Amadil Ocean Club
Perheloma, jossa tapahtuu aamusta iltaan
Keväällä 2026 uudistettu Amadil Ocean Club on monipuolinen perhehotelli Agadirin rantakadulla. Hotelli yhdistää oman ranta-alueen, vesipuiston ja laajan palvelutarjonnan kokonaisuudeksi, joka tekee lomailusta helppoa ja aktiivista koko perheelle.
Laaja hotellialue ja näyttävä sisäaula tekevät vaikutuksen jo saapuessa. Aula-alue muistuttaa pientä kaupunkia, jonka ympärille sijoittuvat ravintolat, baarit, kaupat ja oleskelutilat. Iltaisin hotellissa järjestetään ohjelmaa, kuten elokuvanäytöksiä ja livemusiikkia, joten viihdettä riittää myös allaspäivän jälkeen.
Päivisin lomailu keskittyy altaiden ja rannan ympärille. Suuren uima-altaan lisäksi hotellissa on liukumäkiallas, jossa isommille lapsille on useita vauhdikkaita vesiliukumäkiä. Perheen pienimmille on omat matalammat vesialueensa, ja lastenkerho tuo vaihtelua lomapäiviin. Myös teinit on huomioitu poikkeuksellisen hyvin omalla pelialueellaan. Päiväohjelmassa on esimerkiksi vesijumppaa, vesipalloa ja pöytätennistä, ja hotellilta on suora kulku omalle ranta-alueelle Atlantin rannalle.
All inclusive tekee lomasta vaivattoman. Buffetravintolassa tarjoillaan päivän ateriat, ja lisäksi hotellissa on kaksi à la carte ‑ravintolaa. Baarit palvelevat hotellivieraita altaalla, rannalla ja hotellin sisätiloissa.
Hotellin tilava spa tarjoaa rauhallisen tauon aktiivisten lomapäivien vastapainoksi. Tarjolla on perinteinen hammam, lämmitetty sisäallas sekä erilaisia hoitoja, ja myös kuntosali on käytettävissä. Agadirin rantapromenadi kulkee hotellin läheltä, ja suosittu Souk El Had ‑markkina-alue sijaitsee noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä.
Amadil Ocean Club sopii erityisesti perheille, jotka haluavat yhdistää rantaloman, vesipuiston ja monipuoliset palvelut saman hotellin yhteyteen.
- Wifi
- Uima-allas
- Ravintola
Rose Aqua Park
Altaat, all inclusive ja Marrakechin tunnelma
Rose Aqua Park on perhehotelli, jossa lomapäivät kuluvat altaiden ja vesiliukumäkien äärellä ja arki sujuu vaivattomasti all inclusive ‑tyyliin. Se sopii perheille, jotka haluavat lasten viihtyvän ja arvostavat sitä, että Marrakechin nähtävyydet ja kaupunkielämä ovat lähellä. Hotelli sijaitsee suositulla Hivernagen alueella, ja jo saapuessa vastassa on näyttävä, värikäs aula, jossa on vivahteita perinteisen marokkolaisen riadin tunnelmasta. Tässä hotellissa lomatunnelma alkaa heti.
Hotellin monipuolinen allasalue on loman keskipiste. Pitkä pääallas kutsuu rauhalliseen uimiseen, pienemmille lapsille on oma matala allas ja isommille oma alue, jossa vesiliukumäet pitävät menon vauhdikkaana. Lastenkerho, leikkialue ja viihdeohjelma tuovat päiviin lisää tekemistä ja tekevät lomasta mutkattoman koko perheelle.
Myös Marrakechin elämykset ovat sopivan lähellä. Kaupungin nähtävyydet, ostosmahdollisuudet ja vilkas Jemaa el-Fna ‑aukio ovat lyhyen ajomatkan päässä, joten vesipuistopäiviä on helppo rytmittää kaupunkivierailuilla.
Hotellin yleisilmeessä näkyy paikoin kuluneisuutta, niin huoneissa kuin yleisissä tiloissakin. Standard- ja perhehuoneet ovat kuitenkin käytännöllisiä ja toimivia perhelomaa ajatellen, ja ne sopivat hyvin silloin, kun lomapäivät kuluvat pääosin altailla tai kaupungilla liikkuen.
All inclusive ‑ateriat tarjoillaan buffetravintolassa, ja lisävaihtelua tuovat kaksi lisämaksullista à la carte ‑ravintolaa. Tunnelmallinen marokkolainen vaihtoehto tarjoaa paikallisia makuja rauhallisessa ympäristössä, ja altaiden läheltä löytyy myös snackravintola. Juomia on saatavilla hotellin baareista pitkin päivää.
Rentoutumista varten hotellissa on spa perinteisine hamameineen sekä kuntosali. Rose Aqua Park ei ole luksushotelli, vaan energinen ja mutkaton perhehotelli, jossa lapset viihtyvät ja loma pysyy helppona. Se on hyvä valinta perheille, jotka nauttivat altaista ja Marrakechin elämyksistä käytännöllisessä ja rennossa ympäristössä.
- Wifi
- Uima-allas
- Kuntosali
- Ravintola
- Kuntouima-allas
- Ohjattua liikuntaa
Amadil Ocean Club
Hotellin tiedot: Amadil Ocean Club
- Osoite
- Chemin des Dunes, Agadir
- Rakennettu
- 1986
- Kunnostettu
- 2026
- Kerroksia
- 5
- Paikallinen luokitus
- Hissi
- 4
- Internet
- Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
- Ilmastointi
- on
All inclusive
- aamiainen
- lounas
- välipalat
- illallinen
- paikalliset juomat
Aamiainen, lounas ja päivällinen tarjoillaan buffetpöydistä, välipalaa on tarjolla klo 16–17. Paikalliset virvoitus- ja alkoholijuomat sisältyvät hintaan klo 10–23.
Palvelut
- Tenniskenttä
- Kuntosali
Ikäraja 18 vuotta. Aamupäivisin maksutta, klo 12 jälkeen lisämaksusta.
- Kuntoiluhuone
- Muita aktiviteetteja
Vapaa-ajan ohjaajien vetämää ohjelmaa, kuten vesijumppaa, vesipooloa ja aerobicia. Pöytätennis, biljardi, rannalla vesiurheilumahdollisuuksia lisämaksusta.
- Vastaanotto avoinna
24 t
- Baari
3
- Allas-/snackbaari
- Ravintola
3
- Rahanvaihto
- Kokoustilat
- Huonepalvelu
lisämaksusta
- Pysäköintipaikka
- Pesulapalvelu
lisämaksusta
- Hierontaa
lisämaksusta
- Spa
lisämaksusta
- Kauneushoitoja
lisämaksusta
- Sauna
- Hotellin järjestämät kuljetukset
- Talletus huoneessa
- Talletus vastaanotossa
- Visa
- Mastercard
- American Express
- Diners Club
- Visa Electron
Uima-altaat
- Ulkouima-allas
2
- Makean veden allas
- Merivesiallas
- Sisäuima-allas
spassa, lisämaksusta
- Altaiden lämmitys
lämmitetty sisäallas
- Lastenallas
- Lastenaltaan lämmitys
- Allaspyyhkeet
- Rantapyyhkeet
- Poreallas
Sijainti
Keskustaan
500 m
Uimarannalle
rannalla
Pääseekö lentokenttäkuljetuksella hotellin eteen
kyllä
Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on
Mahdolliset meluhaitat
Päivä- ja iltaohjelman ääniä.
Lapset hotellissa
- Leikkihuone
- Leikkikenttä
- Vauvansänky
Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
- Lastentuoleja ravintolassa
- Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa
Hotellin lastenkerho järjestää puuhaa perheen pienimmille. Pääsy vesipuistoalueelle, jonka neljä liukumäkeä ovat erityisesti teinien suosimia.
Huoneet
Huoneiden sijainti
päärakennuksessa
Huoneiden keskimääräinen koko
kahden hengen huone n. 22 m²
- Kokolattiamatto
- Siivous
- TV
- Kansainvälisiä TV-kanavia
- Jääkaappi
- Viileäkaappi/minijääkaappi
- Minibaari
- Pyykinpesukone
- Silityslauta/-rauta
- Hiustenkuivain
- Kylpytakki
- Tohvelit
- Keittiö
- Keittosyvennys
- Astianpesukone
- Keittolevyt
- Mikroaaltouuni
- Leivänpaahdin
- Tee/kahvi
- Vedenkeitin
- Erilliset vuoteet
osassa huoneita, 80 x 200 cm
- Parivuoteet
osassa huoneita, 190 x 200 cm
- Lisävuoteet
alle 11-vuotiaalle
- Lämmitys
- Itsesäädettävä lämmitys
- Ilmastointi
- Itsesäädettävä ilmastointi
Hyvä tietää
Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.
Rose Aqua Park
Hotellin tiedot: Rose Aqua Park
- Osoite
- Avenue Mohamed VI, Marrakech
- Rakennettu
- 1972
- Kunnostettu
- 2025 osa huoneista
- Kerroksia
- 6
- Huoneita
- 295
- Paikallinen luokitus
- Hissi
- 4
- Internet
- Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
- Ilmastointi
- on
All inclusive
- aamiainen
- lounas
- välipalat
- illallinen
- paikalliset juomat
Aamiainen, lounas ja illallinen tarjoillaan pääravintolan buffetpöydistä, välipalaa saa Rose Garden -snackravintolasta. Illallisen voi nauttia myös marokkolaisessa tai ilalialaisessa à la carte -ravintolassa lisämaksua vastaan, varaukset tulee tehdä etukäteen vastaanotossa.
Baareissa ja ravintoloissa tarjoillaan virvokkeita ja alkoholijuomiapuoleen yöhön saakka lukuunottamatta piano-baaria, jossa tuotteet lisämaksusta.
Palvelut
- Tenniskenttä
- Kuntosali
ikäraja 18 vuotta
- Kuntoiluhuone
- Muita aktiviteetteja
pöytätennis, vapaa-ajan ohjaajien järjestämiä aktiviteetteja
- Vastaanotto avoinna
24 t
- Baari
3
- Allas-/snackbaari
- Ravintola
3
- Rahanvaihto
- Kokoustilat
lisämaksusta
- Huonepalvelu
- Pysäköintipaikka
- Pesulapalvelu
lisämaksusta
- Hierontaa
lisämaksusta
- Spa
alle 8-vuotiaat aikuisen seurassa
- Kauneushoitoja
lisämaksusta
- Sauna
sauna ja lisämaksusta marokkolainen hammam
- Hotellin järjestämät kuljetukset
- Talletus huoneessa
- Talletus vastaanotossa
- Visa
- Mastercard
- American Express
- Diners Club
- Visa Electron
Uima-altaat
- Ulkouima-allas
2
- Makean veden allas
- Merivesiallas
- Sisäuima-allas
spa-alueella
- Altaiden lämmitys
sisäallas lämmitetty, vesipuistoallas lämmitetty viileimpinä talvikuukausina
- Lastenallas
osa suuresta altaasta on erotettu lapsille. Vesipuistoallas liukunäkineen on avoinna päivittäin klo 10–12.30 ja klo 14–17.
- Lastenaltaan lämmitys
- Allaspyyhkeet
takuumaksusta
- Rantapyyhkeet
- Poreallas
Spassa, lisämaksusta. Alle 8-vuotiaat vain aikuisten seurassa.
Sijainti
Keskustaan
1 km uuteen keskustaan, 2,3 km Vanhaankaupunkiin
Pääseekö lentokenttäkuljetuksella hotellin eteen
kyllä
Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on
Lapset hotellissa
- Leikkihuone
- Leikkikenttä
- Vauvansänky
Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
- Lastentuoleja ravintolassa
- Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa
Hotellin lastenkerhossa on paljon tekemistä ja puuhailua 4–12-vuotiaille lapsille.
Huoneet
Huoneiden sijainti
päärakennuksessa
Huoneiden lukumäärä hotellissa
295
Huoneiden keskimääräinen koko
Standard-huone 23–28 m² , Perhehuone alk. 4o m²
- Kokolattiamatto
- Siivous
- TV
- Kansainvälisiä TV-kanavia
- Jääkaappi
- Viileäkaappi/minijääkaappi
- Minibaari
- Pyykinpesukone
- Silityslauta/-rauta
- Hiustenkuivain
- Kylpytakki
- Tohvelit
- Keittiö
- Keittosyvennys
- Astianpesukone
- Keittolevyt
- Mikroaaltouuni
- Leivänpaahdin
- Tee/kahvi
- Vedenkeitin
- Erilliset vuoteet
osassa huoneita, 90 x 190 cm
- Parivuoteet
osassa huoneita, 180 x 190 cm
- Lisävuoteet
sijataan sohvasta
- Lämmitys
- Itsesäädettävä lämmitys
- Ilmastointi
- Itsesäädettävä ilmastointi
Hyvä tietää
Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.
Varaa matka
Anna matkustajat
Varaa huoleton Aurinkomatka-paketti verkosta ilman palvelumaksua!