Madeira – kokemuksia
Asiakkaidemme kokonaisarvio kohteesta Madeira
Muut arviot
Madeira – Asiakkaidemme kokemuksia
Hieno lomakohde talvellakin
ElinaSää oli toki marraskuulla epvakainen, mutta sadekaan ei tahtia haitannut, kun sade ei ollut kylmää. Olemme omatoimimatkailijoita, joten Aurinkomatkojen palveluja emme juuri käyttäneet paikan päällä, ja valitettavasti juuri niissä asioissa, joissa apua olisi tarvittu, opas ei pystynyt auttamaan; en ollut tilannut etukäteen ruokaa paluumatkalle, eikä sitä sitten pystynyt enää Madeiralta käsin tilaamaan jostakin syystä.kun olen keliaakikko, jäin omien eväiden varaan, ja onneksi niitä oli, koska kotimatka kesti kaksi päivää. Kannattaisi huomauttaa matkaanlähtijöille että jos haluaa ruuan ja varsinkin erikoisruokavalion kotimatkallekin, niin se kannattaa tilata jo kotimaassa. Finnairhan toki on se jolta ne Tilataan (jos pystytään). Aurinkomatkat tuskin pystyvät vaikuttamaan siihenkään, että lennon viivästyessä odotellaan turvatarkastukseen pääsyä paikassa, jossa ei ole istuimia eikä ruokapaikkoja samalla tavoin kuin tax free -puolella. Tämä odottelu toistui kotimatkalla sekä Madeiralla että Gran Canarialla, jossa Finnair meidät yövytti henkilökunnan ylipitkän työpäivän välttämiseksi.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
17.11.2022
Miellyttävä paikka
HelluReiIhan kiva kohde, ihmiset ystävällisiä, turvallinen fiilis kaikkialla.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Kumppani
15.11.2022
Ihana loma
LeahMadeira oli tosi siisti. Rauhallinen. Liikenne rauhallista, helppo turistin ajella vuokra-autolla. Kaunista
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
15.11.2022
Upea lomapaikka
LahjeliiniIhana sää, kaunista kaikkialla.
Hotellissa for Views Monumental erinomainen palvelu, loistava ruoka, hyvä huone merelle päin.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Kumppani
15.11.2022
Mukava kokemus.
SakkeEnsimmäinen kerta Madeiralla. Funchal kaupunkina on siisti. Leppoisa sää. Ei liian kuuma.
Hotelli (Savoy Palace) oli erinomainen. Upeat näkymät parvekkeelta merelle. Ystävällinen palvelu.
Viikko tuntui liian lyhyeltä ajalta viettää lomaa Madeiralla.
Sukupuoli: Mies
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Kumppani
14.11.2022
hyvä kohde
matkalainenUpea luonto ja kelit oli mitä parhaat marraskuun alussa
Kohde ei sovi kulttuurin nälkäisille. Tietoa tapahtumista ei löydy , vasta viikon matkan lopussa huomaa, että olihan täällä vaikka mitä, puistokonsertteja ja MAMA museollakin olis ollu .
Aurinkomatkoilta toivoisi vinkkejä.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Kumppani
13.11.2022
Mahtavat patikointi olosuhteet
EyekSaaren alueet erittäin siistejä.
Paikalliset ystävävällisiä ja auttavaisia.
Hotellin henkilökunta ystävällisiä/palvelu toimi.
Hinta/laatusuhde kaupungissa illallisen osalta ok.
Sukupuoli: Mies
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Kaveriporukka
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Kaveriporukka
13.11.2022
Hieno kohde!
JaneckyMadeira on todella monipuolinen kohde jossa riittää paljon tekemistä. Vehreä luonto johon kuuluu sekä meri että vuoret ja hyvä ruoka tuoreista paikallisista raaka-aineista olivat parasta antia.
Sukupuoli: Mies
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Kumppani
13.11.2022
Viiden tähden luontoelämys
KipinäMahtava lomakohde leppoisan ilmaston, luonnon, patikoinnin ja rennon elämänmenon ystäville. Parasta omalla lomallani olivat vaellukset huikaisevan kauniissa ja keskenään erilaisissa maastoissa, pulahdukset kristallinkirkkaaseen meriveteen ja rauhalliset istuskelut milloin missäkin päin Funchalin kaupunkia.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 35–44
Matkaseurue:
Ikä: 35–44
Matkaseurue:
11.11.2022
Syysloma
LomalainenPaikka hieno
Sukupuoli: Mies
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
7.11.2022