Blue Lagoon Princess, Kalyves

Uutuus
Uutuus

Kun perhelomalla riittää valinnanvaraa

Blue Lagoon Princess levittäytyy vehreälle hotellialueelle aivan Kalyvesin hiekkarannan tuntumaan. Täällä päivän vaikein päätös saattaa olla, suunnataanko ensin rannalle, altaalle vai katsomaan, mitä lapset ovat jo ehtineet löytää. Ravintoloita on useita, tekemistä eri-ikäisille lapsille ja monipuolinen all inclusive pitää huolen päivän ruokailuista.

Hotellin kahdella suurella allasalueella nautitaan auringosta ja uimisesta. Lapsille on omat altaansa, joista Splash Poolin vesileikit ja pienet liukumäet tuovat vaihtelua uintipäiviin. Rannalle on hotellialueelta vain lyhyt matka, ja rantapäivää voi jatkaa Mylos-tavernan pöydässä tai ranta- ja allasbaarissa.

Ruokailussa ei tarvitse tyytyä koko lomaa samaan buffetpöytään. Pääravintolan lisäksi Green & Grill ja rannalla sijaitseva Mylos Greek Taverna tuovat vaihtelua illallisiin, ja viikon loman all inclusiveen sisältyy yksi à la carte -illallinen kummassakin ravintolassa. Ja kun uinnin jälkeen iskee nälkä ennen varsinaista ruokailua, tarjolla on snackseja, jäätelöä, ohukaisia ja vohveleita.

Lapsia odottavat lastenkerho, leikkipaikka ja altaat, teinejä oma Teen Hangout. Tennis, koripallo ja pöytätennis kokoavat perheen pelaamaan, ja iltaisin hotellin teatterialueella järjestetään ohjelmaa. Aikuisille oman hengähdystauon tarjoavat Armonia Span sisäallas, sauna ja höyrysauna sekä lisämaksulliset hoidot.

Kun hotellin omat altaat on jo testattu, vesipäivään löytyy vielä yksi vaihde lisää. Viereisen Blue Lagoon Queenin vesipuistossa odottavat vauhdikkaammat liukumäet ja vesileikit, ja Princessin alueelta sinne pääsee suoraan oman portin kautta. Sisäänpääsy on lisämaksullinen, alle 6-vuotiaille maksuton, ja hintaan sisältyvät vesipuiston snacksit ja juomat.

Blue Lagoon Princessissä yksi päivä kuluu rannalla, toinen altailla ja kolmas saattaa päättyä vesipuiston viimeiseen liukuun. Perheloman paras puoli onkin tässä: kaikkea ei tarvitse ehtiä ensimmäisenä päivänä.

  • Sithonia, Halkidiki, Kreikka
  • Hotelli
  • Rantaan 50 m
  • Keskustaan 1,5 km (Kalyves)

Hotellin tiedot

  • Lapsialennus

    Mahdolliset lapsialennukset ja tarkat hinnat näet varausta tehdessäsi.

  • Perhehotelli
    Valmiita unelmalomia pienille ja suurille.
  • All inclusive
    All inclusive tekee lomastasi vaivatonta ja helppoa. All inclusive -hotelleissa kaikki on suunniteltu täydellisen lomanautinnon ja viihtyvyytesi takaamiseksi.
  • Sport
    Aktiivisen lomailijan unelmahotelli. Sportti-hotellissa liikkumaan pääsevät niin himotreenarit kuin leppoisammin liikkuvat.
  • Internet
    Ei
  • Ulkouima-allas
    2
  • Lastenallas
    2
  • Ilmastointi
    On
  • Ravintola
    3
  • Baari
    4

Kartta ja sijainti

  • Keskustaan
    1,5 km Kalyvesin kylän keskustaan
  • Uimarannalle
    50 m
  • Bussipysäkille
    1 km
  • Pääseekö lentokenttäkuljetuksella hotellin eteen
    kyllä
  • Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
    Hotellissa on minimarketti.
  • Osoite
    Kalives Beach, Polygyros, Halkidiki

Asiakkaiden kokemuksia

Tämä hotelli on uutuus valikoimassammeNäytämme arviot kun olemme keränneet luotettavan määrän asiakasarvioita.

Sithonia kohteena

Kun meri näyttää parhaat puolensa

Sithoniassa meri houkuttelee aina vähän pidemmälle. Mäntymetsät laskeutuvat kohti rantaa, kallioiden väliin jää pieniä hiekkapoukamia ja meri vaihtaa sävyään syvänsinisestä kirkkaaseen turkoosiin. Niemekettä kiertäessä vastaan tulee aina uusi lahti, uimapaikka tai näkymä, jonka kohdalla kannattaa pysähtyä. Tänne matkustetaan ennen kaikkea meren ja luonnon vuoksi – ja siksi omaa rantaa kauemmaksi kannattaa lähteä ainakin kerran. Kolme paikkaa, kolme erilaista lomaa Hotellimme sijaitsevat Sithoniassa ja sen lähirannikolla kolmella erilaisella alueella. Metamorfosissa pienen kreikkalaisen kylän elämä ja mäntymetsäinen rannikko kohtaavat. Tavernat, ruokapaikat ja pienet liikkeet löytyvät läheltä, ja kylän rannoilla hiekka ja pikkukivi vuorottelevat mäntyjen vihreän reunustamina. Metamorfosi on kolmesta paikastamme kylämäisin: hotellilta pääsee helposti tavernoihin ja pienille kyläkaduille, mutta Sithonian rannat houkuttelevat lähtemään myös kauemmaksi. Kalyvesissa pitkä hiekkaranta antaa tilaa kunnon rantapäiville. Rannan tuntumassa sijaitsevat myös alueen suuret perhehotellit altaineen ja palveluineen. Kylän taustalla levittäytyvät oliivilehdot kertovat seudun vahvoista maatalousjuurista, ja oliivit sekä oliiviöljy kuuluvat edelleen paikallisiin tuotteisiin. Rantapäivien väliin sopii retki antiikin Olynthoksen raunioille tai Polygyrokseen, jossa Halkidiki näyttää vehreän sisämaan puolensa. Vourvouroussa meri ottaa pääroolin. Väljälle alueelle levittäytynyttä kylää ympäröivät poukamat ja metsät, ja lahden edustalla alkaa pienten saarten muodostama saaristo. Karidin vaalea hiekka ja matala vesi kuuluvat seudun tunnetuimpiin uimapaikkoihin. Saaristoa pääsee tutkimaan myös kajakilla, SUP-laudalla tai veneellä. Rannalta toiselle Sithonian parhaisiin puoliin kuuluu rantojen vaihtelu. Pitkien hiekkarantojen lomassa piilottelee pieniä poukamia ja vaaleita kallioita, ja paikoin männyt kasvavat lähes veden ääreen. Rannikkotietä seuraamalla uimapaikkaa voi vaihtaa vaikka kesken päivän: pysähdy yhdelle rannalle uimaan, jatka seuraavaan lahteen ja jää matkalla lounaalle pieneen rantakylään. Etelämpänä luonto muuttuu paikoin karummaksi ja uusia lahtia avautuu yksi toisensa jälkeen. Veneellä saariston keskelle Vourvouroun edustalla tutkimusmatka jatkuu merellä. Vuokraveneellä pääsee Diaporoksen ympäristön poukamiin ja saariston hiekkarannoille, ja kajakilla tai opastetulla melontaretkellä ympäristöä katselee lähempää vedenpintaa. Päivä merellä näyttää Sithoniasta puolen, jota maanteiltä ei näe. Sithoniassa ei kannata valita vain yhtä rantaa. Käänny rannikkotieltä kohti seuraavaa poukamaa, lähde Vourvouroussa merelle tai aja niin pitkälle kuin päivän aikana huvittaa. Täällä parhaaksi rannaksi saattaa jäädä se, jonka nimeä et aamulla vielä tiennyt.

Sää

Tiedot perustuvat vuosien 1991–2020 ilmastotietojen kuukausittaisiin keskiarvoihin. Päiväkohtainen vaihtelu voi olla suurta. Säätiedot yhteistyössä Forecan kanssa.
Keskilämpötilat kuukausittain
KuukausiPäivän ylinYön alinVesi
Tammi12 °C7 °C14 °C
Helmi13 °C8 °C13 °C
Maalis15 °C9 °C14 °C
Huhti17 °C12 °C15 °C
Touko22 °C17 °C20 °C
Kesä27 °C21 °C24 °C
Heinä29 °C24 °C27 °C
Elo29 °C24 °C27 °C
Syys26 °C21 °C25 °C
Loka (valittu kuukausi)21 °C16 °C21 °C
Marras17 °C12 °C18 °C
Joulu13 °C9 °C15 °C

Lisää elämyksiä lomallesi

Aurinkomatkat kohteessa Sithonia

Palvelua suomeksi 24/7

  • Aurinkomatkat-sovelluksen chatissa
  • Aurinkolinjalla puhelimitse

Lomavinkit ja yhteystiedot

  • Aurinkomatkat-sovelluksessa

Oppaat

  • Vastassa lentoasemalla

Varaa matka huolettomasti

Rajaton muutosoikeus

Rajaton muutosoikeus sekä joustavat peruutusehdot jopa 21 vrk ennen matkaa.

Lue lisää

Joustava maksuaika

Aurinkomatka-paketin viimeinen erä tulee maksaa vasta 21 vrk ennen matkan alkua.

Lue lisää

Aurinkomatkat-sovellus

Maksuttomasta sovelluksesta löydät kaiken tarvittavan ennen lomaa ja loman aikana.

Lue lisää