Khaolak Palm Beach Resort
Rentoa rantalomaa palmujen alla
Khao Lak Palm Beach Resort on rentohenkinen ja kodikas hotelli rannalta nousevassa rinteessä, palmujen katveessa.
Vehreän puutarhan kaunistamalla hotellialueella on kaksi uima-allasta, joista toinen sijaitsee rannalla ja toinen trooppisessa maisemassa vastaanottorakennuksen lähellä. Rannan puoleisessa altaassa on myös pikkulapsille erotettu osuus. Aurinkotuolit ja -varjot ovat hotellivieraille maksuttomia sekä altailla että rannan kupeessa.
Hotellin Sunshine Bar & Grill -ravintola on niin ikään kauniilla paikalla meren äärellä. Aamuisin tarjolla on buffetaamiainen ja myöhemmin lounas- ja illallisruokia. Ruokalistalta löytyy sekä thaimaalaisia että länsimaisia vaihtoehtoja. Ravintolan baari tarjoilee juomia niin altaalle auringon lämmittämää päivää virkistämään kuin illalla auringon laskiessa mailleen.
Huoneet sijaitsevat useissa perinteisissä thaityylisissä rakennuksissa ja myös niiden sisustus henkii perinteistä thaityyliä tummine puuhuonekaluineen. Hotellialueella on rinnesijainnin vuoksi korkeuseroja ja portaita.
Keskustaan matkaa on noin 1,5 kilometriä, ja keskustasta löydät laajan valikoiman ravintoloita, baareja, kauppoja muita palveluita.
- Wifi
- Uima-allas
- Ravintola
Avani+ Koh Lanta Krabi Resort
Mieleenpainuvia lomaelämyksiä
Ainutlaatuisella paikalla kapean, luonnonkauniin niemekkeen uumenissa sijaitseva tasokas Avani+ Koh Lanta Krabi Resort -hotelli tarjoaa maisemallisia elämyksiä niin merinäkymin kuin suositun Klong Daon rannan suuntaan.
Valittavanasi on huoneita allas- tai merinäkymin tai ylellisiä viilloja omine uima-altaineen. Mikäli varaat huoneen erillisrakennuksesta kauempana pääallasalueelta, voit pulahtaa altaaseen omalta terassilta.
Niemekkeen korkeimmalla kohdalla sijaitsevassa ravintolassa nautitaan runsaan buffetaamiaisen lisäksi iltaisin taidokkaista gourmet-herkuista thaimaustein. Allasbaari tarjoaa eksoottisten juomien lisäksi pienempää purtavaa pitkin päivää.
Laajalle alueelle levittäytyvällä vehreällä hotellialueella on paljon korkeuseroja sekä nousuja ja laskuja, joten helpotusta liikkumiseen tuo maksuton golfauto-palvelu. Hotellissa on yksityinen pieni ja kivikkoinen ranta, lisäksi alueelta johtaa kävelypolku suoraan hienohiekkaiselle Klong Daon rannalle. Saladanin kauppojen ja ravintoloiden ääreen pääset taksilla tai tuktukilla 10 minuutissa. Täällä lomaillaan upeassa ympäristössä kaukana arjesta, kuitenkin lähellä kaikkia tarvitsemiasi palveluja.
- Wifi
- Uima-allas
- Ravintola
Khaolak Palm Beach Resort
Hotellin tiedot: Khaolak Palm Beach Resort
- Osoite
- 26/14 Moo 7, Phetkasem Rd., T.Khuk Khak A.Takuapa, Phang Nga
- Rakennettu
- 2000
- Kunnostettu
- 2005
- Kerroksia
- 1–2
- Huoneita
- 58
- Paikallinen luokitus
- Hissi
- ei
- Internet
- Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
- Ilmastointi
- on
Palvelut
- Tenniskenttä
- Kuntosali
- Kuntoiluhuone
- Muita aktiviteetteja
- Vastaanotto avoinna
24/7
- Baari
- Allas-/snackbaari
- Ravintola
- Rahanvaihto
- Kokoustilat
- Huonepalvelu
lisämaksusta
- Pysäköintipaikka
- Pesulapalvelu
lisämaksusta
- Hierontaa
lisämaksusta
- Spa
- Kauneushoitoja
- Sauna
- Hotellin järjestämät kuljetukset
- Talletus huoneessa
- Talletus vastaanotossa
- Visa
- Mastercard
- American Express
- Diners Club
- Visa Electron
Uima-altaat
- Ulkouima-allas
2
- Makean veden allas
- Merivesiallas
- Sisäuima-allas
- Altaiden lämmitys
- Lastenallas
syvyys 60 cm
- Lastenaltaan lämmitys
- Allaspyyhkeet
- Rantapyyhkeet
- Poreallas
Sijainti
Keskustaan
1,5 km Khao Lakin keskustaan (Nang Thong)
Uimarannalle
rannalla
Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
ei
Kävelyetäisyys bussilta hotellille
n. 100 m
Matkalaukkukuljetus hotellille
on
Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
ei
Lapset hotellissa
- Leikkihuone
- Leikkikenttä
- Vauvansänky
Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
- Lastentuoleja ravintolassa
- Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa
Huoneet
Huoneiden sijainti
bungaloweissa, erillisessä rakennuksessa
Huoneiden lukumäärä hotellissa
58
Huoneiden keskimääräinen koko
Deluxe Mountain View -huone n. 30 m² , Deluxe Garden View -huone n. 35 m²
- Kokolattiamatto
- Siivous
- TV
- Kansainvälisiä TV-kanavia
- Jääkaappi
- Viileäkaappi/minijääkaappi
- Minibaari
- Pyykinpesukone
- Silityslauta/-rauta
- Hiustenkuivain
- Kylpytakki
- Tohvelit
- Keittiö
- Keittosyvennys
- Astianpesukone
- Keittolevyt
- Mikroaaltouuni
- Leivänpaahdin
- Kahvinkeitin
- Vedenkeitin
- Erilliset vuoteet
osassa huoenista, 109 x 200 cm
- Parivuoteet
osassa huoneista, 184 x 200 cm
- Lisävuoteet
taitettava vuode, 90 x 190 cm
- Lämmitys
- Itsesäädettävä lämmitys
- Ilmastointi
- Itsesäädettävä ilmastointi
Hyvä tietää
Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.
Avani+ Koh Lanta Krabi Resort
Hotellin tiedot: Avani+ Koh Lanta Krabi Resort
- Osoite
- 315 Moo 1, Saladan, Koh Lanta
- Puhelin
- +66 75 626 999
- Rakennettu
- 2008
- Kunnostettu
- 2021
- Kerroksia
- 2 –3
- Huoneita
- 91
- Paikallinen luokitus
- Hissi
- ei
- Internet
- Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
- Ilmastointi
- on
Palvelut
- Tenniskenttä
- Kuntosali
- Kuntoiluhuone
- Muita aktiviteetteja
mm. pilatesta, joogaa, vuokrakajakkeja, thai-nyrkkeilyä (osa aktiviteeteista lisämaksullisia)
- Vastaanotto avoinna
24 t
- Baari
- Allas-/snackbaari
- Ravintola
- Rahanvaihto
- Kokoustilat
lisämaksusta
- Huonepalvelu
lisämaksusta
- Pysäköintipaikka
- Pesulapalvelu
lisämaksusta
- Hierontaa
lisämaksusta
- Spa
lisämaksusta
- Kauneushoitoja
lisämaksusta
- Sauna
- Hotellin järjestämät kuljetukset
- Talletus huoneessa
- Talletus vastaanotossa
- Visa
- Mastercard
- American Express
- Diners Club
- Visa Electron
Uima-altaat
- Ulkouima-allas
2
- Makean veden allas
- Merivesiallas
- Sisäuima-allas
- Altaiden lämmitys
- Lastenallas
syvyys 66 cm
- Lastenaltaan lämmitys
- Allaspyyhkeet
- Rantapyyhkeet
- Poreallas
Sijainti
Keskustaan
2 km Saladanin keskustaan
Uimarannalle
500 m Klong Daon rannalle
Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
kyllä
Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
ei
Lapset hotellissa
- Leikkihuone
- Leikkikenttä
- Vauvansänky
Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
- Lastentuoleja ravintolassa
- Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa
4–12-vuotiaille hotellin lastenkerhon järjestämää tekemistä
Huoneet
Huoneiden sijainti
erillisessä rakennuksessa, päärakennuksessa
Huoneiden lukumäärä hotellissa
91
Huoneiden keskimääräinen koko
Avani Pool View -huone n. 50 m², Avani Sea View -huone n. 50 m², Avani Pool Access -huone n. 50 m², Avani Sea View Pool Villa n. 110 m²
- Kokolattiamatto
- Siivous
- TV
- Kansainvälisiä TV-kanavia
- Jääkaappi
- Viileäkaappi/minijääkaappi
- Minibaari
- Pyykinpesukone
- Silityslauta/-rauta
lainattavissa
- Hiustenkuivain
- Kylpytakki
- Tohvelit
- Keittiö
- Keittosyvennys
- Astianpesukone
- Keittolevyt
- Mikroaaltouuni
- Leivänpaahdin
- Kahvinkeitin
Villoissa
- Vedenkeitin
- Erilliset vuoteet
osassa Avani Pool View -huoneita, 120 x 203 cm
- Parivuoteet
osassa huoneita, 198 x 203 cm
- Lisävuoteet
sijataan sohvasta, 90 x 190 cm
- Lämmitys
- Itsesäädettävä lämmitys
- Ilmastointi
- Itsesäädettävä ilmastointi
Hyvä tietää
Hotelli veloittaa sisäänkirjauduttaessa takuumaksuna hotellissa mahdollisesti käytettäviä palveluita varten 1000 THB/huone/päivä luottokortin katevarauksena tai käteismaksuna.
Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.
Varaa matka
Anna matkustajat
Varaa huoleton Aurinkomatka-paketti verkosta ilman palvelumaksua!