The Regent Cha Am Beach Resort
Rentouttavaa lomaa meren rannalla
Meren äärellä sijaitseva The Regent Cha Am Beach Resort tarjoaa monipuoliset palvelut niin pariskunnille kuin lapsiperheillekin. Laajassa, hyvinhoidetussa puutarhassa on mukavasti tilaa nauttia lomapäivistä uima- ja lastenaltaan ympärillä.
Hotellin pääravintolassa Sakunassa nautitaan kansainvälistä ja aasialaista ruokaa ja italialaisen Peppinan listalla on myös pizzaa. Iltaisin viihdytään aulabaarissa, jossa soi usein elävä musiikki. Pienellä spa-osastolla on tarjolla rentouttavia hoitoja. Perheen pienimmille on mukavaa puuhailtavaa leikkihuoneessa.
Huom. Hotellin edustan rantahiekka huuhtoutuu usein osin mereen kesän sadekauden aikana, mutta palautuu ennalleen syksyn ja talven edetessä. Alkukaudesta rantahiekkaa tuetaan tukipuilla ja säkeillä.
- Wifi
- Uima-allas
- Ravintola
Centara Grand at Central World
Huikeat panoraamanäkymät Bangkokin ylle
Viiden tähden Centara Grand at Central World -hotellilla on loistosijainti Bangkokin keskustassa, kaupungin suurimpiin ostoskeskuksiin lukeutuvan Central Worldin yhteydessä. Täällä nautit tasokkaan hotellin palveluista erinomaisten ostosmahdollisuuksien ja laajan ravintolavalikoiman äärellä. Kaupungin eri alueet ovat kätevästi saavutettavissa Sky Train -junalla noin 500 metrin päästä Siamin asemalta, jonne johtaa katettu kävelysilta.
Hotellirakennus on 55-kerroksinen ja sen huoneista, ravintoloista ja allasalueelta on näkymät elämää sykkivään miljoonakaupunkiin. Kaupunkipäivän lomassa voit rentoutua 26. kerroksen uima-altaalla, kuntoilla salilla tai pelata tennistä. Palkittu Spa Cenvaree hemmottelee vieraitaan thai- ja ayurvedahoidoilla, saunoilla ja kampaamopalveluilla. Hotellin vastaanotto sijaitsee 23. kerroksessa ja palvelut ja huoneet ovat sen yläpuolella.
Hotellin ravintolat tarjoavat makuelämyksiä maailman eri keittiöistä. Tarjolla on thai-herkkujen lisäksi mm. kiinalaisia, italialaisia ja välimerellisiä aterioita. Lomapäivän illan kruunaa kattoterassin CRU-samppanjabaarista ja Red Sky -ravintolasta avautuva huikea kaupunkinäkymä.
- Wifi
- Uima-allas
- Ravintola
The Regent Cha Am Beach Resort
Hotellin tiedot: The Regent Cha Am Beach Resort
- Osoite
- 849/21 Petchkasem Road, Cha-Am Beach, Petchburi
- Puhelin
- +66 32 451 240
- Rakennettu
- 1982
- Kerroksia
- 5
- Huoneita
- 363
- Paikallinen luokitus
- Hissi
- on
- Internet
- Wifi maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
- Ilmastointi
- on
Palvelut
- Tenniskenttä
- Kuntosali
- Kuntoiluhuone
- Muita aktiviteetteja
- Vastaanotto avoinna
24 t
- Baari
1
- Allas-/snackbaari
- Ravintola
2
- Rahanvaihto
- Kokoustilat
lisämaksusta
- Huonepalvelu
lisämaksusta
- Pysäköintipaikka
- Pesulapalvelu
lisämaksusta
- Hierontaa
lisämaksusta
- Spa
lisämaksusta
- Kauneushoitoja
lisämaksusta
- Sauna
- Hotellin järjestämät kuljetukset
- Talletus huoneessa
- Talletus vastaanotossa
- Visa
- Mastercard
- American Express
- Diners Club
- Visa Electron
Uima-altaat
- Ulkouima-allas
1
- Makean veden allas
- Merivesiallas
- Sisäuima-allas
- Altaiden lämmitys
- Lastenallas
erotettu aikuisten altaasta, syvyys 80 cm
- Lastenaltaan lämmitys
- Allaspyyhkeet
- Rantapyyhkeet
- Poreallas
Sijainti
Keskustaan
7 km Cha-Amiin
Uimarannalle
rannalla, nousu- ja laskuveden vaihtelut ovat ajoittain suuria
Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
kyllä
Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on
Lapset hotellissa
- Leikkihuone
- Leikkikenttä
- Vauvansänky
Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
- Lastentuoleja ravintolassa
- Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa
Lastenkerhossa on päivittäin hotellin järjestämää ohjattua toimintaa, leikkejä ja pelejä. Lisämaksusta on lastenvahtipalvelua.
Huoneet
Huoneiden sijainti
päärakennuksessa
Huoneiden lukumäärä hotellissa
363
Huoneiden keskimääräinen koko
Superior- ja Deluxe-huoneet n. 28 m²
- Kokolattiamatto
- Siivous
- TV
- Kansainvälisiä TV-kanavia
- Jääkaappi
- Viileäkaappi/minijääkaappi
- Minibaari
- Pyykinpesukone
- Silityslauta/-rauta
Deluxe-huoneissa
- Hiustenkuivain
- Kylpytakki
Deluxe-huoneisiin pyynnöstä
- Tohvelit
Deluxe-huoneisiin pyynnöstä
- Keittiö
- Keittosyvennys
- Astianpesukone
- Keittolevyt
- Mikroaaltouuni
- Leivänpaahdin
- Kahvinkeitin
- Vedenkeitin
- Erilliset vuoteet
120 x 200 cm
- Parivuoteet
170/180 x 200 cm
- Lisävuoteet
Superior-huoneessa taitettava vuode 100 x 200 cm, Deluxe-huoneessa sohvavuode 90 x 190 cm
- Lämmitys
- Itsesäädettävä lämmitys
- Ilmastointi
- Itsesäädettävä ilmastointi
Hyvä tietää
Hotelliin tultaessa hotellivieraat allekirjoittavat avoimen luottokorttitositteen tai maksavat 1 000 THB/huone/yö takuuksi hotellissa käytettäviä palveluja varten.
Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.
Centara Grand at Central World
Hotellin tiedot: Centara Grand at Central World
- Osoite
- 999/99 Rama 1 Road, Pathumwan, Bangkok
- Puhelin
- +66 2 100 1234
- Rakennettu
- 2008
- Kerroksia
- 55
- Huoneita
- 505
- Paikallinen luokitus
- Hissi
- 6
- Internet
- Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
- Ilmastointi
- on
Palvelut
- Tenniskenttä
- Kuntosali
- Kuntoiluhuone
- Muita aktiviteetteja
- Vastaanotto avoinna
24 t
- Baari
3, kattoterassin Red Sky- ja CRU-baarit vain 20-vuotta täyttäneille vieraille
- Allas-/snackbaari
- Ravintola
4
- Rahanvaihto
- Kokoustilat
lisämaksusta
- Huonepalvelu
lisämaksusta
- Pysäköintipaikka
lisämaksusta
- Pesulapalvelu
lisämaksusta
- Hierontaa
lisämaksusta
- Spa
lisämaksusta
- Kauneushoitoja
lisämaksusta
- Sauna
lisämaksusta
- Hotellin järjestämät kuljetukset
- Talletus huoneessa
- Talletus vastaanotossa
- Visa
- Mastercard
- American Express
- Diners Club
- Visa Electron
Uima-altaat
- Ulkouima-allas
- Makean veden allas
- Merivesiallas
- Sisäuima-allas
- Altaiden lämmitys
- Lastenallas
- Lastenaltaan lämmitys
- Allaspyyhkeet
- Rantapyyhkeet
- Poreallas
Sijainti
Keskustaan
keskustassa
Bussipysäkille
Sky Train -asema Siam n. 500 m
Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
kyllä
Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on
Lapset hotellissa
- Leikkihuone
- Leikkikenttä
- Vauvansänky
Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
- Lastentuoleja ravintolassa
- Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa
Huoneet
Huoneiden sijainti
päärakennuksessa
Huoneiden lukumäärä hotellissa
505
Huoneiden keskimääräinen koko
Superior-huone n. 32 m², Deluxe-huone n. 39 m²
- Kokolattiamatto
- Siivous
- TV
- Kansainvälisiä TV-kanavia
- Jääkaappi
- Viileäkaappi/minijääkaappi
- Minibaari
täytetään lisämaksullisilla tuotteilla pyynnöstä
- Pyykinpesukone
- Silityslauta/-rauta
lainattavissa vastaanotosta
- Hiustenkuivain
- Kylpytakki
- Tohvelit
- Keittiö
- Keittosyvennys
- Astianpesukone
- Keittolevyt
- Mikroaaltouuni
- Leivänpaahdin
- Kahvinkeitin
- Vedenkeitin
- Erilliset vuoteet
osassa huoneista
- Parivuoteet
osassa huoneista
- Lisävuoteet
- Lämmitys
- Itsesäädettävä lämmitys
- Ilmastointi
- Itsesäädettävä ilmastointi
Hyvä tietää
Hotelliin tultaessa hotellivieraat allekirjoittavat avoimen luottokorttitositteen tai maksavat 2 000 THB/huone/yö takuuksi hotellissa käytettäviä palveluja varten.
Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.
Varaa matka
Anna matkustajat
Varaa huoleton Aurinkomatka-paketti verkosta ilman palvelumaksua!