Side Village

Hyvä 3,9 / 5
Hyvä 3,9 / 5

Mutkatonta all inclusive -lomaa

Viihtyisä all inclusive -hotelli Side Village tarjoaa mukavat puitteet rentoon lomaan vaikka koko perheen kesken. Huoneet sijaitsevat useissa rakennuksissa, ja tilaviin perhesviitteihin voi majoittua hyvin jopa viisihenkinen perhe.

Päivää voi paistatella uima-altaan ja porealtaan äärellä tai hotellin omalla rannalla, jossa hotellivieraita hemmotellaan ilmaisilla aurinkotuoleilla ja -varjoilla. Myös rantabaarin valikoima sisältyy all inclusive -palveluun. Hotellin rannalle pääset kävellen tai hotellin järjestämillä maksuttomilla kuljetuksilla pitkin päivää.

Vapaa-ajanohjaajat järjestävät iltaisin ohjelmaa kuutena päivänä viikossa. Lapset viihtyvät myös lastenaltaan liukujen äärellä tai leikkikentällä, vanhemmille on tarjolla rentouttavia hoitoja ja hierontoja. Aamiainen, lounas ja illallinen nautitaan buffetpöytien äärellä, ja hotellin omalta maatilalta tulevat raaka-aineet tuovat ruokailuun oman tuoreutensa – esimerkiksi maitoa pehmikseen sekä hedelmiä, vihanneksia ja lihaa. Lisäksi rantabaarissa on tarjolla välipalaleipiä, kakkua, kahvia ja vohvelinpaistoa iltapäivisin, ja päivän aikana nautitaan myös jäätelöä.

Side Village sijaitsee vilkkaassa Kumköyn kaupunginosassa, jossa on lukuisia ravintoloita, kahviloita ja palveluja. Laaja ja vilkas basaarialue houkuttaa ostoksille etenkin iltaisin. Hotellissa toimii minimarketti. Siden Vanhankaupungin kauppojen ja nähtävyyksien äärelle pääset helposti bussilla.

  • Side, Turkki
  • Hotelli
  • 3.9 / 5 asiakasarvio
  • Rantaan 800 m
  • Keskustaan 5 km

Hotellin tiedot

  • Lapsialennus

    Mahdolliset lapsialennukset ja tarkat hinnat näet varausta tehdessäsi.

  • All inclusive
    All inclusive tekee lomastasi vaivatonta ja helppoa. All inclusive -hotelleissa kaikki on suunniteltu täydellisen lomanautinnon ja viihtyvyytesi takaamiseksi.
  • Internet
    Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
  • Ulkouima-allas
    2
  • Lastenallas
    Syvyys 40 cm, liukumäellinen allas 110 cm. Liukumäet ovat käytössä klo 10–12 ja 15–17.
  • Ilmastointi
    On
  • Ravintola
    1
  • Baari
    3

Kartta ja sijainti

  • Keskustaan
    5 km Siden keskustaan
  • Uimarannalle
    800 m hotellin omalle rannalle
  • Bussipysäkille
    200 m
  • Pääseekö lentokenttäkuljetuksella hotellin eteen
    kyllä
  • Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
    on
  • Osoite
    Ilica Mahallesi Cumhuriyet Bulvari 81 A, Side

Asiakkaiden kokemuksia

Kokonaisarvosana 3.9 viidestä tähdestä 82 % asiakkaista suosittelee tätä hotellia
Sijainti 3.8 / 5
Henkilökunta 3.9 / 5
Altaat 4.1 / 5
Palvelut 3.9 / 5

Viimeisimmät asiakasarviot

Katso kaikki asiakasarviot

Side kohteena

Leppoisa rantaloma keskellä antiikin nähtävyyksiä

Side yhdistää vaivattoman rantaloman ja historian läsnäolon tavalla, joka sopii erityisesti rauhaa ja helppoutta arvostaville lomailijoille – myös perheille. Pitkät, loivasti syvenevät hiekkarannat, lapsiystävällinen lomarytmi ja kompaktin kokoinen keskusta tekevät lomapäivistä mutkattomia. Antiikin rauniot, meren äärelle avautuva Vanhakaupunki ja vehreät hotellialueet luovat puitteet lomalle, jossa auringosta nautitaan ilman kiirettä ja nähtävyydet ovat aina lähellä. Auringonpalvojien paratiisi – Siden upeat hiekkarannat Siden pitkät hiekkarannat kehystävät kaupunkia molemmin puolin, ja niiden varrella lomapäivät etenevät vaivattomasti. Läntinen ranta Kumköyn suuntaan sopii erityisesti perheille: loivasti syvenevä vesi, rantapalvelut ja läheiset ravintolat tekevät päivästä helpon. Itäinen ranta on rauhallisempi ja väljempää tilaa tarjoava vaihtoehto, jossa meren äärelle jää enemmän omaa rauhaa. Rantojen varrella aurinkotuolit, kahvilat ja vesiurheilumahdollisuudet ovat helposti saatavilla, ja hotellialueilta matka rannalle taittuu usein lyhyellä kävelyllä. Juuri tämä sujuvuus tekee rantaelämästä Sidessä mutkatonta – meri, palvelut ja lepo löytyvät kaikki läheltä. Historiaa meren äärellä Side tarjoaa paljon muutakin kuin upeita rantoja. Kaupungin historiallinen keskusta on täynnä antiikin aikaisia nähtävyyksiä, kuten hyvin säilynyt roomalainen amfiteatteri ja Apollon temppelin rauniot, jotka sijaitsevat aivan meren äärellä. Päivän päätteeksi moni suuntaa perinteiseen turkkilaiseen saunaan, hamamiin, ja antaa lämpimän höyryn rentouttaa. Ostoksille Vanhaankaupunkiin – tunnelmallisia katuja ja paikallisia herkkuja Siden Vanhankaupungissa pienet liikkeet, kahvilat ja ravintolat asettuvat kivikatujen varrelle antiikin raunioiden läheisyyteen. Alueella kuljetaan rauhalliseen tahtiin, ja kävelyreitti vie luontevasti putiikista toiseen, kohti satamaa ja merenrantaa. Putiikeissa myydään paikallisia käsitöitä, tekstiilejä, mausteita ja koruja, ja ostosten lomassa pysähdytään kahviloihin seuraamaan ohikulkevaa elämää. Turkkilainen kahvi, tee ja makeat leivonnaiset kuuluvat iltaan, joka jatkuu pitkään pehmeässä rantatunnelmassa. Helppoa liikkumista ja retkivinkkejä lähialueille Siden kompakti keskusta kutsuu kulkemaan jalan, mutta pidemmille matkoille dolmus-minibussit ja taksit ovat edullisia ja käteviä vaihtoehtoja. Manavgatin kaupunki on vain lyhyen matkan päässä ja tunnettu kauniista vesiputouksistaan. Päiväretken voi tehdä myös Antalyaan tai Alanyaan, joissa päivä täyttyy helposti nähtävyyksiä ihastellen. Kenelle Side sopii? Side sopii lomailijalle, joka arvostaa rauhallista rytmiä, helppoa liikkumista ja ympäristöä, jossa historia on luonteva osa maisemaa. Pitkät hiekkarannat, lapsiystävällinen lomatunnelma ja kompakti keskusta tekevät lomasta vaivattoman, samalla kun antiikin nähtävyydet tuovat päiviin sisältöä. Siden viehätys syntyy kiireettömyydestä ja ajattomasta tunnelmasta – lomasta, jossa kaikki tuntuu sopivan kokoiselta.

Sää

Tiedot perustuvat vuosien 1991–2020 ilmastotietojen kuukausittaisiin keskiarvoihin. Päiväkohtainen vaihtelu voi olla suurta. Säätiedot yhteistyössä Forecan kanssa.

Päivän ylin

Yön alin

Vesi

Tammi

15 °C

8 °C

18 °C

Helmi

15 °C

8 °C

17 °C

Maalis

18 °C

10 °C

17 °C

Huhti

20 °C

13 °C

19 °C

Touko

25 °C

17 °C

22 °C

Kesä

29 °C

21 °C

26 °C

Heinä

32 °C

25 °C

29 °C

Elo

33 °C

25 °C

30 °C

Syys

30 °C

22 °C

28 °C

Loka

26 °C

18 °C

25 °C

Marras

21 °C

13 °C

22 °C

Joulu

16 °C

10 °C

20 °C

Lisää elämyksiä lomallesi

Aurinkomatkat kohteessa Side

Palvelua suomeksi 24/7

  • Aurinkomatkat-sovelluksen chatissa
  • Aurinkolinjalla puhelimitse

Lomavinkit ja yhteystiedot

  • Aurinkomatkat-sovelluksessa

Oppaat

  • Vastassa lentoasemalla
  • Lähin oppaamme on Alanyassa n. 65 km:n päässä.

Varaa matka huolettomasti

Rajaton muutosoikeus

Rajaton muutosoikeus sekä joustavat peruutusehdot jopa 21 vrk ennen matkaa.

Lue lisää

Joustava maksuaika

Aurinkomatka-paketin viimeinen erä tulee maksaa vasta 21 vrk ennen matkan alkua.

Lue lisää

Aurinkomatkat-sovellus

Maksuttomasta sovelluksesta löydät kaiken tarvittavan ennen lomaa ja loman aikana.

Lue lisää