Yhdistelmämatka Koh Lanta–Krabi
Chada Lanta Beach Resort
Koh Lanta, Thaimaa
Avani Ao Nang Cliff Krabi Resort
Krabi, Thaimaa
Chada Lanta Beach Resort
Vehreä hotellialue rannalla
Chada Lanta Beach Resort on viihtyisä rantalomailuun mainiosti soveltuva hotelli rauhallisella alueella, Khlong Daon loivasti syvenevän hiekkarannan äärellä. Hotellin vehreä ja puutarhamainen ympäristö sekä laajat piha-alueet luovat rennot puitteet lomailuun.
Aurinkoisia lomapäiviä vietetään rantahiekalla sekä sen tuntumassa olevan altaan äärellä merimaisemista nauttien. Toinen hotellin altaista on asuinrakennusten keskellä, ja siihen on käynti sen ympärillä olevista terassillisista huoneista, mutta myös muissa huoneissa asuvat voivat pulahtaa tämänkin altaan vesiin. Altaan yhteydessä on myös pieni vesiliukumäki, ja pikkulapsille on oma pieni lastenaltaansa.
Aamiaisravintola tarjoilee matkan hintaan sisältyvän buffetaamiaisen, ja rannan läheisyydessä olevassa ravintolassa voit nauttia lounas ja -illallisruuista. Paikan illallispöytään voit varmistaa jo etukäteen ostamalla puolihoidon. Baarit löytyvät molempien uima-altaiden yhteydestä.
Perheen pienimmille viihdykettä tarjoavat vesileikkien lisäksi leikkihuone ja leikkikenttä. Aikuisille hotellissa on kuntoiluhuone sekä lisämaksullisia hierontapalveluja.
Tilavat sviitit sijaitsevat useassa isommassa ja pienemmässä asuinrakennuksessa, ja niistä tilavimpaan Platinium-perhesviittiin voi majoittua jopa kuusi henkeä. Sviiteissä ja yleisissä tiloissa on jo hieman käytön jälkiä, vaikkakin niitä ylläpidetään kunnostustöillä vuosittain.
Vaikka hotelli sijaitsee rauhallisessa ympäristössä, on loma-arki silti helppoa. Heti hotellin portin ulkopuolella on minimarket, ja noin 300 metrin säteellä muutamia ravintoloita. Saladanin keskusta on noin 1,5 kilometrin päässä.
- Koh Lanta, Thaimaa
- Hotelli
- Rantaan rannalla
- Keskustaan 1,5 km
Hotellin tiedot
- Huoneita uima-altaallaHotellissa on huoneita uima-altaalla
- Lapsialennus
Mahdolliset lapsialennukset ja tarkat hinnat näet varausta tehdessäsi.
- InternetWifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
- Ulkouima-allas2
- LastenallasOn
- IlmastointiOn
- RavintolaOn
- BaariEi
Kartta ja sijainti
- Keskustaan1,5 km (Saladan)
- Uimarannallerannalla (Khlong Dao Beach)
- Pääseekö lentokenttäkuljetuksella hotellin eteenkyllä
- Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)on
- OsoiteSala Dan, Koh Lanta
Asiakkaiden kokemuksia
Koh Lanta kohteena
Pitkien hiekkarantojen ja upeiden sukelluspaikkojen saari
Kiireettömälle Koh Lantalle tullaan viettämään rentoa rantalomaa loivasti syvenevien hiekkarantojen äärelle, mutkattomien rantaravintoloiden thai-herkuista nauttien. Saaren pääkaupungin Saladanin kalaravintolat ovat tunnettuja vielä kohtuuhintaisista, erinomaisista meren antimistaan. Kansallispuistoon kuuluva Koh Lanta on myös paras paikka lähteä tutkimaan Thaimaan parhaita sukellus- ja snorklauspaikkoja. Phi Phi -saarien lisäksi Koh Lantalta pääsee helposti kokeneiden sukeltajien suosikeille, vedenalaisille korallien peittämille kallioille Hin Daengille ja Hin Muangille. Kuivalla maalla omaa suosikkirantaa voi etsiä saaren upeiden rantojen joukosta ja hotellit tarjoavat vaihtoehtoja jokaiseen lomabudjettiin. Retket vievät lomalaisen Andamaanienmeren upeaan merenalaiseen elämään tai vaikkapa tutustumaan saaren viipyilevään elämänmenoon. Sukeltaen voi tutustua mielikuvituksellisten muotojen ja värien hiljaiseen maailmaan. Illan hämärtyessä nautitaan merenherkuista thai-vivahteilla. Koh Lantan välittömään tunnelmaan kuuluu, että rantaravintoloiden hiekalle katettuihin pöytiin voi istua rennosti paljain jaloin ja ihailla mereen laskevaa aurinkoa makoisan lomajuoman äärellä.Sää kohteessa Koh Lanta
Päivän ylin
Yön alin
Vesi
30 °C
25 °C
29 °C
31 °C
26 °C
29 °C
31 °C
26 °C
30 °C
31 °C
27 °C
31 °C
31 °C
27 °C
31 °C
30 °C
27 °C
30 °C
30 °C
27 °C
30 °C
30 °C
26 °C
30 °C
30 °C
26 °C
29 °C
29 °C
26 °C
30 °C
30 °C
26 °C
29 °C
30 °C
25 °C
29 °C
Retket ja lisäpalvelut kohteessa Koh Lanta
Aurinkomatkat kohteessa Koh Lanta
Palvelua suomeksi 24/7
- Aurinkomatkat-sovelluksen chatissa
- Aurinkolinjalla puhelimitse
Lomavinkit ja yhteystiedot
- Aurinkomatkat-sovelluksessa
Oppaat
- Vastassa lentoasemalla
Varaa matka huolettomasti
Rajaton muutosoikeus
Rajaton muutosoikeus sekä joustavat peruutusehdot jopa 21 vrk ennen matkaa.
Lue lisääJoustava maksuaika
Aurinkomatka-paketin viimeinen erä tulee maksaa vasta 21 vrk ennen matkan alkua.
Lue lisääAurinkomatkat-sovellus
Maksuttomasta sovelluksesta löydät kaiken tarvittavan ennen lomaa ja loman aikana.
Lue lisää



























