Aurinkomatkoilla Suomen paras asiakaskokemus

Aurinkomatkat voitti Suomen parhaan asiakaskokemuksen palkinnon Asiakkuusindeksi-tutkimuksesta, jossa mitataan suomalaisten yritysten asiakaskokemusta ja asiakasuskollisuutta. Parhaan asiakaskokemuksen lisäksi Aurinkomatkat sijoittui matkailutoimialan asiakasuskollisuudessa sijalle 2.

- Tämä on upea saavutus, josta kiitos kuuluu koko henkilöstöllemme ja asiakkaillemme. Asiakas on kaiken tekemisemme keskiössä, ja haluamme varmistaa sujuvan ja mukavan kokemuksen matkan kaikissa vaiheissa. On valtavan suuri kunnia saada tunnustusta tästä tehdystä työstä, kertoo Pekka Antila, Aurinkomatkojen tuotteesta ja asiakaskokemuksesta vastaava johtaja.

Aurinkomatkat sai kiitosta muun muassa asioinnin helppoudesta ja miellyttävyydestä, vastuullisuudesta, luotettavuudesta, sekä digitaalisista palveluista.

- Asiakkaamme arvostavat suomalaisuutta, luotettavuutta, käyttäjäystävällisiä digipalveluja ja asiantuntevaa henkilökohtaista asiakaspalvelua. Olemme tehneet viime vuosina paljon töitä uudistaaksemme toimintaamme ja olemme panostaneet esimerkiksi digipalveluiden kehittämiseen, Antila sanoo.

Suomen vastuullisimmaksi matkanjärjestäjäksi valittu Aurinkomatkat haluaa huolehtia siitä, että myös tulevat sukupolvet voivat matkustaa, tutustua uusiin kulttuureihin ja nauttia maailman monimuotoisuudesta. Aurinkomatkat on uudistanut vastuullisuusstrategiaansa ollakseen jatkossakin matkailijalle vastuullinen valinta. Vastuullisuus on olennainen osa Aurinkomatkojen tuotteiden suunnittelua ja tuotantoa: vastuullisuus kuuluu pakettiin.

Asiakkuusindeksi on vuosittain tehtävä Asiakkuusmarkkinointiliiton (ASML) ja Avauksen tutkimus, jossa tutkitaan Suomen markkinoilla toimivien yritysten asiakaskokemusta ja asiakasuskollisuutta. Asiakkuusindeksi 2019 -tutkimukseen osallistui noin 2700 kuluttajaa arvioiden omia asiakkuuksiaan 55 yrityksessä.

Lisätietoja

 Aurinkomatkat viestintä
+358 50 392 6734
 
communication(a)aurinkomatkat.fi

‹ Palaa mediatiedotelistaukseen