Sai Kaew Beach Resort

  • 200 m
  • rannalla
  •  Hotelli
  • Koh Samet, Thaimaa

Saaren komeimmalla rannalla

Sai Kaew Beach Resort sijaitsee nimensä mukaisesti Sai Kaew -, eli Timanttirannalla. Samettisen pehmeä, valkoinen rantahiekka ja turkoosi meri muodostavat saaren komeimman ja suosituimman ranta-alueen aivan saaren keskustan palveluiden kupeessa.

Sai Kaew Beach Resortissa lomapäivät soljuvat paratiisimaisissa tunnelmissa rantaelämästä ja -maisemista hurmaantuen. Rannalla nautit puuterihiekan, auringon ja meren lisäksi vesiurheilusta ja iltaisin järjestettävistä tulishowsta. Hotellin rantaklubilla istuskellessa vierähtää vaivattomasti pidempikin tovi, mutta vaihtelua päivään tuovat kuntoiluhuoneen laitteet ja wellness-osaston hoidot sekä kolmen allasalueen vilvoittavat vedet. Hotellin ravintola tarjoilee laadukkaita herkkuja merimaisemissa, mutta tästä hotellista käsin on helppo piipahtaa myös pienissä paikallisravintoloissa, joita löytyy muutaman sadan metrin päästä saaren keskustasta ja Sai Kaew -rannan rantahiekalta.

Hotelli huoneineen levittäytyy laajalle alueelle, jota reunustaa meri kahdella puolella. Sai Kaew -rannan äärellä ovat ravintola ja baari sekä vastaanotto, aamiaisravintola ja wellness-alue. Näiden lisäksi tällä puolen aluetta ovat Hub- ja Hip -alueiksi nimetyt asuinrakennukset, joista ensimmäisessä ovat kaikki Premier-huoneet.  Hotellin alkuperäinen, kauniin puutarhan ympäröimä alue on saanut nimekseen Hide -alue, ja se sijaitsee noin kahdensadan metrin päässä muusta alueesta. Matka on helppo taittaa tasaisia polkuja pitkin. Kukkivien pensaiden ja kauniin poukamista muodostuvan rannan äärellä Hide-alueella ovat pienissä turkooseissa rakennuksissa olevat Deluxe-huoneet ja Deluxe Cottaget. Nämä yhden tai useamman huoneen rivitalot ja mökit ovat hotellin vanhempia rakennuksia, eikä niiden taso vastaa uudempia Sai Kaew -rannan äärelä olevia tiloja, mutta näissä siisteissä ja herttaisissa lomakodeissa tavoitat ihanan rauhallisen lomatunnelman.

  • Wifi
  • Uima-allas
  • Ravintola

Centara Grand at Central World

  • keskustassa
  •  Hotelli
  • Bangkok, Thaimaa

Huikeat panoraamanäkymät Bangkokin ylle     

Viiden tähden Centara Grand at Central World -hotellilla on loistosijainti Bangkokin keskustassa, kaupungin suurimpiin ostoskeskuksiin lukeutuvan Central Worldin yhteydessä. Täällä nautit tasokkaan hotellin palveluista erinomaisten ostosmahdollisuuksien ja laajan ravintolavalikoiman äärellä. Kaupungin eri alueet ovat kätevästi saavutettavissa Sky Train -junalla noin 500 metrin päästä Siamin asemalta, jonne johtaa katettu kävelysilta.

Hotellirakennus on 55-kerroksinen ja sen huoneista, ravintoloista ja allasalueelta on näkymät elämää sykkivään miljoonakaupunkiin. Kaupunkipäivän lomassa voit rentoutua 26. kerroksen uima-altaalla, kuntoilla salilla tai pelata tennistä. Palkittu Spa Cenvaree hemmottelee vieraitaan thai- ja ayurvedahoidoilla, saunoilla ja kampaamopalveluilla. Hotellin vastaanotto sijaitsee 23. kerroksessa ja palvelut ja huoneet ovat sen yläpuolella.

Hotellin ravintolat tarjoavat makuelämyksiä maailman eri keittiöistä. Tarjolla on thai-herkkujen lisäksi mm. kiinalaisia, italialaisia ja välimerellisiä aterioita. Lomapäivän illan kruunaa kattoterassin CRU-samppanjabaarista ja Red Sky -ravintolasta avautuva huikea kaupunkinäkymä.

  • Wifi
  • Uima-allas
  • Ravintola
Takaisin

Sai Kaew Beach Resort

Hotellin tiedot: Sai Kaew Beach Resort

Osoite
8/1 Moo 4 Tumbon Phe, 21160 Koh Samet
Rakennettu
2005–10
Kunnostettu
osittain 2019
Kerroksia
1–3
Huoneita
155
Paikallinen luokitus

Hissi
ei
Internet
Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
Ilmastointi
on

Palvelut

  • Tenniskenttä
  • Kuntosali
  • Kuntoiluhuone
  • Muita aktiviteetteja
    motorisoimatonta vesiurheilua mm. kajakkeja ja sup-lautoja (lisämaksusta)
  • Vastaanotto avoinna
    24/7
  • Baari
  • Allas-/snackbaari
  • Ravintola
  • Rahanvaihto
  • Kokoustilat
    lisämaksusta
  • Huonepalvelu
    lisämaksusta
  • Pysäköintipaikka
  • Pesulapalvelu
    lisämaksusta
  • Hierontaa
    lisämaksusta
  • Spa
    lisämaksusta
  • Kauneushoitoja
    lisämaksusta
  • Sauna
    lisämaksusta
  • Hotellin järjestämät kuljetukset
    lavatakseja saatavilla hyvin hotellin edustalla
  • Talletus huoneessa
  • Talletus vastaanotossa
  • Visa
  • Mastercard
  • American Express
  • Diners Club
  • Visa Electron

Internet

  • Internet
    Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.

Uima-altaat

  • Ulkouima-allas
    3
  • Makean veden allas
  • Merivesiallas
  • Sisäuima-allas
  • Altaiden lämmitys
  • Lastenallas
    3, syvyydet 30–60 cm
  • Lastenaltaan lämmitys
  • Allaspyyhkeet
  • Rantapyyhkeet
  • Poreallas

Sijainti

Keskustaan
200 m

Uimarannalle
rannalla

Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
ei

Kävelyetäisyys bussilta hotellille
lauttarannasta kuljetus lavataksilla hotellile

Matkalaukkukuljetus hotellille
on

Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on


Lapset hotellissa

  • Leikkihuone
  • Leikkikenttä
  • Vauvansänky
    Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
  • Lastentuoleja ravintolassa
  • Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa

Huoneet

Huoneiden sijainti
erillisessä rakennuksessa

Huoneiden lukumäärä hotellissa
155

Huoneiden keskimääräinen koko
Deluxe-huone n. 25 m² , Deluxe Cottage n. 28 m² , Premier-huone n. 28 m²

  • Kokolattiamatto
  • Siivous
  • TV
  • Kansainvälisiä TV-kanavia
  • Jääkaappi
  • Viileäkaappi/minijääkaappi
  • Minibaari
  • Pyykinpesukone
  • Silityslauta/-rauta
  • Hiustenkuivain
  • Kylpytakki
  • Tohvelit
  • Keittiö
  • Keittosyvennys
  • Astianpesukone
  • Keittolevyt
  • Mikroaaltouuni
  • Leivänpaahdin
  • Kahvinkeitin
  • Vedenkeitin
  • Erilliset vuoteet
  • Parivuoteet
  • Lisävuoteet
    sohvavuode tai taitettava vuode
  • Lämmitys
  • Itsesäädettävä lämmitys
  • Ilmastointi
  • Itsesäädettävä ilmastointi

Hyvä tietää

Lisätietoa

Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.



Centara Grand at Central World

Hotellin tiedot: Centara Grand at Central World

Osoite
999/99 Rama 1 Road, Pathumwan, Bangkok
Puhelin
+66 2 100 1234
Rakennettu
2008
Kerroksia
55
Huoneita
505
Paikallinen luokitus

Hissi
6
Internet
Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
Ilmastointi
on

Palvelut

  • Tenniskenttä
  • Kuntosali
  • Kuntoiluhuone
  • Muita aktiviteetteja
  • Vastaanotto avoinna
    24 t
  • Baari
    3, kattoterassin Red Sky- ja CRU-baarit vain 20-vuotta täyttäneille vieraille
  • Allas-/snackbaari
  • Ravintola
    4
  • Rahanvaihto
  • Kokoustilat
    lisämaksusta
  • Huonepalvelu
    lisämaksusta
  • Pysäköintipaikka
    lisämaksusta
  • Pesulapalvelu
    lisämaksusta
  • Hierontaa
    lisämaksusta
  • Spa
    lisämaksusta
  • Kauneushoitoja
    lisämaksusta
  • Sauna
    lisämaksusta
  • Hotellin järjestämät kuljetukset
  • Talletus huoneessa
  • Talletus vastaanotossa
  • Visa
  • Mastercard
  • American Express
  • Diners Club
  • Visa Electron

Internet

  • Internet
    Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.

Uima-altaat

  • Ulkouima-allas
  • Makean veden allas
  • Merivesiallas
  • Sisäuima-allas
  • Altaiden lämmitys
  • Lastenallas
  • Lastenaltaan lämmitys
  • Allaspyyhkeet
  • Rantapyyhkeet
  • Poreallas

Sijainti

Keskustaan
keskustassa

Bussipysäkille
Sky Train -asema Siam n. 500 m

Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
kyllä

Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on


Lapset hotellissa

  • Leikkihuone
  • Leikkikenttä
  • Vauvansänky
    Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
  • Lastentuoleja ravintolassa
  • Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa

Huoneet

Huoneiden sijainti
päärakennuksessa

Huoneiden lukumäärä hotellissa
505

Huoneiden keskimääräinen koko
Superior-huone n. 32 m², Deluxe-huone n. 39 m²

  • Kokolattiamatto
  • Siivous
  • TV
  • Kansainvälisiä TV-kanavia
  • Jääkaappi
  • Viileäkaappi/minijääkaappi
  • Minibaari
    täytetään lisämaksullisilla tuotteilla pyynnöstä
  • Pyykinpesukone
  • Silityslauta/-rauta
    lainattavissa vastaanotosta
  • Hiustenkuivain
  • Kylpytakki
  • Tohvelit
  • Keittiö
  • Keittosyvennys
  • Astianpesukone
  • Keittolevyt
  • Mikroaaltouuni
  • Leivänpaahdin
  • Kahvinkeitin
  • Vedenkeitin
  • Erilliset vuoteet
    osassa huoneista
  • Parivuoteet
    osassa huoneista
  • Lisävuoteet
  • Lämmitys
  • Itsesäädettävä lämmitys
  • Ilmastointi
  • Itsesäädettävä ilmastointi

Hyvä tietää

Lisätietoa

Hotelliin tultaessa hotellivieraat allekirjoittavat avoimen luottokorttitositteen tai maksavat 2 000 THB/huone/yö takuuksi hotellissa käytettäviä palveluja varten.

.

Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.



Varaa matka

Anna matkustajat

Varaa huoleton Aurinkomatka-paketti verkosta ilman palvelumaksua!