Sai Kaew Beach Resort
Saaren komeimmalla rannalla
Sai Kaew Beach Resort sijaitsee nimensä mukaisesti Sai Kaew -, eli Timanttirannalla. Samettisen pehmeä, valkoinen rantahiekka ja turkoosi meri muodostavat saaren komeimman ja suosituimman ranta-alueen aivan saaren keskustan palveluiden kupeessa.
Sai Kaew Beach Resortissa lomapäivät soljuvat paratiisimaisissa tunnelmissa rantaelämästä ja -maisemista hurmaantuen. Rannalla nautit puuterihiekan, auringon ja meren lisäksi vesiurheilusta ja iltaisin järjestettävistä tulishowsta. Hotellin rantaklubilla istuskellessa vierähtää vaivattomasti pidempikin tovi, mutta vaihtelua päivään tuovat kuntoiluhuoneen laitteet ja wellness-osaston hoidot sekä kolmen allasalueen vilvoittavat vedet. Hotellin ravintola tarjoilee laadukkaita herkkuja merimaisemissa, mutta tästä hotellista käsin on helppo piipahtaa myös pienissä paikallisravintoloissa, joita löytyy muutaman sadan metrin päästä saaren keskustasta ja Sai Kaew -rannan rantahiekalta.
Hotelli huoneineen levittäytyy laajalle alueelle, jota reunustaa meri kahdella puolella. Sai Kaew -rannan äärellä ovat ravintola ja baari sekä vastaanotto, aamiaisravintola ja wellness-alue. Näiden lisäksi tällä puolen aluetta ovat Hub- ja Hip -alueiksi nimetyt asuinrakennukset, joista ensimmäisessä ovat kaikki Premier-huoneet. Hotellin alkuperäinen, kauniin puutarhan ympäröimä alue on saanut nimekseen Hide -alue, ja se sijaitsee noin kahdensadan metrin päässä muusta alueesta. Matka on helppo taittaa tasaisia polkuja pitkin. Kukkivien pensaiden ja kauniin poukamista muodostuvan rannan äärellä Hide-alueella ovat pienissä turkooseissa rakennuksissa olevat Deluxe-huoneet ja Deluxe Cottaget. Nämä yhden tai useamman huoneen rivitalot ja mökit ovat hotellin vanhempia rakennuksia, eikä niiden taso vastaa uudempia Sai Kaew -rannan äärelä olevia tiloja, mutta näissä siisteissä ja herttaisissa lomakodeissa tavoitat ihanan rauhallisen lomatunnelman.
- Wifi
- Uima-allas
- Ravintola
Furama Silom
Hyvä sijainti palvelujen äärellä
Furama Silomissa asut keskeisellä alueella vilkkaalla Silom-kadulla. Hotellin lähettyvillä on monia nähtävyyksiä, kuten Bangkokin korkeimmalla sijaitseva näköalatasanne Mahanakon Skywalk ja värikäs hindutemppeli sekä runsaasti ravintoloita, kauppoja ja muita palveluja. Kaupungin muihin osiin liikkuminen sujuu helposti Sky Train -ilmajunalla läheiseltä Chong Nonsin asemalta.
Kattoterassilla, 20. kerroksessa voi virkistäytyä uima-altaassa ja nauttia samalla näkymistä Bangkokin ylle. Altaan äärellä on muutamia aurinkopetejä. Baarissa on juomatarjoilua myös iltaisin, jolloin terassilla voi ihastella upeaa auringonlaskua ja iltavalaistua suurkaupunkia.
Buffetaamiainen tarjotaan 2. kerroksessa sijaitsevassa ravintolassa. Kahvia ja juomia voi ostaa Mini Rama -kahvipisteestä pääoven läheisyydessä. Hotellivieraiden käytössä on myös kuntosali.
- Wifi
- Uima-allas
- Ravintola
Sai Kaew Beach Resort
Hotellin tiedot: Sai Kaew Beach Resort
- Osoite
- 8/1 Moo 4 Tumbon Phe, 21160 Koh Samet
- Rakennettu
- 2005–10
- Kunnostettu
- osittain 2019
- Kerroksia
- 1–3
- Huoneita
- 155
- Paikallinen luokitus
- Hissi
- ei
- Internet
- Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
- Ilmastointi
- on
Palvelut
- Tenniskenttä
- Kuntosali
- Kuntoiluhuone
- Muita aktiviteetteja
motorisoimatonta vesiurheilua mm. kajakkeja ja sup-lautoja (lisämaksusta)
- Vastaanotto avoinna
24/7
- Baari
- Allas-/snackbaari
- Ravintola
- Rahanvaihto
- Kokoustilat
lisämaksusta
- Huonepalvelu
lisämaksusta
- Pysäköintipaikka
- Pesulapalvelu
lisämaksusta
- Hierontaa
lisämaksusta
- Spa
lisämaksusta
- Kauneushoitoja
lisämaksusta
- Sauna
lisämaksusta
- Hotellin järjestämät kuljetukset
lavatakseja saatavilla hyvin hotellin edustalla
- Talletus huoneessa
- Talletus vastaanotossa
- Visa
- Mastercard
- American Express
- Diners Club
- Visa Electron
Uima-altaat
- Ulkouima-allas
3
- Makean veden allas
- Merivesiallas
- Sisäuima-allas
- Altaiden lämmitys
- Lastenallas
3, syvyydet 30–60 cm
- Lastenaltaan lämmitys
- Allaspyyhkeet
- Rantapyyhkeet
- Poreallas
Sijainti
Keskustaan
200 m
Uimarannalle
rannalla
Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
ei
Kävelyetäisyys bussilta hotellille
lauttarannasta kuljetus lavataksilla hotellile
Matkalaukkukuljetus hotellille
on
Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on
Lapset hotellissa
- Leikkihuone
- Leikkikenttä
- Vauvansänky
Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
- Lastentuoleja ravintolassa
- Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa
Huoneet
Huoneiden sijainti
erillisessä rakennuksessa
Huoneiden lukumäärä hotellissa
155
Huoneiden keskimääräinen koko
Deluxe-huone n. 25 m² , Deluxe Cottage n. 28 m² , Premier-huone n. 28 m²
- Kokolattiamatto
- Siivous
- TV
- Kansainvälisiä TV-kanavia
- Jääkaappi
- Viileäkaappi/minijääkaappi
- Minibaari
- Pyykinpesukone
- Silityslauta/-rauta
- Hiustenkuivain
- Kylpytakki
- Tohvelit
- Keittiö
- Keittosyvennys
- Astianpesukone
- Keittolevyt
- Mikroaaltouuni
- Leivänpaahdin
- Kahvinkeitin
- Vedenkeitin
- Erilliset vuoteet
- Parivuoteet
- Lisävuoteet
sohvavuode tai taitettava vuode
- Lämmitys
- Itsesäädettävä lämmitys
- Ilmastointi
- Itsesäädettävä ilmastointi
Hyvä tietää
Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.
Furama Silom
Hotellin tiedot: Furama Silom
- Osoite
- 533 Silom Road, Bangkok
- Rakennettu
- 1983
- Kerroksia
- 20
- Huoneita
- 258
- Paikallinen luokitus
- Hissi
- 3
- Internet
- Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
- Ilmastointi
- on
Palvelut
- Tenniskenttä
- Kuntosali
- Kuntoiluhuone
- Muita aktiviteetteja
- Vastaanotto avoinna
24 t
- Baari
- Allas-/snackbaari
1
- Ravintola
1
- Rahanvaihto
- Kokoustilat
lisämaksusta
- Huonepalvelu
lisämaksusta
- Pysäköintipaikka
lisämaksusta
- Pesulapalvelu
lisämaksusta
- Hierontaa
- Spa
- Kauneushoitoja
- Sauna
- Hotellin järjestämät kuljetukset
- Talletus huoneessa
- Talletus vastaanotossa
- Visa
- Mastercard
- American Express
- Diners Club
- Visa Electron
Uima-altaat
- Ulkouima-allas
1, hotellin kattoterassilla
- Makean veden allas
- Merivesiallas
- Sisäuima-allas
- Altaiden lämmitys
- Lastenallas
- Lastenaltaan lämmitys
- Allaspyyhkeet
- Rantapyyhkeet
- Poreallas
Sijainti
Keskustaan
keskustassa
Bussipysäkille
Chong Nonsin ilmajuna-asemalle n. 850 m
Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
kyllä
Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on
Lapset hotellissa
- Leikkihuone
- Leikkikenttä
- Vauvansänky
Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
- Lastentuoleja ravintolassa
- Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa
Huoneet
Huoneiden lukumäärä hotellissa
258
- Kokolattiamatto
osa lattiaa on kokolattiamattoa, osa laattaa
- Siivous
- TV
- Kansainvälisiä TV-kanavia
- Jääkaappi
- Viileäkaappi/minijääkaappi
- Minibaari
- Pyykinpesukone
- Silityslauta/-rauta
eri pyynnöstä
- Hiustenkuivain
- Kylpytakki
- Tohvelit
- Keittiö
- Keittosyvennys
- Astianpesukone
- Keittolevyt
- Mikroaaltouuni
- Leivänpaahdin
- Kahvinkeitin
- Vedenkeitin
- Erilliset vuoteet
100 x 200 cm
- Parivuoteet
200 x 200 cm
- Lisävuoteet
- Lämmitys
- Itsesäädettävä lämmitys
- Ilmastointi
- Itsesäädettävä ilmastointi
Hyvä tietää
Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.
Varaa matka
Anna matkustajat
Varaa huoleton Aurinkomatka-paketti verkosta ilman palvelumaksua!