauttia lounasta rantakadun pienissä tavernoissa. Osta kotiin viemisiksi Paxosin kuuluisaa oliiviöljyä!
- Kesto
- koko päivä (n. klo 10–18). 6.9.2025 alkaen tiistain ja lauantain retki päättyy retkipäivän reitin vuoksi n. klo 18.30.
Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa. - Hinta
- n. 35 €/aikuinen, 20 € / 10–11-v. lapsi, 7.5.–19.7.2025 ja 8.9.–4.10.2025.
n. 40 €/hlö, ei lapsialennusta, 20.7.–7.9.2025.
Osallistujien alaikäraja on 10 vuotta. - Sisältää
- laivalipun.
- Lisämaksusta
- juomat ja välipalat laivan ravintolasta, maksetaan käteisellä.
- Opastus
- omatoiminen, ei opaspalveluita. Laivan henkilökunta puhuu englantia.
- Retkipäivä
- Kesän 2025 retki toteutetaan päivittäin, poikkeuksena 8.6., jolloin retkeä ei toteuteta.
- Huomioitavaa
- Siirtyminen lähtölaiturille Pargan satamaan omatoimisesti, satamassa tulee olla viimeistään 30 minuuttia ennen laivan (Captain Hook) lähtöä. Varaa mukaan uimavarusteet, pitkähihaista vaatetta sekä käteistä mahdollisia ostoksia varten. Laivalla on wc:t. Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun.
Ota laivaannousukortti mukaan rantautuessasi Paxokselle. Retkeä ei toteuteta Elix, Mar-Bella Collection -hotellista. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 25 henkilöä.
- Esteettömyys
- Retkeä ei suositella liikuntarajoitteisille asiakkaille. Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla laivaan nostosiltaa pitkin. Pisin yksittäinen kävelymatka on n. 1 km/suunta. Reitillä kuljetaan päällystettyä tietä. Retken aikana ei ole käytettävissä esteettömiä wc-tiloja.
- Varaa retki
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Melontaretki Acheron-joella, 5 km
Melontaretki Acheron-joella, 5 km
Nouse kajakkiin ja lähde melomaan mystiselle Acheron-joelle. Rehevät ja kauniit jokimaisemat sekä rauhoittavat luonnon äänet tarjoavat täydellisen irtioton arjesta ja virittävät mielen lomatunnelmaan. Kauniiden jokimaisemien lisäksi saatat nähdä retken aikana alueen erikoisuuksia, puista roikkuvia satakielen pesiä sekä haikaroita, kilpikonnia ja jopa majavia.
Retki alkaa Mesopótamon kylästä, vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä Pargasta. Tämä urheilullinen ja rentohenkinen retki toteutetaan melontaoppaan johdolla, jossa ensikertalainenkin pääsee hyvin perille melonnan saloihin. Ennen melontaa käydään läpi melonnan perusteet sekä melontavarusteet, jonka jälkeen seikkailu voi alkaa.
Melontamatka on n. 5 km ja kestää noin 1,5 tuntia. Vaatimustasoltaan helpolle retkelle suositellaan hyvää peruskuntoa.
- Kesto
- puoli päivää (n. klo 8.30–12.30). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
- Hinta
- n. 35 €/aikuinen, 17 € / 6–11-v. lapsi
- Sisältää
- edestakaisen kuljetuksen, pienen vesipullon ja vesitiiviin laukun lainan.
- Opastus
- englanniksi
- Retkipäivä
- Kesän 2025 retkipäivät ovat ti, pe ja su.
- Huomioitavaa
- Ota retkelle mukaan vain välttämättömimmät tavarat ja vaihtovaatteet, sillä melonnan aikana vaatteet kastuvat. Retkeä ei toteuteta Elix, Mar-Bella Collection -hotellista. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä.
- Esteettömyys
- Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille.
- Varaa retki
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Melontaretki Acheron-joella, 15 km
Melontaretki Acheron-joella, 15 km
Nouse kajakkiin ja lähde melomaan mystiselle Acheron-joelle. Rehevät ja kauniit jokimaisemat sekä rauhoittavat luonnon äänet tarjoavat täydellisen irtioton arjesta ja virittävät mielen lomatunnelmaan. Kauniiden jokimaisemien lisäksi saatat nähdä retken aikana alueen erikoisuuksia, puista roikkuvia satakielen pesiä sekä haikaroita, kilpikonnia ja jopa majavia.
Retki alkaa Kastrin kylästä, vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä Pargasta. Tämä urheilullinen ja rentohenkinen retki toteutetaan melontaoppaan johdolla, jossa ensikertalainenkin pääsee hyvin perille melonnan saloihin. Ennen melontaa käydään läpi melonnan perusteet sekä melontavarusteet, jonka jälkeen seikkailu voi alkaa. Matkan puolivälissä pysähdytään viettämään evästaukoa.
Melontamatka on n. 15 km ja kestää noin 3,5 tuntia. Vaatimustasoltaan helpolle retkelle suositellaan hyvää peruskuntoa.
- Kesto
- puoli päivää (n. klo 14.30–19.30). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
- Hinta
- n. 60 €/hlö, ei lapsialennusta. Osallistujien alaikäraja on 10 vuotta.
- Sisältää
- edestakaisen kuljetuksen, pienen vesipullon, välipalan ja vesitiiviin laukun lainan.
- Opastus
- englanniksi
- Retkipäivä
- Kesän 2025 retkipäivät ovat tiistai ja torstai.
- Huomioitavaa
- Ota retkelle mukaan vain välttämättömimmät tavarat ja vaihtovaatteet, sillä melonnan aikana vaatteet kastuvat. Retkeä ei toteuteta Elix, Mar-Bella Collection -hotellista. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä.
- Esteettömyys
- Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille.
- Varaa retki
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Retket kesä 2026
Retket kesä 2026
Retkiohjelma vahvistuu myöhemmin ja voi poiketa aiemmasta.
Pargan retket – varaa lomallesi uusia elämyksiä
Varmista paikkasi retkillä ja aktiviteeteissa varaamalla ne jo ennen matkaa matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai asiakaspalvelustamme. Matkan aikana retki- ja aktiviteettivarauksen voi tehdä Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Retket ja aktiviteetit tulee pääsääntöisesti varata viimeistään edeltävänä päivänä klo 12, ellei retki- tai aktiviteettikuvauksessa ole toisin mainittu.
Retken ilmoitettu noin-kesto on arvio retken tavanomaisesta kestosta. Tarkka lähtöaika ja -paikka retkelle on retkilipussa tai voit pyytää sen Aurinkolinjasta, tai oppaaltamme kohteessa. Retkikuvauksissa esitetyt hinnat ovat ohjehintoja, ja tarkka hinta vahvistuu retkivarauksen teon yhteydessä. Lapsihinnat ja -alennukset ovat nähtävissä retkikuvauksissa. Maksutta retkeileville lapsille ei varata omaa paikkaa kuljetuksissa, eivätkä mahdolliset ateriat sisälly maksuttoman retken ja/tai aktiviteetin hintaan.
Mikäli varattu retki tai aktiviteetti joudutaan perumaan esimerkiksi vähäisen osallistujamäärän tai sääolosuhteiden takia, maksamasi maksu palautetaan. Kuluton muutos tai peruutus on mahdollinen 24 tuntia ennen retken ja/tai aktiviteetin alkua, ellei retki- tai aktiviteettikuvauksessa ole toisin mainittu. Muutokset retkien hinnoissa, retkipäivissä, ohjelmassa ja aikataulussa ovat mahdollisia, lue lisää retkiehdoista.
Aurinkotreeni Parga
Aurinkotreeni Harmonia Pargassa
Aurinkotreeni Harmonia Pargassa
Tule mukaan nauttimaan liikunnan riemusta ja huolehdi hyvinvoinnistasi myös lomalla! Kesäkaudella 2025 voit osallistua maksuttomille Aurinkotreeni-tunneille Pargassa 5.5.–11.9.2025.
Aurinkotreeni Harmonia on virkistävä ja kehoa huoltava sekä syvävenyttävä treeni. Tunnit kehittävät liikkuvuutta, parantaa keskivartalon hallintaa sekä rauhoittaa mielen ja kehon. Rauhalliset harjoitukset tehdään oman kehon painolla, joten treenit soveltuvat kaikentasoisille. Tuntien sisältö koostuu lämmittely-, kehonhallinta-, liikkuvuus- ja rentoutusosioista. Treeneissä tehdään sekä yksilö-, pari- että ryhmäharjoituksia ja tunteja ohjaa Aurinkomatkojen koulutettu suomenkielinen liikuntaopas. Treenit järjestetään ulkona lomakohteen upeissa maisemissa.
Treeni sopii niin aktiivisesti kuin kevyemmin liikkuvalle, eikä osallistuminen vaadi aikaisempaa kokemusta. Mukaan ovat tervetulleita kaikki yli 10-vuotiaat aurinkomatkalaiset (alle 18-vuotiaat vain täysi-ikäisen seurassa).
- Tapaamispaikka ja kesto
- Tapaaminen Valtosin rannan alueella klo 8.30. Treenin kesto n. 45 minuuttia.
- Hinta
- maksuton
- Päivä
- Treeni toteutetaan maanantaisin 5.5.–11.9.2025.
- Huomioitavaa
- Varaa mukaan pyyhe tai jumppa-alusta, juomapullo sekä liikuntaan sopivat vaatteet ja jalkineet. Siirtyminen tapaamispaikalle omatoimisesti. Tarkempi tapaamispaikka ilmoitetaan lähempänä matkaa Aurinkomatkat-sovelluksen treenilipulla tai saat sen Aurinkolinjasta. Tunnin aikana saatetaan liikkua jalkaisin paikasta toiseen. Tunnit toteutetaan säävarauksella 1–20 henkilölle.
Jos et osallistu varaamaasi treeniin, ilmoita siitä Aurinkomatkat-sovelluksen chatissa tai Aurinkolinjaan. Treeniä ei järjestetä, mikäli ennakkoon ilmoittautuneita ei ole. Varaa paikka viimeistään treeniä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 16 mennessä. Aurinkotreeni ei ole varattavissa Marbella Elix -hotelliin.
- Esteettömyys
- Treeni ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille.
- Varaa paikka
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Aurinkotreeni Voima Pargassa
Aurinkotreeni Voima Pargassa
Tule mukaan nauttimaan liikunnan riemusta ja huolehdi hyvinvoinnistasi myös lomalla! Kesäkaudella 2025 voit osallistua maksuttomille Aurinkotreeni-tunneille Pargassa 5.5.–11.9.2025.
Aurinkotreeni Voima on sykettä nostattava ja koko kehoa voimistava harjoitus, jonka tavoitteena on kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva ja vahva keho. Ulkona upeissa maisemissa järjestettävät treenit kehittävät liikkuvuutta, parantavat hapenottokykyä ja sisältävät myös oman kehon painolla tehtäviä voimaharjoituksia. Tuntien sisältö koostuu lämmittelyosiosta, toiminnallisesta lihaskunto-osiosta sekä loppuverryttelystä ja palauttelusta.
Treenit sopivat kaikentasoisille, sillä harjoituksissa jokainen haastaa ainoastaan itsensä, oman kehon painolla ja oman kunnon mukaan! Treeneissä yhdistyy sekä yksilö-, pari- että ryhmäharjoituksia ja tunteja ohjaa Aurinkomatkojen koulutettu suomenkielinen liikuntaopas.
Treeni sopii niin intohimoiselle aktiiviliikkujalle kuin kevyemmin liikkuvalle, eikä osallistuminen vaadi aikaisempaa kokemusta. Mukaan ovat tervetulleita kaikki yli 10-vuotiaat aurinkomatkalaiset (alle 18-vuotiaat vain täysi-ikäisen seurassa).
- Tapaamispaikka ja kesto
- Tapaaminen Valtosin rannan alueella klo 8.30. Treenin kesto n. 45 minuuttia.
- Hinta
- maksuton
- Päivä
- Treeni toteutetaan torstaisin 5.5.–11.9.2025.
- Huomioitavaa
- Varaa mukaan pyyhe tai jumppa-alusta, juomapullo sekä liikuntaan sopivat vaatteet ja jalkineet. Siirtyminen tapaamispaikalle omatoimisesti. Tarkempi tapaamispaikka ilmoitetaan lähempänä matkaa Aurinkomatkat-sovelluksen treenilipulla tai saat sen Aurinkolinjasta. Tunnin aikana saatetaan liikkua jalkaisin paikasta toiseen. Tunnit toteutetaan säävarauksella 1–20 henkilölle. Aurinkotreeni ei ole varattavissa Marbella Elix -hotelliin.
Jos et osallistu varaamaasi treeniin, ilmoita siitä Aurinkomatkat-sovelluksen chatissa tai Aurinkolinjaan. Treeniä ei järjestetä, mikäli ennakkoon ilmoittautuneita ei ole. Varaa paikka viimeistään treeniä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 16 mennessä.
- Esteettömyys
- Treeni ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille.
- Varaa paikka
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Aurinkotreeni Parga
Lomalla on hyvä panostaa omaan itseen ja hyvinvointiin. Tule mukaan liikkumaan ja lomaile hymyssä suin! Osallistu maksuttomille Aurinkotreeni-tunneille ja huolla kehoa sekä mieltä myös lomaillessasi.
Aurinkotreeni on Aurinkomatkojen oma liikuntakonsepti, jonka tunneilla virkistyy sekä mieli että keho! Treenit soveltuvat sekä intohimoiselle liikkujalle että hyvää oloa kaipaavalle lomailijalle. Valittavanasi on kaksi erilaista treeniä: sykettä nostattava Voima sekä kehoa ja mieltä virkistävä Harmonia. Molemmat treenit tehdään omaa kehoa kuunnellen ja oman kehon painolla, joten treenit soveltuvat kaikentasoisille liikkujille. Treeneissä tehdään sekä yksilö-, pari- että ryhmäharjoituksia ja tunteja ohjaa Aurinkomatkojen koulutettu liikuntaopas.
Treeneihin ovat tervetulleita kaikki yli 10-vuotiaat aurinkomatkalaiset (alle 18-vuotiaat vain täysi-ikäisen seurassa). Varaa osallistumisesi Aurinkotreeni-tunneille matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai Aurinkolinjasta.
Lentokenttäkuljetukset
Bussikuljetus lentoasemalta hotellille
Bussikuljetus lentoasemalta hotellille
Matkusta vaivattomasti lentoasemalta hotelliisi Aurinkomatkojen maksullisella bussikuljetuksella. Yhdistelmämatkoilla lentokenttäkuljetukset sisältyvät matkan hintaan.
Hinta
Kohteesta riippuen 14–24 €/aikuinen, 7–12 € / 2–17-v. lapsi. Alle 2-vuotiaat lapset matkustavat lentokenttäkuljetuksessa veloituksetta. Tarkan hinnan näet varausta tehdessäsi.
Bussikuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä, Omalomasta tai Aurinkomatkat-sovelluksesta viimeistään lähtöä edeltävänä iltana.
Jos sinulla on erikoismatkatavaroita esim. golfbagi (poislukien lastenrattaat), ota yhteys asiakaspalveluumme varmistaaksesi erikoismatkatavaralle paikan kuljetuksessa.
Yksityinen lentokenttäkuljetus
Yksityinen lentokenttäkuljetus
Tässä kohteessa voit matkustaa lentoasemalta hotelliisi nopeasti ja mukavasti myös yksityiskuljetuksella, jonka tarkemmat hintatiedot näet tehdessäsi varausta.
Autoon mahtuu 1 matkalaukku/hlö. Yksityiskuljetukseen voivat osallistua vain samalla matkavarauksella olevat henkilöt.
Yksityiskuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai asiakaspalvelusta viimeistään 5 päivää ennen matkaa.
Lentokenttäkuljetukset
Tässä kohteessa voit ostaa joko bussikuljetuksen tai yksityiskuljetuksen lentoasemalta hotelliisi.