Lesante Cape Resort & Villas, Tsilivi
Viiden tähden lumoa ainutlaatuisella sijainnilla
Arvostettuun Leading Hotels of the World -hotelliketjuun kuuluva hyvän palvelun Lesante Cape Resort & Villas tarjoaa silmää hiveleviä näköaloja ja viiden tähden lomaelämyksiä. Laadukas hotelli on suunniteltu Zakynthoksen perinteistä arkkitehtuuria kunnioittaen, yhdistettynä moderneihin mukavuuksiin. Hotelli sijaitsee ainutlaatuisella paikalla omassa rauhassaan vehreällä Akrotirin alueella, josta on sekä Tsilivin että saaren pääkaupunki Zanten palvelujen ääreen vain muutaman kilometrin matka.
Hotellin sydän on kreikkalaisen kylän tapaan keskusaukio, jonka reunamilla on taverna, muutamia kauppoja, museo ja pieni kirkko. Elegantit sviitit sijaitsevat useissa rakennuksissa ripoteltuna rinteeseen oliivipuiden lomaan, ja niistä useissa on oma uima-allas. Upealla, kolmeen tasoon rakennetulla allasalueella nautitaan auringosta rauhallisessa tunnelmassa, taustana turkoosinsinisenä kimaltava Joonianmeri. Lisää laatua lomaan tuo hotellin korkeatasoisen span hoidot, sauna ja sisäallas. Perheen pienimpiäkään ei ole unohdettu; lomariemua tuo lastenaltaan lisäksi leikkialue, leikkihuone ja hotellin lastenkerhon aktiviteetit.
Tasokkaissa ravintoloissa herkutellaan niin välimerellisillä suosikeilla kuin Joonianmeren saarten erikoisuuksilla, gastronomisena huippuna Fiore Fine Dining -ravintola, jonne tullaan nauttimaan eksklusiivisista annoksista ja viinikellarin aarteista kauempaakin. Pienempään nälkään kokeile allasbaarin tarjontaa tai perinteistä kreikkalaista kahvilaa, jonka suussa sulavat leivonnaiset kreikkalaisen kahvin kanssa vievät kielen mennessään. Iltaisin tunnelmoidaan elävän musiikin parissa; saksofonistit, sellistit ja swingin mestarit pistävät parastaan vuoroilloin.
Lentokenttäkuljetukset
Tähän hotelliin on ostettavissa vain yksityiskuljetus.
- Zakynthos, Kreikka
- Hotelli
- Rantaan rannalla
- Keskustaan 2 km
Hotellin tiedot
- YmpäristösertifioituTällä hotellilla on ympäristösertifikaatti Green Key.
- Huoneita uima-altaallaHotellissa on huoneita uima-altaalla
- Lapsialennus
Mahdolliset lapsialennukset ja tarkat hinnat näet varausta tehdessäsi.
- Design & BoutiqueTarkkaan valitut, inspiroivat ja yksilölliset hotellit ovat valikoimamme uniikkeja helmiä.
- InternetWifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
- Ulkouima-allasOn
- LastenallasSyvyys 50 cm
- IlmastointiOn
- Ravintola4
- Baari3
Kartta ja sijainti
- KeskustaanTsiliviin 2 km ja pääkaupunki Zanteen n. 3 km
- Uimarannallerannalla
- Pääseekö lentokenttäkuljetuksella hotellin eteenkyllä
- Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)ei
- OsoiteAkrotiri, Zakynthos
Asiakkaiden kokemuksia
Zakynthos kohteena
Matkaa kauniille rannalle
Zakynthos tunnetaan Joonianmeren upeimmista hienohiekkaisista rannoista ja uskomattoman sinisistä vesistä. Saarelta löydät kilometrien mittaisia leveitä ja lapsiystävällisiä hiekkarantoja ja pieniä romanttisia poukamia. Zakynthoksen rannoilla pesii myös valekarettikilpikonnia turkoosinsinisen meriveden äärellä. Saarella kannattaakin käydä veneretkillä ihailemassa sinisiä luolia ja maailmankuulua Navagio -laivanhylkyrantaa. Zakynthoksen parhaat hiekkarannat kutsuvat Vasilikoksen niemimaalle. Vieraile erilaisia vesiurheilumahdollisuuksia tarjoavalla Banana Beachilla sekä valekarettikilpikonnien Gerakas-pesimärannalla. Nappaa mukaasi oma eväskori lähtiessäsi tutustumaan Zakynthoksen kuuluisiin ja näyttäviin rantoihin, sillä alueella on vain paikallisasutusta ja palveluita on rajoitetusti. Rantalomapäivien lisäksi suuntaa saaren pääkaupunkiin Zanteen ostoksille ja seuraamaan paikallista elämänmenoa. Zanten keskusta kätkee kapeille kujillensa ihania pieniä putiikkeja ja tavernoita, jotka tarjoavat tuoreita mereneläviä ja muita paikallisia herkkuja. Valitse majoituksesi Zakynthoksen useista eri kylistä. Tsilivi Oliivilehtojen ympäröimä eläväinen Tsilivi tarjoaa kaikki matkailijan kaipaamat palvelut kävelyetäisyydellä. Tsilivistä löydät vesipuiston, lukuisia tavernoita, baareja sekä pikkukauppoja. Kylän edustan pitkä ja matala hiekkaranta sopii lapsillekin. Tsilivin monipuoliset majoitusvaihtoehdot vaihtelevat koko perheelle sopivista all inclusive -hotelleista lomahuviloihin omalla altaalla sekä vain aikuisille tarkoitettuun viiden tähden majoitukseen. Argassi Viehättävä Argassi sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä saaren pääkaupungista Zantesta, jonka runsaiden palveluiden pariin pääset helposti paikallisbussin tai minijunan kyydissä. Argassin pienessä keskustassa voit herkutella useissa hyvissä ravintoloissa, joihin saaren paikallisetkin asukkaat poikkeavat usein illallistamaan. Vaikka kylä sijaitsee aivan meren äärellä, ei Argassissa ole varsinaista hiekkarantaa, lukuunottamatta pieniä poukamia hotellien edustoilla. Hyviä rantoja on kuitenkin lähellä, sillä Argassi sijaitsee Vassiloksen niemimaan alkupäässä, josta kohti nimenkärkeä mentäessä on matkan varrella useita kauniita rantoja. Kalamaki Etelärannikolla, Laganasin lahdella oleva Kalamaki sijaitsee Zakynthoksen merikansallispuiston kainalossa. Kalamakin edustalla on upea, pitkä ja pehmeähiekkainen ranta, jolla pesii uhanalaisia valekarettikilpikonnia. Kalamakin ranta on rauhoitettu etkä löydä sieltä rantabaareja tai tavernoita, joiden valot häiritsisivät rannalla pesiviä konnia. Tilaa rannalla riittää, sillä Kalamakin ranta jatkuu noin viiden kilometrin pituudelta Kalamakista kohti Laganasia. Kalamakissakin on tavernoita ja pikkukauppoja, mutta maaseutumaisessa Kalamakissa aistit saaren muita kyliä rauhallisemman tunnelman. Lapsiperheillekin sopivalla Kalamakin matalalla ja kirkasvetisellä hiekkarannalla voit vuokrata aurinkotuoleja ja -varjoja. Jos jonain iltana haluat vilkkaampaa tunnelmaa ympärillesi, ovat Laganasin ranta-ravintolat ja illanviettopaikat vain muutaman kilometrin päässä. Matkan voit taittaa vaikka rantahiekkaa pitkin kävellen. Laganas Kalamakin kupeessa oleva Laganas on yksi vanhimmista Zakynthoksen saaren lomakylistä, josta on kasvanut erityisesti nuorison keskuudessa suosittu bilekeskittymä. Kylän pääkadun ja rannan välinen alue on varsinkin korkeasesongin aikaan täynnä juhlia päivin ja öin. Clubeilla järjestetään mm. vaahto- ja paintpartyjä ja niillä käy vierailevia DJ:itä ulkomaita myöden. Bilepaikkojen lisäksi Laganasissa on useita kauppoja, kahviloita ja ravintoloita, joissa riittää valinnanvaraa niin pikaruokapaikoista tasokkaisiinkin rantaravintoloihin. Tragaki Pieni Tragakin alue sijaitsee muutaman kilometrin päässä vilkkaammasta Tsilivin lomakylästä. Tragakissa rentoudut kauempana vilkkaan lomakylän palveluista ja lomailet osana hiljaisempaa paikallista elämää.Sää
Päivän ylin
Yön alin
Vesi
15 °C
12 °C
16 °C
15 °C
11 °C
15 °C
16 °C
12 °C
15 °C
18 °C
14 °C
16 °C
21 °C
18 °C
19 °C
24 °C
21 °C
23 °C
27 °C
24 °C
25 °C
28 °C
25 °C
26 °C
26 °C
23 °C
25 °C
23 °C
20 °C
23 °C
20 °C
16 °C
20 °C
17 °C
13 °C
18 °C
Lisää elämyksiä lomallesi
Aurinkomatkat kohteessa Zakynthos
Palvelua suomeksi 24/7
- Aurinkomatkat-sovelluksen chatissa
- Aurinkolinjalla puhelimitse
Lomavinkit ja yhteystiedot
- Aurinkomatkat-sovelluksessa
Oppaat
- Vastassa lentoasemalla
Varaa matka huolettomasti
Rajaton muutosoikeus
Rajaton muutosoikeus sekä joustavat peruutusehdot jopa 21 vrk ennen matkaa.
Lue lisääJoustava maksuaika
Aurinkomatka-paketin viimeinen erä tulee maksaa vasta 21 vrk ennen matkan alkua.
Lue lisääAurinkomatkat-sovellus
Maksuttomasta sovelluksesta löydät kaiken tarvittavan ennen lomaa ja loman aikana.
Lue lisää































