Rodoksen retket ja aktiviteetit

Rodoksen saarikierros

Rodoksen saarikierros

Rodoksen saarikierros tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille! Näe lomasaaren parhaat maisemat ja kuule kiehtovia tarinoita kreikkalaisesta elämästä. Maista makoisaa hunajaa, tuoretta oliiviöljyä ja Rodokselle tyypillistä väkevää soumaa. Retki sopii sinulle, joka haluat tutustua paikalliseen elämänmenoon.

Ensimmäinen pysähdys tehdään saaren luoteisrannikolla, antiikin aikaisessa Kamiroksen kaupungissa. Esihistoriallisella kaudella perustettu Kamiros tunnetaan hyvin säilyneistä raunioistaan. Arkeologisella alueella näet erikoisen ruutukaavan, jumalatar Athenalle omistetun temppelin sekä erilaisia julkisia rakennuksia, kuten stoan ja kylpylöitä. 

Kritinian kylässä koet rauhallista ja autenttista Rodosta. Vuoristoiselta rinteeltä avautuvat upeat näkymät Egeanmerelle ja lähistöllä sijaitsevalle Kritinian linnoitukselle. Oppaan johdolla voit tutustua kylän kapeisiin, valkoisten talojen reunustamiin katuihin sekä paikalliseen kulttuuriin. Matka jatkuu kauniita vuoristoteitä pitkin saaren korkeimman vuoren juurelle, Embonan viehättävään viinikylään, jossa voit ostaa tuliaisiksi vuoristoyrttejä, laadukkaita oliiviöljyjä ja maukkaita viinejä. Paluumatka kulkee pitkin saaren itärannikkoa.

6.4.–13.6. ja 26.9.–30.10.2026 retkellä vieraillaan saaren itäosassa Eptá Pigésissä, Seitsemän lähteen kauniilla alueella. Täällä tunnettu luonnonnähtävyys tarjoaa pieniä vesiputouksia sekä mahdollisuuden nähdä erilaisia orkidea- ja lintulajeja. Lähteiden vesi muodostaa pienen järven, jonka erikoisuus on maanalainen tunneli, joka johdattaa veden järveen. Tarinan mukaan se, joka uskaltaa kulkea noin 250–300 metriä pitkän, pimeän käytävän läpi, joko rakastuu tai nuortuu pian matkan jälkeen. Tunnelissa virtaa usein nilkkoja myöten viileä vesi, mikä tekee kokemuksesta entistä elämyksellisemmän.

14.6.–25.9.2026 retkellä vieraillaan yhdellä saaren tunnetuimmista nähtävyyksistä, luonnonvaraisessa perhoslaaksossa. Tämä lähes satumainen laakso on yksi maailman harvoista perhoslaaksoista, ja joka kesä sadat tuhannet perhoset saapuvat tänne lisääntymään puiden mahlan houkuttelemina.

Kesto
koko päivä (n. klo 8.30–17). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 59 €/aikuinen, 29,50 € / 4–14-v. lapsi
Sisältää
edestakaisen kuljetuksen.
Lisämaksusta
lounas ruokajuomalla (n. 16 €/hlö) ja sisäänpääsy Kamiroksen arkeologiselle alueelle (n. 10 €/hlö, alle 25-v. ja opiskelijat maksutta, kuvallinen henkilöllisyystodistus/opiskelijakortti on esitettävä pyydettäessä). Keskikesällä perhoslaakson sisäänpääsy (n. 6 €/12-v. täyttäneet). Lisämaksut maksetaan retkellä.
Opastus
suomeksi. Retki toteutetaan osana monikielistä ryhmää, mutta jokaisella on käytössään henkilökohtaiset kuulokkeet, joiden kautta opastus kuuluu.
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivä on maanantai. Retki toteutetaan 25.5.–31.8.
Huomioitavaa
Lounaalla on mahdollisuus erityisruokavalioon (kasvis, vegaaninen, laktoositon, gluteeniton). Ilmoita erityisruokavalion tarpeesta retken aikana oppaalle. Erityisruokavalion saatavuutta ja aterian sisältöä ei voida taata. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on yhteensä 15 henkilöä, Lindoksesta 4 henkilöä. Retken enimmäisosallistujamäärä on 50 henkilöä.
Esteettömyys
Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla retkibussin kyytiin. Pysähdyskohteissa on pääosin tasaista maastoa, jonkin verran portaita ja jyrkkää nousua. Pisin kävelymatka on n. 200 metriä. Pysähdyskohteissa ei ole esteettömiä wc-tiloja.

Apuvälineet ja lastenrattaat: Osassa pysähdyskohteista pystyy kulkemaan pyörätuolilla, rollaattorilla ja lastenrattailla. Osassa kohteista liikkuminen on maaston vuoksi hankalaa. Kokoontaitettavat apuvälineet ja rattaat voi ottaa retkelle mukaan.

Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Symi – värien ja tarinoiden saari

Symi – värien ja tarinoiden saari

Lähde hurmaavalle Symin saarelle, joka tunnetaan kauniista maisemistaan, värikkäistä rakennuksistaan ja rauhallisesta tunnelmastaan. Tällä retkellä koet aitoa kreikkalaista saarielämää!

Symille saavuttuasi voit omatoimisesti tutustua Yialoksen kaupungin kapeisiin ja kuvauksellisiin kujiin sekä niiden varrella sijaitseviin pieniin putiikkeihin. Paikalliset sieni- ja maustekaupat houkuttelevat tekemään tuliaisostoksia. Ihastele sataman ympärillä kohoavia värikkäitä rakennuksia ja nauti lounas jossakin satamapromenadin tunnelmallisista tavernoista.

Kesäkaudella (n. 2.6.–30.9.) retkipäivä sisältää virkistävän uintipysähdyksen St. Georgen lahden kristallinkirkkaissa vesissä. Lahtea ympäröivät jylhät kallioseinämät ja rauhallinen tunnelma luovat täydelliset puitteet auringosta nauttimiselle ja rentouttavalle uinnille. Retkipäivästä riippuen uintipysähdys voidaan tehdä myös muussa, kapteenin valitsemassa paikassa. Keväällä ja syksyllä matka jatkuu Yialoksesta saaren eteläosassa sijaitsevalle Panormitiksen vaikuttavalle luostarille. Kaunis luostarirakennus kellotorneineen on pyhitetty arkkienkeli Mikaelille ja kuuluu Dodekanesian merkittävimpiin pyhiinvaelluskohteisiin. Päivän päätteeksi palaat Mandrakin satamaan, josta kuljetus vie sinut takaisin hotellillesi. 

Kesto
koko päivä (n. klo 7–19). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 60 €/aikuinen, 30 € / 2–12-v. lapsi
Sisältää
edestakaisen kuljetuksen Rodoksen satamaan ja laivalipun Symille.
Lisämaksusta
pääsymaksut nähtävyyksille, maksetaan retkellä.
Opastus
suomeksi
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivä on sunnuntai. Retki toteutetaan 2.5.–.10.
Huomioitavaa
Laivamatkan kesto n. 1,5–2 tuntia/suunta. Varaa retkelle mukaan uimavarusteet, mikäli haluat pulahtaa päivän aikana sekä olkapäät ja reidet peittävä vaatetus, mikäli haluat vierailla luostarissa. Laivan ilmastointi on voimakas, joten suositeltavaa on varata mukaan pitkähihaista vaatetta tai huivi harteille. Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun.

Retken pysähdyskohteet ja niiden järjestys voivat vaihdella retkipäivän ohjelman, aikataulun ja sään vuoksi. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 5 henkilöä.

Esteettömyys
Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille.
Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai Aurinkolinjasta.
Sulje

Laivalippu Marmarikseen

Laivalippu Marmarikseen

Lähde omatoimiselle päiväretkelle naapurimaahan Turkkiin, värikkääseen Marmarikseen! Marmariksessa voit kierrellä Turkin toiseksi suurimmalla basaarialueella, tehdä edullisia ostoksia ja tutustua viehättävään satamakaupunkiin. Täältä täytät ostoskassit nahkatuotteilla, käsitöillä, mausteilla ja muilla matkamuistoilla.

Kesto
koko päivä (n. klo 7–20). Laivamatkan kesto n. 1,5 tuntia/suunta. Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 65 €/aikuinen, 32,50 € / 2–5-v. lapsi 
Sisältää
edestakaisen kuljetuksen Rodoksella sekä laivalipun.
Lisämaksusta
satamavero n. 20 €/2-v. täyttäneet, 10 € / 0–2-v. lapsi), maksetaan Rodoksen satamassa ennen lähtöä.
Opastus
omatoiminen, ei opaspalveluita.
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivät ovat ma, ke ja pe. Retki toteutetaan 1.6.–30.10.
Huomioitavaa
Varaa retkelle mukaan passi, joka on voimassa vähintään 6 kuukautta Turkkiin saavuttaessa. Ilmoita passin numero ja kansalaisuus (jos ei Suomen) Aurinkomatkat-sovelluksen chatissa, Aurinkolinjaan tai oppaalle kohteessa viimeistään retkeä edeltävänä päivänä klo 13. Retkelle noudetaan retkipysäkeiltä, bussin ikkunassa on laivayhtiön Sea Dreams -kyltti. 

Marmariksen satamasta on keskustaan/basaarialueelle n. 1,5–2 km matka, jonka voi kulkea joko kävellen tai taksilla. Satamassa tulee olla vähintään 30 minuuttia ennen laivan lähtöaikaa. Varaudu jonoihin passintarkastuksessa. Pidä laivalippu tallessa koko retken ajan. Laiva liikennöi säävarauksella. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä.

Esteettömyys
Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla retkibussin ja laivan kyytiin. Laivaan noustaan ramppia pitkin, ei kiinteitä kaiteta. Sisäänkäynnin yhteydessä on n. 30 cm korkea kynnys. Laivalla on jonkin verran portaita ja kynnyksiä. Marmariksessa kadut on päällystettyjä, mutta kaduilla on jonkin verran tasoeroja. Marmariksen satamasta on keskustaan matkaa n. 1,5–2 kilometriä. Satamissa tai laivoilla ei ole esteettömiä wc-tiloja. Marmariksessa esteettömien wc-tilojen löytäminen voi olla haasteellista.

Apuvälineet ja lastenrattaat: Marmariksessa voi liikkua pyörätuolilla, rollattorilla ja rattailla. Kokoontaitettavan apuvälineen ja rattaat voi ottaa mukaan retkelle.

Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai Aurinkolinjasta.
Sulje

Ilta Rodoksen kaupungissa, omatoiminen

Ilta Rodoksen kaupungissa, omatoiminen

Suuntaa iltaretkelle Rodoksen kaupunkiin, saaren pääkaupunkiin, jossa historia ja vilkas kaupunkielämä kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Valitse vaivattomat bussikuljetukset ja tutustu kaupunkiin omaan tahtiisi.

Rodoksen kaupunki hurmaa erityisesti keskiaikaisella Vanhallakaupungillaan, jonka kapeat mukulakivikujat ja pienet aukiot luovat ainutlaatuisen tunnelman. Unescon maailmanperintökohteeseen kuuluvien muurien sisällä voit kuljeskella historiallisessa ympäristössä, tutustua pieniin putiikkeihin ja käsityöläisten verstaiden tarjontaan tai pysähtyä nauttimaan juomasta viihtyisälle terassille. 

Moderni keskusta tuo vastapainoksi vilkasta kaupunkielämää ja monipuoliset ostosmahdollisuudet. Sokratous-kadun ja muiden keskustan katujen varrelta löydät sekä paikallisia tuotteita että kansainvälisiä liikkeitä, ja Mandrakin sataman alue täyttyy illan hämärtyessä elämästä, kun kahvilat ja ravintolat kutsuvat viettämään aikaa merimaisemissa.

Kesto
iltaretki (n. klo 16.30/17.30–23/00). Rodoksen kaupungissa aikaa n. 3 tuntia. Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 25 €/aikuinen, 12,50 € / 4–14-v. lapsi
Sisältää
edestakaisen kuljetuksen.
Opastus
omatoiminen, ei opaspalveluita
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivä on maanantai. Retki toteutetaan 26.10. asti.
Huomioitavaa
Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Kuljetuksen vähimmäisosallistujamäärä on 10 henkilöä.
Esteettömyys
Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla retkibussin kyytiin. Kaupungin jalkakäytävät ovat hyvin kapeita. Vanhankaupungin kaduilla on mukulakivipäällysteet. Liikenne kaduilla on vilkasta ja luiskia on vain harvoissa paikoissa. Retken aikana ei ole käytössä esteettömiä wc-tiloja.
Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Snorklausretki

Snorklausretki

Pulahda rantahiekalta sinisiin aaltoihin ja tutustu ainutlaatuiseen maailmaan pinnan alla. Lindoksen maisemat hurmaavat niin maalla kuin merellä! Retkellä snorklaat Lindoksen rannikon upeissa puitteissa ja ihailet värikästä vedenalaista maailmaa.

Jos lomaseurueessasi on sukeltajia, osa voi lähteä samalle retkelle sukeltamaan, sillä Snorklausretki toteutetaan yhdessä sukellusretken kanssa.

Kesto
puoli päivää (n. klo 8.30–13.30). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 45 €/hlö, ei lapsialennusta.
Sisältää
edestakaisen kuljetuksen ja snorklausvälineet.
Opastus
monikielinen (sis. englanti, ei suomenkielistä opastusta)
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivät ovat ma, ke, to ja la. Retki toteutetaan 30.9. asti.
Huomioitavaa
Snorklaus suoritetaan rannalta käsin. Retkellä edellytetään uimataitoa. Osallistuvan lapsen tulee olla matkaseurueeseen kuuluvan aikuisen seurassa. Retki toteutetaan yhdessä sukellusretken kanssa. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä.
Esteettömyys
Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla retkibussin kyytiin. Snorklaamaan on mahdollista mennä oman avustajan kanssa, mutta ranta ei ole esteetön. Pisin kävelymatka on kuljetuksen pysähdyspaikalta rannalle, n. 200 metriä/suunta. Rannalla ei ole käytettävissä esteettömiä wc-tiloja.

Apuvälineet: Retkellä ei ole mahdollista liikkua pyörätuolilla. Rollaattorilla on mahdollista liikkua rannalla, joskin eteneminen voi olla hankalaa.
Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai Aurinkolinjasta.
Sulje

Sukellusretki

Sukellusretki

Tutustu vedenalaiseen maailmaan Lindoksen lahden upeissa maisemissa. Sukelluskoulu Waterhoppers tarjoaa sinulle ikimuistoisen elämyksen.

Sukellus- ja snorklausretki toteutetaan yhdessä, joten koko matkaseurue voi osallistua erilaisiin aktiviteetteihin. Mukaan pääsevät niin aloittelevat kuin jo aiemmin sukeltaneet. Retkeläiset jaetaan taitotason mukaan ryhmiin: aloittelijat sukeltavat lähellä pintaa, kun taas kokeneemmat lähtevät oman ohjaajansa kanssa syvemmälle tutkimaan vedenalaista maailmaa.

Kesto
puoli päivää (n. klo 8.30–13.30). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 75 €/hlö, ei lapsialennusta. Osallistujien alaikäraja on 10 vuotta.
Sisältää
edestakaisen kuljetuksen, yhden sukelluksen ja sukellusvarusteiden käytön.
Lisämaksusta
toinen sukellus (n. 35 €/hlö), varataan ja maksetaan retkellä.
Opastus
monikielinen (sis. englanti, ei suomenkielistä opastusta)
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivät ovat ma, ke, to ja la. Retki toteutetaan 30.9. asti.
Huomioitavaa
Retki toteutetaan yhdessä snorklausretken kanssa. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retkellä on säävaraus.

Kokeneiden sukeltajien retkelle osallistuvalla tulee olla suoritettuna vähintään sukelluksen peruskurssi. Aloittelijoilta ei vaadita peruskurssin suoritusta. Tutustu ennen retkeä sukeltamisen terveyskyselyyn (lomake täytetään retkellä). Mikäli vastaat johonkin kohtaan "kyllä", tulee sinun konsultoida lääkäriä ennen retkeä. Sukeltamisen jälkeen on suositeltavaa välttää lentämistä noin 24 tunnin ajan.

Esteettömyys
Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla retkibussin kyytiin. Sukeltamaan on mahdollista mennä oman avustajan kanssa, mutta ranta ei ole esteetön. Pisin kävelymatka on kuljetuksen pysähdyspaikalta rannalle, n. 200 metriä/suunta. Rannalla ei ole esteettömiä wc-tiloja.

Apuvälineet: Retkellä ei ole mahdollista liikkua pyörätuolilla, mutta rollaattorilla kyllä, joskin liikkuminen voi olla hankalaa.
Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai Aurinkolinjasta.
Sulje

Rodoksen retket – varaa lomallesi elämyksiä

Varmista paikkasi retkillä ja aktiviteeteissa varaamalla ne jo ennen matkaa matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai asiakaspalvelustamme. Matkan aikana retki- ja aktiviteettivarauksen voi tehdä Aurinkomatkat-sovelluksesta, sovelluksen chatista, Aurinkolinjasta tai kohteesta riippuen myös oppaaltamme kohteessa. Aurinkolinjasta ja sovelluksen chatista varatut retket tulee maksaa maksulinkin kautta Credit- tai Debit-kortilla, maksutapahtuma vaatii älypuhelimen ja internetyhteyden. Retket ja aktiviteetit tulee pääsääntöisesti varata viimeistään edeltävänä päivänä klo 12, ellei retki- tai aktiviteettikuvauksessa ole toisin mainittu.

Retken ilmoitettu noin-kesto on arvio retken tavanomaisesta kestosta. Tarkka lähtöaika ja -paikka retkelle on retkilipussa tai voit pyytää sen Aurinkolinjasta. Retkikuvauksissa esitetyt hinnat ovat ohjehintoja, ja tarkka hinta vahvistuu retkivarauksen teon yhteydessä. Lapsihinnat ja -alennukset ovat nähtävissä retkikuvauksissa. Maksutta retkeileville lapsille ei varata omaa paikkaa kuljetuksissa, eivätkä mahdolliset ateriat sisälly maksuttoman retken ja/tai aktiviteetin hintaan. 

Mikäli varattu retki tai aktiviteetti joudutaan perumaan esimerkiksi vähäisen osallistujamäärän tai sääolosuhteiden takia, maksamasi maksu palautetaan. Kuluton muutos tai peruutus on mahdollinen 24 tuntia ennen retken ja/tai aktiviteetin alkua, ellei retki- tai aktiviteettikuvauksessa ole toisin mainittu. Muutokset retkien hinnoissa, retkipäivissä, ohjelmassa ja aikataulussa ovat mahdollisia, lue lisää retkiehdoista.

Aurinkokerho

Aurinkokerho, Rodos Princess

Aurinkokerho, Rodos Princess

Oppia, iloa ja uusia kavereita! Maksuton Aurinkokerho kutsuu 4–10-vuotiaat aurinkomatkalaiset nauttimaan omasta lomaohjelmasta, pitämään hauskaa ja oppimaan uutta. Suomenkielinen Aurinkokerho-opas pitää huolen, että kaikki viihtyvät!

Miltä kuulostaa esimerkiksi aarrejahti, askartelu, paikallisen kielen opettelu sekä pelit ja leikit uusien kavereiden kanssa? Opas ilostuttaa lapsia vaihtuvalla ohjelmalla ja erilaisia aktiviteetteja sovelletaan juuri päivän ryhmälle sopivaksi.

Kerhopäivien teemat (pariton / parillinen viikko):
Ma: Aarrejahti / Kreikka-päivä
Ke: Vesileikkijät / Olympialaiset
Pe: Ihmeelliset eläimet / Supersankarit
Muutokset kerhopäivien teemoissa mahdollisia.

Kesällä 2026 Aurinkokerho toimii Rodos Princess -hotellissa kolmena päivänä viikossa 4.5.–9.8.2026. Kerhoon ovat tervetulleita kyseisessä hotellissa majoittuvat 4–10-vuotiaat aurinkomatkalaiset.

Kesto
n. 2 tuntia/kerta (klo 10–12)
Hinta
maksuton
Päivä
Kerhopäivät ovat ma, ke ja pe. Kerho toteutetaan 4.5.–9.8.2026. Kerhoa ei ole mahdollista varata ennakkoon tulo- tai lähtöpäiville.
Huomioitavaa
Varaa lapselle mukaan reppu tai pieni kassi sekä vesipullo, päähine, aurinkovoide ja pienet eväät mahdollista eväshetkeä varten. Kerho järjestetään sisä- tai ulkotiloissa. Kerhoon tulee saapua sen alkamisaikaan mennessä. Myöhästymistapauksissa emme voi taata paikkaa, vaikka se olisi ennakkoon varattu. Lapsi tulee saattaa kerhoon ja noutaa kerhosta matkaseurueeseen kuuluvan aikuisen toimesta. Ennen ensimmäistä kerhokertaa tulee täyttää kerhon osallistumislomake, jonka saa oppaalta kerhon alkaessa.

Kerhoon saa osallistua vain täysin terveenä, näin huomioidaan myös muut kerhoon osallistujat sekä kerho-oppaat. Jos lapsi sairastuu tai ei muuten käytä varattua paikkaa, tulee siitä ilmoittaa ennen kerhon alkua sovelluksen chatissa tai Aurinkolinjaan. Kerhossa ei ole mahdollisuutta yksilölliseen ohjaukseen tai erityistuen tarjoamiseen. Mikäli lapsi tarvitsee kerhon aikana erityistukea, aikuisen tulee olla mukana kerhossa.

Kerhoon voi osallistua korkeintaan 14 lasta/kerho. Varaathan paikan hyvissä ajoin, kuitenkin viimeistään kerhopäivää edeltävänä päivänä klo 13 mennessä. Kerhoa ei järjestetä, mikäli ennakkoon ilmoittautuneita ei ole. Mikäli kerho on ennakkoon täyteen varattu, voit tiedustella mahdollisia peruutuspaikkoja ennen kerhopäivää sovelluksen chatissa, tai kerhon alkaessa oppaalta.
Varaa paikka
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai Aurinkolinjasta.
Sulje

Aurinkokerho

Aurinkokerho tarjoaa kesällä 2026 hauskaa tekemistä 4–10-vuotiaille aurinkomatkalaisille. Suomenkielinen Aurinkokerho-opas innostaa leikkimään, liikkumaan ja oppimaan uutta! Varaa kerhopaikat haluamillesi päiville jo ennen lomaa tai loman aikana, paikkoja on rajoitetusti. Aurinkokerho järjestetään Rodos Princess -hotellissa kolmesti viikossa 4.5.–9.8.2026, ja siihen ovat tervetulleita kyseisessä hotellissa majoittuvat 4–10-vuotiaat aurinkomatkalaiset.

Lentokenttäkuljetukset

Bussikuljetus lentoasemalta hotellille

Bussikuljetus lentoasemalta hotellille

Matkusta vaivattomasti lentoasemalta hotelliisi Aurinkomatkojen maksullisella bussikuljetuksella. Yhdistelmämatkoilla lentokenttäkuljetukset sisältyvät matkan hintaan.

Hinta
Kohteesta riippuen 25–35 €/aikuinen, 12,50–17,50 € / lapsi 2–17-v. Alle 2-vuotiaat lapset matkustavat lentokenttäkuljetuksessa veloituksetta. Tarkan hinnan näet varausta tehdessäsi.

Bussikuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä, Omalomasta tai Aurinkomatkat-sovelluksesta viimeistään lähtöä edeltävänä iltana.

Jos sinulla on erikoismatkatavaroita esim. golfbagi (poislukien lastenrattaat), ota yhteys asiakaspalveluumme varmistaaksesi erikoismatkatavaralle paikan kuljetuksessa.

Sulje

Yksityinen lentokenttäkuljetus

Yksityinen lentokenttäkuljetus

Tässä kohteessa voit matkustaa lentoasemalta hotelliisi nopeasti ja mukavasti myös yksityiskuljetuksella, jonka tarkemmat hintatiedot näet tehdessäsi varausta. Ei koske yhdistelmämatkoja, joissa lentokenttäkuljetukset sisältyvät matkan hintaan.

Autoon mahtuu 1 matkalaukku/hlö. Yksityiskuljetukseen voivat osallistua vain samalla matkavarauksella olevat henkilöt.

Yksityiskuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai asiakaspalvelusta viimeistään 5 päivää ennen matkaa.

Sulje

Lentokenttäkuljetukset

Tässä kohteessa voit ostaa bussikuljetuksen tai yksityiskuljetuksen lentoasemalta hotelliisi. Yhdistelmämatkoilla lentokenttäkuljetukset sisältyvät matkan hintaan.

Rodoksen retket ja aktiviteetit

Rodoksen saarikierros

Rodoksen saarikierros

Rodoksen saarikierros tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille! Näe lomasaaren parhaat maisemat ja kuule kiehtovia tarinoita kreikkalaisesta elämästä. Maista makoisaa hunajaa, tuoretta oliiviöljyä ja Rodokselle tyypillistä väkevää soumaa. Retki sopii sinulle, joka haluat tutustua paikalliseen elämänmenoon.

Ensimmäinen pysähdys tehdään saaren luoteisrannikolla, antiikin aikaisessa Kamiroksen kaupungissa. Esihistoriallisella kaudella perustettu Kamiros tunnetaan hyvin säilyneistä raunioistaan. Arkeologisella alueella näet erikoisen ruutukaavan, jumalatar Athenalle omistetun temppelin sekä erilaisia julkisia rakennuksia, kuten stoan ja kylpylöitä. 

Kritinian kylässä koet rauhallista ja autenttista Rodosta. Vuoristoiselta rinteeltä avautuvat upeat näkymät Egeanmerelle ja lähistöllä sijaitsevalle Kritinian linnoitukselle. Oppaan johdolla voit tutustua kylän kapeisiin, valkoisten talojen reunustamiin katuihin sekä paikalliseen kulttuuriin. Matka jatkuu kauniita vuoristoteitä pitkin saaren korkeimman vuoren juurelle, Embonan viehättävään viinikylään, jossa voit ostaa tuliaisiksi vuoristoyrttejä, laadukkaita oliiviöljyjä ja maukkaita viinejä. Paluumatka kulkee pitkin saaren itärannikkoa.

6.4.–13.6. ja 26.9.–30.10.2026 retkellä vieraillaan saaren itäosassa Eptá Pigésissä, Seitsemän lähteen kauniilla alueella. Täällä tunnettu luonnonnähtävyys tarjoaa pieniä vesiputouksia sekä mahdollisuuden nähdä erilaisia orkidea- ja lintulajeja. Lähteiden vesi muodostaa pienen järven, jonka erikoisuus on maanalainen tunneli, joka johdattaa veden järveen. Tarinan mukaan se, joka uskaltaa kulkea noin 250–300 metriä pitkän, pimeän käytävän läpi, joko rakastuu tai nuortuu pian matkan jälkeen. Tunnelissa virtaa usein nilkkoja myöten viileä vesi, mikä tekee kokemuksesta entistä elämyksellisemmän.

14.6.–25.9.2026 retkellä vieraillaan yhdellä saaren tunnetuimmista nähtävyyksistä, luonnonvaraisessa perhoslaaksossa. Tämä lähes satumainen laakso on yksi maailman harvoista perhoslaaksoista, ja joka kesä sadat tuhannet perhoset saapuvat tänne lisääntymään puiden mahlan houkuttelemina.

Kesto
koko päivä (n. klo 8.30–17). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 59 €/aikuinen, 29,50 € / 4–14-v. lapsi
Sisältää
edestakaisen kuljetuksen.
Lisämaksusta
lounas ruokajuomalla (n. 16 €/hlö) ja sisäänpääsy Kamiroksen arkeologiselle alueelle (n. 10 €/hlö, alle 25-v. ja opiskelijat maksutta, kuvallinen henkilöllisyystodistus/opiskelijakortti on esitettävä pyydettäessä). Keskikesällä perhoslaakson sisäänpääsy (n. 6 €/12-v. täyttäneet). Lisämaksut maksetaan retkellä.
Opastus
suomeksi. Retki toteutetaan osana monikielistä ryhmää, mutta jokaisella on käytössään henkilökohtaiset kuulokkeet, joiden kautta opastus kuuluu.
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivät ovat ma (6.4.–8.6., 28.9.–26.10.), to (23.4.–11.6., 1.–22.10.) ja pe (19.6.–25.9.).
Huomioitavaa
Lounaalla on mahdollisuus erityisruokavalioon (kasvis, vegaaninen, laktoositon, gluteeniton). Ilmoita erityisruokavalion tarpeesta retken aikana oppaalle. Erityisruokavalion saatavuutta ja aterian sisältöä ei voida taata. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 15 henkilöä ja enimmäisosallistujamäärä 50 henkilöä.
Esteettömyys
Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla retkibussin kyytiin. Pysähdyskohteissa on pääosin tasaista maastoa, jonkin verran portaita ja jyrkkää nousua. Pisin kävelymatka on n. 200 metriä. Pysähdyskohteissa ei ole esteettömiä wc-tiloja.

Apuvälineet ja lastenrattaat: Osassa pysähdyskohteista pystyy kulkemaan pyörätuolilla, rollaattorilla ja lastenrattailla. Osassa kohteista liikkuminen on maaston vuoksi hankalaa. Kokoontaitettavat apuvälineet ja rattaat voi ottaa retkelle mukaan.

Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Lindos

Lindos

Kuvankaunista Lindosta pidetään saaren päänähtävyytenä. Tätä retkeä ei kannata jättää väliin!

Istahda bussiin ja suuntaa kohti Lindoksen valkoisena hohtavaa kylää. Matkan aikana näet saaren lomakyliä ja itärannikon maisemia. Perillä Lindoksessa jalkaudut ja voit halutessasi osallistua opastetulle kierrokselle, tai suunnata omatoimisesti tutustumaan kylään ja sen nähtävyyksiin.

Opastetulla kierroksella astelet jumalatar Athena Lindialle omistetun akropoliksen raunioilla ja näet Lindosta monipuolisesti. Rauniot sijaitsevat kolmensadan portaan päässä, kylän korkeimmalla kohdalla. Perillä sinua odottavat historiallinen tunnelma ja unohtumattomat näköalat. Laske katseesi alas ja näe, kuinka kylä hohtaa valkoisenaan vasten sinistä Välimerta. Kierroksen jälkeen on vapaata aikaa omatoimiseen kiertelyyn noin kolmen tunnin ajan.

Pienten ja ihastuttavien kujien putiikit houkuttelevat ostoksille. Ostosten lomassa voit rentoutua vaikkapa frappé-jääkahvin äärellä paikallisessa kahvilassa. Keskustan aukiolta johtaa tie kylän kauniiseen lahden poukamaan, jossa on mahdollista viettää rantaelämää tai pulahtaa virkistäytymään turkoosinsinisessä meressä.

Kesto
puoli päivää (n. klo 8–14). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 46 €/aikuinen, 23 € / 4–14-v. lapsi
Sisältää
edestakaisen kuljetuksen.
Lisämaksusta
pääsymaksu akropoliksen alueelle (n. 20 €/hlö, alle 25-v. maksutta, kuvallinen henkilöllisyystodistus on esitettävä pyydettäessä), maksetaan retkellä.
Opastus
suomeksi. Retki toteutetaan osana monikielistä ryhmää, mutta jokaisella on käytössään henkilökohtaiset kuulokkeet, joiden kautta opastus kuuluu.
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivät ovat tiistai (20.4.–27.5., 5.–28.10.) ja lauantai (18.4.–9.5., 2.10.–1.11.). Retki toteutetaan 8.4.–27.5. ja 2.10.–1.11.
Huomioitavaa
Varaa retkelle mukaan hyvät kengät, vesipullo, päähine, pyyhe ja uimavarusteet. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 15 henkilöä ja enimmäisosallistujamäärä 50 henkilöä.
Esteettömyys
Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla retkibussin kyytiin. Lindoksen alueen maasto on mäkistä. Mukulakivisillä ja kapeilla kujilla on korkeuseroja sekä epätasaisuuksia. Lindoksessa bussi jää kylän yläpuolella sijaitsevalle parkkipaikalle, josta laskee jyrkähkö mäki alas kylään. Parkkipaikalta kylän keskustaan voi halutessaan kulkea minibussilla tai taksilla. Retken aikana ei ole käytössä esteettömiä wc-tiloja.

Apuvälineet ja lastenrattaat: pyörätuolilla, rollaattorilla ja lastenrattailla liikkuminen Lindoksessa on haastavaa.

Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Symi – värien ja tarinoiden saari

Symi – värien ja tarinoiden saari

Lähde hurmaavalle Symin saarelle, joka tunnetaan kauniista maisemistaan, värikkäistä rakennuksistaan ja rauhallisesta tunnelmastaan. Tällä retkellä koet aitoa kreikkalaista saarielämää!

Symille saavuttuasi voit omatoimisesti tutustua Yialoksen kaupungin kapeisiin ja kuvauksellisiin kujiin sekä niiden varrella sijaitseviin pieniin putiikkeihin. Paikalliset sieni- ja maustekaupat houkuttelevat tekemään tuliaisostoksia. Ihastele sataman ympärillä kohoavia värikkäitä rakennuksia ja nauti lounas jossakin satamapromenadin tunnelmallisista tavernoista.

Kesäkaudella (n. 2.6.–30.9.) retkipäivä sisältää virkistävän uintipysähdyksen St. Georgen lahden kristallinkirkkaissa vesissä. Lahtea ympäröivät jylhät kallioseinämät ja rauhallinen tunnelma luovat täydelliset puitteet auringosta nauttimiselle ja rentouttavalle uinnille. Retkipäivästä riippuen uintipysähdys voidaan tehdä myös muussa, kapteenin valitsemassa paikassa. Keväällä ja syksyllä matka jatkuu Yialoksesta saaren eteläosassa sijaitsevalle Panormitiksen vaikuttavalle luostarille. Kaunis luostarirakennus kellotorneineen on pyhitetty arkkienkeli Mikaelille ja kuuluu Dodekanesian merkittävimpiin pyhiinvaelluskohteisiin. Päivän päätteeksi palaat Mandrakin satamaan, josta kuljetus vie sinut takaisin hotellillesi. 

Kesto
koko päivä (n. klo 8.30–17). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 56 €/aikuinen, 28 € / 2–12-v. lapsi
Sisältää
edestakaisen kuljetuksen Rodoksen satamaan ja laivalipun Symille.
Lisämaksusta
pääsymaksut nähtävyyksille, maksetaan retkellä.
Opastus
suomeksi
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivä on sunnuntai. Retki toteutetaan 25.4.–26.10.
Huomioitavaa
Laivamatkan kesto n. 1,5–2 tuntia/suunta. Varaa retkelle mukaan uimavarusteet, mikäli haluat pulahtaa päivän aikana sekä olkapäät ja reidet peittävä vaatetus, mikäli haluat vierailla luostarissa. Laivan ilmastointi on voimakas, joten suositeltavaa on varata mukaan pitkähihaista vaatetta tai huivi harteille. Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun.

Retken pysähdyskohteet ja niiden järjestys voivat vaihdella retkipäivän ohjelman, aikataulun ja sään vuoksi. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 5 henkilöä.

Esteettömyys
Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille.
Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Symi – värien ja tarinoiden saari, ilman bussikuljetusta

Symi – värien ja tarinoiden saari, ilman bussikuljetusta

Lähde hurmaavalle Symin saarelle, joka tunnetaan kauniista maisemistaan, värikkäistä rakennuksistaan ja rauhallisesta tunnelmastaan. Tällä retkellä koet aitoa kreikkalaista saarielämää!

Symille saavuttuasi voit omatoimisesti tutustua Yialoksen kaupungin kapeisiin ja kuvauksellisiin kujiin sekä niiden varrella sijaitseviin pieniin putiikkeihin. Paikalliset sieni- ja maustekaupat houkuttelevat tekemään tuliaisostoksia. Ihastele sataman ympärillä kohoavia värikkäitä rakennuksia ja nauti lounas jossakin satamapromenadin tunnelmallisista tavernoista.

Kesäkaudella (n. 2.6.–30.9.) retkipäivä sisältää virkistävän uintipysähdyksen St. Georgen lahden kristallinkirkkaissa vesissä. Lahtea ympäröivät jylhät kallioseinämät ja rauhallinen tunnelma luovat täydelliset puitteet auringosta nauttimiselle ja rentouttavalle uinnille. Retkipäivästä riippuen uintipysähdys voidaan tehdä myös muussa, kapteenin valitsemassa paikassa. Keväällä ja syksyllä matka jatkuu Yialoksesta saaren eteläosassa sijaitsevalle Panormitiksen vaikuttavalle luostarille. Kaunis luostarirakennus kellotorneineen on pyhitetty arkkienkeli Mikaelille ja kuuluu Dodekanesian merkittävimpiin pyhiinvaelluskohteisiin. Päivän päätteeksi palaat Mandrakin satamaan, josta siirtyminen omatoimisesti takaisin hotellillesi. 

Kesto
koko päivä (n. klo 8.30–17). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 52 €/aikuinen, 26 € / 2–12-v. lapsi
Sisältää
edestakaisen laivalipun Symille.
Lisämaksusta
pääsymaksut nähtävyyksille, maksetaan retkellä.
Opastus
suomeksi
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivä on sunnuntai. Retki toteutetaan 25.4.–26.10.
Huomioitavaa
Siirtyminen omatoimisesti Mandrakin satamaan. Laiva lähtee klo 9 ja satamassa tulee olla vähintään 30 minuuttia ennen laivan lähtöaikaa. Laivamatkan kesto n. 1,5–2 tuntia/suunta. Varaa retkelle mukaan uimavarusteet, mikäli haluat pulahtaa päivän aikana sekä olkapäät ja reidet peittävä vaatetus, mikäli haluat vierailla luostarissa. Laivan ilmastointi on voimakas, joten suositeltavaa on varata mukaan pitkähihaista vaatetta tai huivi harteille. Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun.

Retken pysähdyskohteet ja niiden järjestys voivat vaihdella retkipäivän ohjelman, aikataulun ja sään vuoksi. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 5 henkilöä.

Esteettömyys
Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille.
Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Laivalla Lindokseen

Laivalla Lindokseen

Kuvankaunista Lindosta pidetään saaren päänähtävyytenä. Tätä retkeä ei kannata jättää väliin! Rodoksen kaupungin satamassa nouset laivaan ja suuntaat kohti saaren helmeksi kutsuttua Lindosta, sekä sen postikorttimaisemia.

Leppoisan merimatkan aikana näet saaren rannikkoa ja maisemia mereltä käsin. Nappaa uimapuku ja pyyhe mukaan – merimatkojen aikana pidetään taukoja, joiden aikana voit pulahtaa vilvoittelemaan sinisenä kimaltelevaan mereen.

Lindokselle saavuttuasi ja kolmisensataa porrasta noustuasi eteesi avautuu unohtumaton näköala – olet noussut Lindoksen korkeimmalle kohdalle. Laske katseesi alas ja näe, kuinka Lindoksen kylä hohtaa valkoisenaan iltapäivän auringossa vasten sinistä Välimerta. Päivän aikana astelet jumalatar Athena Lindialle omistetun akropoliksen raunioilla ja näet Lindosta monipuolisesti. Retkellä jää myös omaa aikaa kylässä kiertelyyn. Pienten kujien putiikit houkuttelevat ostoksille. Ostosten lomassa voit rentoutua vaikkapa frappé-jääkahvin äärellä paikallisessa kahvilassa.

Kesto
koko päivä (n. klo 9–17.30). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 49 €/aikuinen, 24,50 € / 2–12-v. lapsi
Sisältää
edestakaisen kuljetuksen laivan lähtöpaikalle ja laivamatkat.
Lisämaksusta
pääsymaksu akropoliksen alueelle (n. 20 €/hlö, alle 25-v. maksutta, kuvallinen henkilöllisyystodistus on esitettävä pyydettäessä), maksetaan retkellä.
Opastus
suomeksi
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivä on tiistai. Retki toteutetaan 1.6.–30.9.
Huomioitavaa
Merimatkan kesto n. 2,5 tuntia/suunta. Varaa retkelle mukaan hyvät kengät, vesipullo, päähine, pyyhe ja uimavarusteet. Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 10 henkilöä.
Esteettömyys
Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla retkibussin ja laivan kyytiin. Lindoksen alueen maasto on mäkistä, mukulakivisillä ja kapeilla kujilla on korkeuseroja sekä epätasaisuuksia. Akropolikselle noustaan ylämäkeen n. 700 metriä, matkalla n. 300 porrasta. Laivasta pääsee uimaan kapeita tikkaita pitkin. Retken aikana ei ole käytössä esteettömiä wc-tiloja.

Apuvälineet ja lastenrattaat: Lindoksessa on haastavaa liikkua pyörätuolilla, rollaattorilla ja lastenrattailla.

Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Laivalla Lindokseen, ilman bussikuljetusta

Laivalla Lindokseen, ilman bussikuljetusta

Kuvankaunis Lindos on monen mielestä koko saaren vaikuttavin vierailukohde, joka kannattaa kokea! Rodoksen kaupungin satamassa hyppäät laivaan, joka vie sinut kohti Lindosta, saaren helmeksi tituleerattua kylää ja sen postikorttimaisia maisemia.

Merimatkan aikana saat ihailla Rodoksen rannikkoa ja näkymiä mereltä käsin. Muista pakata mukaan uimapuku ja pyyhe, sillä matkan aikana pysähdytään uimatauoille, jolloin voit pulahtaa kirkkaansiniseen veteen virkistäytymään.

Lindokseen saavuttuasi voit viettää aikaa juuri sinulle sopivalla tavalla. Voit esimerkiksi kiivetä akropolin raunioille tutustumaan paikan historiaan, kierrellä pikkukujien puodeissa tai suunnata lahden suojaiselle rannalle nauttimaan auringosta ja merestä.

Kesto
koko päivä (n. klo 9–17.30). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 45 €/aikuinen, 22,50 € / 2–12-v. lapsi
Sisältää
edestakaisen laivamatkan.
Lisämaksusta
pääsymaksu akropoliksen alueelle (n. 20 €/hlö, alle 25-v. maksutta, kuvallinen henkilöllisyystodistus on esitettävä pyydettäessä), maksetaan retkellä.
Opastus
suomeksi
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivä on tiistai. Retki toteutetaan 2.6.–30.9.
Huomioitavaa
Siirtyminen omatoimisesti Mandrakin satamaan. Laiva lähtee klo 9 ja satamassa tulee olla vähintään 30 minuuttia ennen laivan lähtöaikaa. Merimatkan kesto n. 2,5 tuntia/suunta. Varaa retkelle mukaan hyvät kengät, vesipullo, päähine, pyyhe ja uimavarusteet. Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 10 henkilöä.
Esteettömyys
Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla laivaan. Lindoksen alueen maasto on mäkistä, mukulakivisillä ja kapeilla kujilla on korkeuseroja sekä epätasaisuuksia. Akropolikselle noustaan ylämäkeen n. 700 metriä, matkalla n. 300 porrasta. Laivasta pääsee uimaan kapeita tikkaita pitkin. Retken aikana ei ole käytössä esteettömiä wc-tiloja.

Apuvälineet ja lastenrattaat: Lindoksessa on haastavaa liikkua pyörätuolilla, rollaattorilla ja lastenrattailla.

Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Filerimoksen kukkula, Perhoslaakso ja viinitila

Filerimoksen kukkula, Perhoslaakso ja viinitila

Lähde tutustumaan Rodoksen sydämeen, missä historia, luonto ja elämykset kohtaavat! Retki vie sinut henkeäsalpaaviin maisemiin Filerimos-kukkulalle, satumaiseen perhoslaaksoon ja paikallisen perheen pitämälle viinitilalle. Päivä tarjoaa kiehtovan yhdistelmän kulttuuria, rauhaa, luonnon kauneutta ja paikallisia makuja.

Historiaa huokuvalla Filerimos-kukkulalla voit ihailla näkymiä yli alla siintävien kylien ja kimmeltävän Egeanmeren. Tutustu muinaisen Ialyssoksen Akropolin raunioihin ja vieraile luostarissa, jota koristavat kauniit freskot ja rauhalliset puutarhat. Halutessasi voit nousta vaikuttavan 18-metrisen ristin äärelle, jolta avautuvat unohtumattomat maisemat.

Luonnonystävien suosikki on ainutlaatuinen perhoslaakso, joka on yksi saaren tunnetuimmista nähtävyyksistä. Tämä lähes sadunomainen paikka on yksi maailman harvoista perhoslaaksoista, jonne perhoset saapuvat vuosittain lisääntymään puiden mahlan houkuttelemana. Laakson erityiset olosuhteet houkuttelevat perhosia alueelle, ja kesä–syyskuussa laakso täyttyykin tuhansista perhosista. Ne lepäilevät puiden suojissa muodostaen peittäviä perhosmattoja, ja lentäessään ne luovat näyttävän ja värikkään pilven laaksoon. Ambrapuiden varjostama luontoalue polkuineen ja pienine vesiputouksineen lumoaa jokaisen kävijän. 

Vierailet retken aikana paikallisen perheen pitämällä viinitilalla, jossa tehdään työtä suurella sydämellä. Pysähdyksen aikana voit tutustua tilaan, maistella viinejä sekä halutessasi ostaa niitä myös kotiinviemisiksi. 

Kesto
puoli päivää (n. klo 8–13.30). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 33 €/aikuinen, 20 € / 4–14-v. lapsi
Sisältää
edestakaisen kuljetuksen ja viininmaistelun.
Lisämaksusta
sisäänpääsy Filerimoksen luostariin (n. 10 €/18-v. täyttäneet) ja perhoslaaksoon (n. 6 €/12-v. täyttäneet), wc:t pysähdyskohteissa (n. 0,50 €/hlö), maksetaan retkellä käteisellä.
Opastus
omatoiminen, ei opaspalveluita
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivät ovat maanantai (11.5.–30.6.) ja keskiviikko (22.4.–30.10.). 
Huomioitavaa
Varaa retkelle mukaan käteistä. Perhoslaaksossa on myymälöitä ja ravintoloita. Perhoslaakson lipun voi ostaa automaatista käteisellä, tai tiskiltä käteisen lisäksi myös kortilla. Perhoslaaksossa kulkeva reitti on pituudeltaan muutaman kilometrin mittainen. Mikäli kevät ja alkukesä ovat sateisia, ei Perhoslaaksossa välttämättä ole perhosia ennen kuin kesäkuun loppupuolella. Retken pysähdyskohteissa vieraillaan retkipäivästä riippuen n. 45 minuuttia–1,5 tuntia/kohde. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. 
Esteettömyys
Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla retkibussin kyytiin. Retken kävelyreitillä on korkeuseroja, portaita ja polkuja. Filerimoksessa on käytettävissä esteettömät wc-tilat.

Apuvälineet ja lastenrattaat: Pysähdyskohteissa on hankalaa liikkua pyörätuolilla, rollaattorilla ja rattailla. Apuvälineet ja kokoontaitettavat rattaat voi ottaa kuljetukseen mukaan.

Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Ilta Lindoksessa, omatoiminen

Ilta Lindoksessa, omatoiminen

Suuntaa iltaretkelle kuvankauniiseen Lindokseen, yhteen Rodoksen ikonisimmista vierailukohteista. Valitse vaivattomat bussikuljetukset ja tutustu kylään omaan tahtiisi.

Tunnelmallinen Lindos hurmaa valkoisiksi kalkituilla kujillaan, kapeilla pikkukaduillaan ja viihtyisällä kyläelämällään. Voit kierrellä rauhassa kylän putiikkeja, tehdä löytöjä paikallisista käsitöistä ja istahtaa virkistävälle juomalle. Ravintoloiden kattoterassit kutsuvat nauttimaan illallisesta samalla, kun ihailet upeita näkymiä valaistulle Akropolille ja Egeanmerelle.

Paluumatkalla pysähdytään hetkeksi Lindoksen amfiteatterin näköalapaikalle, josta avautuvat upeat panoraamanäkymät yli kylän ja sen valkoisena hohtavien talojen. Iltavalaistus tuo maisemaan ainutlaatuista tunnelmaa ja tekee Lindoksesta erityisen kauniin.

Kesto
iltaretki (kellonajat vahvistuvat myöhemmin). Lindoksessa aikaa n. 3 tuntia. Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 25 €/aikuinen, 12,50 € / 4–14-v. lapsi
Sisältää
edestakaisen kuljetuksen.
Opastus
omatoiminen, ei opaspalveluita
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivä on keskiviikko. Retki toteutetaan 26.10. asti.
Huomioitavaa
Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Kuljetuksen vähimmäisosallistujamäärä on 10 henkilöä.
Esteettömyys
Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla retkibussin kyytiin. Lindoksen alueen maasto on mäkistä. Mukulakivisillä ja kapeilla kujilla on korkeuseroja sekä epätasaisuuksia. Retken aikana ei ole käytössä esteettömiä wc-tiloja.
Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Laivaliput Symin saarelle, bussikuljetuksella

Laivaliput Symin saarelle, bussikuljetuksella

Lähde hurmaavalle Symin saarelle, joka tunnetaan kauniista maisemistaan, värikkäistä rakennuksistaan ja rauhallisesta tunnelmastaan. Täällä koet aitoa kreikkalaista saarielämää! Laivalipun hintaan sisältyy bussikuljetus retkipysäkiltä Mandrakin satamaan ja takaisin.

Symille saavuttuasi voit suunnata tutkimaan Yialoksen kaupungin kapeita ja kuvauksellisia kujia, sekä niiden varsien pieniä pikkuputiikkeja. Paikalliset sieni- ja maustekaupat houkuttelevat tuliaisostoksille. Ihastele sataman ympärillä kohoavia värikkäitä rakennuksia, ja istahda lounaalle johonkin kaupungin sydämenä pidetyn satamapromenadin tavernoista. 

Retkipäivän kruunaa pysähdys upealla St. Georgen lahdella, jossa voit pulahtaa uimaan turkoosina kimaltelevissa vesissä. Lahtea ympäröivät kallioseinämät ja rauhallinen tunnelma luovat rentouttavat puitteet auringosta nauttimiselle ja virkistävälle uintihetkelle.

Kesto
koko päivä (n. klo 8.30–17). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 49 €/aikuinen, 24,50 € / 2–12-v. lapsi
Sisältää
edestakaisen bussikuljetuksen Rodoksella ja laivalipun.
Opastus
omatoiminen, ei opaspalveluita
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivä on torstai. Retki toteutetaan 28.5–25.9.
Huomioitavaa
Retkelle noudetaan retkipysäkeiltä. Laiva lähtee klo 9 ja satamassa tulee olla vähintään 30 minuuttia ennen laivan lähtöaikaa. Varaa mukaan uimavarusteet, mikäli haluat pulahtaa päivän aikana uimaan. Retken pysähdyskohteet ja niiden järjestys voivat vaihdella retkipäivän ohjelman, aikataulun ja sään vuoksi. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 5 henkilöä.
Esteettömyys
Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille.
Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Laivaliput Symin saarelle, ilman opastusta

Laivaliput Symin saarelle, ilman opastusta

Lähde hurmaavalle Symin saarelle, joka tunnetaan kauniista maisemistaan, värikkäistä rakennuksistaan ja rauhallisesta tunnelmastaan. Täällä koet aitoa kreikkalaista saarielämää!

Symille saavuttuasi voit suunnata tutkimaan Yialoksen kaupungin kapeita ja kuvauksellisia kujia, sekä niiden varsien pieniä pikkuputiikkeja. Paikalliset sieni- ja maustekaupat houkuttelevat tuliaisostoksille. Ihastele sataman ympärillä kohoavia värikkäitä rakennuksia, ja istahda lounaalle johonkin kaupungin sydämenä pidetyn satamapromenadin tavernoista. 

Retkipäivän kruunaa pysähdys upealla St. Georgen lahdella, jossa voit pulahtaa uimaan turkoosina kimaltelevissa vesissä. Lahtea ympäröivät kallioseinämät ja rauhallinen tunnelma luovat rentouttavat puitteet auringosta nauttimiselle ja virkistävälle uintihetkelle.

Kesto
koko päivä (n. klo 8.30–17). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 44 €/aikuinen, 22 € / 2–12-v. lapsi
Sisältää
edestakaisen laivalipun.
Opastus
omatoiminen, ei opaspalveluita
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivä on torstai. Retki toteutetaan 28.5–25.9.
Huomioitavaa
Siirtyminen omatoimisesti Mandrakin satamaan. Laiva lähtee klo 9 ja satamassa tulee olla vähintään 30 minuuttia ennen laivan lähtöaikaa. Varaa mukaan uimavarusteet, mikäli haluat pulahtaa päivän aikana uimaan. Retken pysähdyskohteet ja niiden järjestys voivat vaihdella retkipäivän ohjelman, aikataulun ja sään vuoksi. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 5 henkilöä.
Esteettömyys
Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille.
Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Laivaliput Lindokseen, bussikuljetuksella

Laivaliput Lindokseen, bussikuljetuksella

Kuvankaunista Lindosta pidetään saaren päänähtävyytenä. Rodoksen kaupungin satamassa nouset laivaan ja suuntaat kohti saaren helmeksi kutsuttua kylää, sekä sen postikorttimaisemia. Laivalipun hintaan sisältyy bussikuljetus retkipysäkiltä Mandrakin satamaan ja takaisin.

Leppoisan merimatkan aikana näet saaren rannikkoa ja maisemia mereltä käsin. Nappaa uimapuku ja pyyhe mukaan – merimatkojen aikana pidetään taukoja, joiden aikana voit pulahtaa vilvoittelemaan sinisenä kimaltelevaan mereen.

Lindokselle saavuttuasi voit suunnata tutkimaan kylää omien mieltymystesi mukaisesti. Suuntaa esimerkiksi akropoliksen raunioille historian äärelle, pienten kujien putiikkeihin ostoksille tai lahden poukamaan viettämään rantaelämää.

Kesto
koko päivä (n. klo 9–17.30). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 44 €/aikuinen, 22 € / 2–12-v. lapsi
Sisältää
edestakaisen bussikuljetuksen Mandrakin satamaan ja laivalipun.
Lisämaksusta
vierailukohteiden pääsymaksut esim. akropoliksen alue (n. 20 €/hlö, alle 25-v. maksutta, kuvallinen henkilöllisyystodistus on esitettävä pyydettäessä).
Opastus
omatoiminen, ei opaspalveluita
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivä on lauantai. Retki toteutetaan 8.5.–1.10.
Huomioitavaa
Merimatkan kesto n. 2,5 tuntia/suunta. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 10 henkilöä.
Esteettömyys
Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla laivan kyytiin. Lindoksen alueen maasto on mäkistä, mukulakivisillä ja kapeilla kujilla on korkeuseroja sekä epätasaisuuksia. Akropolikselle noustaan ylämäkeen n. 700 metriä, matkalla n. 300 porrasta. Laivasta pääsee uimaan kapeita tikkaita pitkin. Retken aikana ei ole käytössä esteettömiä wc-tiloja.

Apuvälineet ja lastenrattaat: Lindoksessa on haastavaa liikkua pyörätuolilla, rollaattorilla ja lastenrattailla.

Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Laivaliput Lindokseen, omatoiminen

Laivaliput Lindokseen, omatoiminen

Kuvankaunista Lindosta pidetään saaren päänähtävyytenä. Rodoksen kaupungin satamassa nouset laivaan ja suuntaat kohti saaren helmeksi kutsuttua kylää, sekä sen postikorttimaisemia.

Leppoisan merimatkan aikana näet saaren rannikkoa ja maisemia mereltä käsin. Nappaa uimapuku ja pyyhe mukaan – merimatkojen aikana pidetään taukoja, joiden aikana voit pulahtaa vilvoittelemaan sinisenä kimaltelevaan mereen.

Lindokselle saavuttuasi voit suunnata tutkimaan kylää omien mieltymystesi mukaisesti. Suuntaa esimerkiksi akropoliksen raunioille historian äärelle, pienten kujien putiikkeihin ostoksille tai lahden poukamaan viettämään rantaelämää.

Kesto
koko päivä (n. klo 9–17.30). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 40 €/aikuinen, 20 € / 2–12-v. lapsi
Sisältää
edestakaisen laivalipun.
Lisämaksusta
vierailukohteiden pääsymaksut esim. akropoliksen alue (n. 20 €/hlö, alle 25-v. maksutta, kuvallinen henkilöllisyystodistus on esitettävä pyydettäessä).
Opastus
omatoiminen, ei opaspalveluita
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivät ovat ma, ti, ke, to, pe ja la. Retki toteutetaan 8.5.–1.10.
Huomioitavaa
Merimatkan kesto n. 2,5 tuntia/suunta. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 10 henkilöä.
Esteettömyys
Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla laivan kyytiin. Lindoksen alueen maasto on mäkistä, mukulakivisillä ja kapeilla kujilla on korkeuseroja sekä epätasaisuuksia. Akropolikselle noustaan ylämäkeen n. 700 metriä, matkalla n. 300 porrasta. Laivasta pääsee uimaan kapeita tikkaita pitkin. Retken aikana ei ole käytössä esteettömiä wc-tiloja.

Apuvälineet ja lastenrattaat: Lindoksessa on haastavaa liikkua pyörätuolilla, rollaattorilla ja lastenrattailla.

Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Meriretki Rodoksen rannikolla

Meriretki Rodoksen rannikolla

Vietä rento meripäivä Rodoksen itärannikon maisemissa. Luvassa on leppoisaa tunnelmaa, vilvoittavaa merituulta ja kauniita maisemia. Retkellä viihtyy koko matkaseurue!

Laiva seilaa pitkin saaren itärannikkoa ja ankkuroituu välillä uimatauoille upeiden rantojen edustoille. Pulahda laivan kannelta hurmaavien rantapoukamien sinisiin vesiin, ui rannalle tai loikoile laivan kannella ja nauti auringosta kuivin varpain. Lounaalla saat herkutella kreikkalaisen buffetpöydän antimilla.

Kesto
koko päivä (n. klo 8.30–17). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 48 €/aikuinen, 24 € / 2–12-v. lapsi
Sisältää
meriretken ja lounaan.
Lisämaksusta
juomat, maksetaan retkellä käteisellä tai kortilla.
Opastus
monikielinen (sis. englanti, ei suomenkielistä opastusta)
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivät ovat ti, pe ja su. Retki toteutetaan 1.6.–26.9.
Huomioitavaa
Siirtyminen laivan lähtöpaikalle Rodoksen kaupungin Mandrakin satamaan omatoimisesti. Retkilaiva on joko Glaros tai Triton. Laivan miehistö ohjaa sinut oikeaan alukseen. Laivalla on myytävänä juotavaa ja välipaloja. Retkellä on mahdollisuus erityisruokavalioon (kasvis, laktoositon, gluteeniton). Ilmoita erityisruokavalion tarpeesta Aurinkomatkat-sovelluksen chatissa, Aurinkolinjaan tai oppaallemme kohteessa viimeistään retkeä edeltävänä päivänä klo 13 mennessä. Erityisruokavalion saatavuutta ja aterian sisältöä ei voida taata. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä.
Esteettömyys
Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla laivan kyytiin. Laivassa on portaita ja kynnyksiä. Uiminen tapahtuu laivasta käsin joko hyppäämällä, tai portaita käyttäen. Laivalla ei ole käytössä esteettömiä wc-tiloja.

Apuvälineet ja lastenrattaat: Retki ei sovellu pyörätuolilla liikkuvalle. Rollaattorilla on haastavaa liikkua laivalla.

Lastenrattaat: Retki ei sovellu lastenrattailla liikkuville.
Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Auringonlaskun risteily

Auringonlaskun risteily

Ihaile Rodosta mereltä käsin! Leppoisa iltaristeily vie sinut aitiopaikalle seuraamaan lumoavaa auringonlaskua ja nauttimaan saaren kauniista rannikkomaisemista kirkkaansinisten vesien äärellä.

Risteily alkaa Mandrakin satamasta, josta matka jatkuu kohti avarampia ulapoita. Kapteenin ohjatessa venettä rauhalliseen tahtiin on helppo heittäytyä lomatunnelmaan ja nauttia ympäröivistä maisemista. Rodoksen kaupungin siluetti, jylhät poukamat ja meren sävyjen vaihtelu luovat unohtumattoman näkymän.

Matkan varrella pysähdytään virkistävälle uimatauolle, jolloin voit pulahtaa kirkkaaseen veteen. Sään mukaan risteily suuntautuu joko saaren itä- tai länsirannikolle, tarjoten joka kerta hieman erilaisen mutta yhtä lumoavan näkökulman Rodokseen.

Kesto
puoli päivää (n. klo 16.30–21). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 47 €/aikuinen, 32 € / 2–11-v. lapsi
Sisältää
juomat risteilyn ajan (alkoholittomat juomat ja viini).
Opastus
omatoiminen, ei opaspalveluita
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivä on keskiviikko. Retki toteutetaan 17.6.–19.9.
Huomioitavaa
Siirtyminen laivan lähtöpaikalle Rodoksen kaupungin Mandrakin satamaan omatoimisesti, pl. Athineon-hotelli, josta kuljetukset sisältyvät hintaan. Satamassa tulee olla klo 16.45. Risteilyn kesto n. 3–3,5 tuntia. Varaa retkelle mukaan uimavarusteet. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 20 henkilöä.
Esteettömyys
Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille.

Lastenrattaat: Retkelle ei voi ottaa mukaan lastenrattaita.

Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Laivalippu Marmarikseen

Laivalippu Marmarikseen

Lähde omatoimiselle päiväretkelle naapurimaahan Turkkiin, värikkääseen Marmarikseen! Marmariksessa voit kierrellä Turkin toiseksi suurimmalla basaarialueella, tehdä edullisia ostoksia ja tutustua viehättävään satamakaupunkiin. Täältä täytät ostoskassit nahkatuotteilla, käsitöillä, mausteilla ja muilla matkamuistoilla.

Kesto
koko päivä (n. klo 8–19). Laivamatkan kesto n. 1,5 tuntia/suunta. Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 58 €/henkilö, 29 € / 2–5-v. lapsi
Sisältää
edestakaisen kuljetuksen Rodoksella sekä laivalipun.
Lisämaksusta
satamavero (n. 20 €/2-v. täyttäneet, 10 € / 0–2-v. lapsi), maksetaan Rodoksen satamassa ennen lähtöä.
Opastus
omatoiminen, ei opaspalveluita.
Retkipäivä
Kesän 2026 retki toteutetaan päivittäin 7.4.–31.10.
Huomioitavaa
Varaa retkelle mukaan passi, joka on voimassa vähintään 6 kuukautta Turkkiin saavuttaessa. Ilmoita passin numero ja kansalaisuus (jos ei Suomen) Aurinkomatkat-sovelluksen chatissa, Aurinkolinjaan tai oppaalle kohteessa viimeistään retkeä edeltävänä päivänä klo 13. Retkelle noudetaan retkipysäkeiltä, bussin ikkunassa on laivayhtiön Sea Dreams -kyltti. Laiva liikennöi säävarauksella.

Marmariksen satamasta on keskustaan/basaarialueelle n. 1,5–2 km matka, jonka voi kulkea joko kävellen tai taksilla. Satamassa tulee olla vähintään 30 minuuttia ennen laivan lähtöaikaa. Varaudu jonoihin passintarkastuksessa. Pidä laivalippu tallessa koko retken ajan. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä.

Esteettömyys
Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla retkibussin ja laivan kyytiin. Laivaan noustaan ramppia pitkin, ei kiinteitä kaiteta. Sisäänkäynnin yhteydessä on n. 30 cm korkea kynnys. Laivalla on jonkin verran portaita ja kynnyksiä. Marmariksessa kadut on päällystettyjä, mutta kaduilla on jonkin verran tasoeroja. Marmariksen satamasta on keskustaan matkaa n. 1,5–2 kilometriä. Satamissa tai laivoilla ei ole käytössä esteettömiä wc-tiloja. Marmariksessa esteettömien wc-tilojen löytäminen voi olla haastavaa.

Apuvälineet ja lastenrattaat: Marmariksessa voi liikkua pyörätuolilla, rollaattorilla ja rattailla. Kokoontaitettavan apuvälineen ja rattaat voi ottaa mukaan retkelle.

Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Snorklausretki

Snorklausretki

Pulahda sinisiin aaltoihin ja tutustu ainutlaatuiseen maailmaan pinnan alla. Rodoksen maisemat hurmaavat niin maalla kuin merellä. Retkellä snorklaat upeissa puitteissa ja ihailet värikästä vedenalaista maailmaa.

Jos lomaseurueessasi on sukeltajia tai sukelluksesta kiinnostuneita, osa voi lähteä samalle retkelle sukeltamaan, sillä Snorklausretki toteutetaan yhdessä Sukellusretken kanssa.

Kesto
koko päivä (n. klo 9–17). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 60 €/hlö, ei lapsialennusta.
Sisältää
snorklausvälineet.
Lisämaksusta
Edestakainen kuljetus satamaan (n. 7 €/hlö) varataan kohteessa ennen retkeä ja maksetaan retkellä. Kuljetukset Falirakista ma–ke sekä Ixiasta ja Ialyssoksesta ke–la. CD-levy retkipäivästä (n. 20 €) ostettavissa alukselta retkipäivän päätteeksi.
Opastus
englanniksi
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivät ovat ma, ti, ke, to, pe ja la. Retkeä ei poikkeuksellisesti toteuteta 8.5. Retki toteutetaan 30.9. asti.
Huomioitavaa
Kuljetukset retken lähtöpaikalle Waterhoppers-sukellusfirman laivalle Rodoksen kaupungin Mandrakin satamaan omatoimisesti, tai lisämaksullisella kuljetuksella. Kuljetusten saatavuus eri kohteista vaihtelee retkipäiväkohtaisesti. Retkellä edellytetään uimataitoa. Osallistuvan lapsen tulee olla matkaseurueeseen kuuluvan aikuisen seurassa. Laivalla on myytävänä juotavaa ja välipaloja, maksuvälineenä käy ainoastaan käteinen. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. 
Esteettömyys
Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille.
Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Sukellusretki

Sukellusretki

Ihastu Rodoksen kirkkaisiin vesiin ja jylhiin maisemiin pinnan alla! Sukellusretkellä tutkit Rodoksen rannikon mielenkiintoisia vedenalaisia luolia ja koloja.

Sukellusretki ja snorklausretki toteutetaan yhdessä samalla laivalla, joten voit ottaa koko matkaseurueesi mukaan erilaisiin aktiviteetteihin! Mukaan pääsevät niin aloittelevat sukeltajat, kuin jo aiemmin sukeltaneet. Retkeläiset jaetaan taitojen mukaan ryhmiin: aloittelijat sukeltavat lähellä pintaa, kun taas kokeneemmat lähtevät oman ohjaajansa kanssa syvemmälle tutkimaan vedenalaista maailmaa.

Kesto
koko päivä (n. klo 9–17). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 75 €/hlö, ei lapsialennusta. Osallistujien alaikäraja on 10 vuotta.
Sisältää
yhden sukelluksen ja sukellusvarusteiden käytön.
Lisämaksusta
edestakainen kuljetus satamaan (n. 7 €/hlö) varataan kohteessa ennen retkeä ja maksetaan retkellä. Kuljetukset Falirakista ma–ke sekä Ixiasta ja Ialyssoksesta ke–la. Toinen sukellus (n. 35 €/hlö) varataan ja maksetaan retkellä. CD-levy retkipäivästä (n. 20 €) ostettavissa alukselta retkipäivän päätteeksi.
Opastus
englanniksi
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivät ovat ma, ti, ke, to, pe ja la. Retkeä ei poikkeuksellisesti toteuteta 8.5. Retki toteutetaan 15.10. asti.
Huomioitavaa
Kuljetukset retken lähtöpaikalle Waterhoppers-sukellusfirman laivalle Rodoksen kaupungin Mandrakin satamaan omatoimisesti tai lisämaksullisella kuljetuksella. Kuljetusten saatavuus eri kohteista vaihtelee retkipäiväkohtaisesti. Laivalla on myytävänä juotavaa ja välipaloja, maksuvälineenä käy ainoastaan käteinen. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. 

Kokeneiden sukeltajien sukellukseen osallistuvilla tulee olla suoritettuna vähintään sukelluksen peruskurssi. Aloittelijoilta ei vaadita peruskurssin suoritusta. Tutustu ennen retkeä sukeltamisen terveyskyselyyn (lomake täytetään retkellä). Mikäli vastaat johonkin kohtaan "kyllä", tulee sinun konsultoida lääkäriä ennen retkeä. Sukeltamisen jälkeen on suositeltavaa välttää lentämistä noin 24 tunnin ajan.

Esteettömyys
Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille.
Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Sukellus- ja snorklausretki, seuralainen

Sukellus- ja snorklausretki, seuralainen

Rodoksen kirkkaat vedet ja jylhät maisemat tarjoavat mahtavat puitteet rennon meripäivän viettämiseen! Tällä retkellä voit lähteä laivalle nauttimaan meripäivästä sukeltavan tai snorklaavan seuralaisen kanssa, vaikka et itse aktiviteettiin osallistuisikaan. 

Kesto
koko päivä (n. klo 9–17). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
Hinta
n. 45 €/hlö, ei lapsialennusta.
Sisältää
laivamatkan.
Lisämaksusta
edestakainen kuljetus satamaan (n. 7 €/hlö) varataan kohteessa ennen retkeä ja maksetaan retkellä. Kuljetukset Falirakista ma–ke sekä Ixiasta ja Ialyssoksesta ke–la.
Opastus
englanniksi
Retkipäivä
Kesän 2026 retkipäivät ovat ma, ti, ke, to, pe ja la. Retkeä ei poikkeuksellisesti toteuteta 8.5. Retki toteutetaan 15.10. asti.
Huomioitavaa
Toteutetaan yhdessä Sukellusretken ja Snorklausretken kanssa. Kuljetukset retken lähtöpaikalle Waterhoppers-sukellusfirman laivalle Rodoksen kaupungin Mandrakin satamaan omatoimisesti, tai lisämaksullisella kuljetuksella. Kuljetusten saatavuus eri kohteista vaihtelee retkipäiväkohtaisesti. Laivalla on myytävänä juotavaa ja välipaloja, maksuvälineenä käy ainoastaan käteinen. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä. 
Esteettömyys
Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille.
Varaa retki
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Rodoksen retket – varaa lomallesi elämyksiä

Varmista paikkasi retkillä ja aktiviteeteissa varaamalla ne jo ennen matkaa matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai asiakaspalvelustamme. Matkan aikana retki- ja aktiviteettivarauksen voi tehdä Aurinkomatkat-sovelluksesta, sovelluksen chatista, Aurinkolinjasta tai kohteesta riippuen myös oppaaltamme kohteessa. Aurinkolinjasta ja sovelluksen chatista varatut retket tulee maksaa maksulinkin kautta Credit- tai Debit-kortilla, maksutapahtuma vaatii älypuhelimen ja internetyhteyden. Retket ja aktiviteetit tulee pääsääntöisesti varata viimeistään edeltävänä päivänä klo 12, ellei retki- tai aktiviteettikuvauksessa ole toisin mainittu.

Retken ilmoitettu noin-kesto on arvio retken tavanomaisesta kestosta. Tarkka lähtöaika ja -paikka retkelle on retkilipussa tai voit pyytää sen Aurinkolinjasta. Retkikuvauksissa esitetyt hinnat ovat ohjehintoja, ja tarkka hinta vahvistuu retkivarauksen teon yhteydessä. Lapsihinnat ja -alennukset ovat nähtävissä retkikuvauksissa. Maksutta retkeileville lapsille ei varata omaa paikkaa kuljetuksissa, eivätkä mahdolliset ateriat sisälly maksuttoman retken ja/tai aktiviteetin hintaan. 

Mikäli varattu retki tai aktiviteetti joudutaan perumaan esimerkiksi vähäisen osallistujamäärän tai sääolosuhteiden takia, maksamasi maksu palautetaan. Kuluton muutos tai peruutus on mahdollinen 24 tuntia ennen retken ja/tai aktiviteetin alkua, ellei retki- tai aktiviteettikuvauksessa ole toisin mainittu. Muutokset retkien hinnoissa, retkipäivissä, ohjelmassa ja aikataulussa ovat mahdollisia, lue lisää retkiehdoista.

Aurinkotreeni Rodoksen kaupunki

Aurinkotreeni Harmonia Rodoksen kaupungissa

Aurinkotreeni Harmonia Rodoksen kaupungissa

Tule mukaan nauttimaan liikunnan riemusta ja huolehdi hyvinvoinnistasi myös lomalla! Kesäkaudella 2026 voit osallistua maksuttomille Aurinkotreeni-tunneille Rodoksen kaupungissa 4.5.–29.9.2026.

Aurinkotreeni Harmonia on virkistävä ja kehoa huoltava sekä syvävenyttävä treeni. Tunnit kehittävät liikkuvuutta, parantaa keskivartalon hallintaa sekä rauhoittaa mielen ja kehon. Rauhalliset harjoitukset tehdään oman kehon painolla, joten treenit soveltuvat kaikentasoisille. Tuntien sisältö koostuu lämmittely-, kehonhallinta-, liikkuvuus- ja rentoutusosioista. Ulkona järjestettävissä treeneissä tehdään sekä yksilö-, pari- että ryhmäharjoituksia, ja tunteja ohjaa Aurinkomatkojen koulutettu suomenkielinen liikuntaopas.

Treeni sopii niin aktiivisesti kuin kevyemmin liikkuvalle, eikä osallistuminen vaadi aikaisempaa kokemusta. Mukaan ovat tervetulleita kaikki yli 10-vuotiaat aurinkomatkalaiset (alle 18-vuotiaat vain täysi-ikäisen seurassa).

Tapaamispaikka ja kesto
Tapaaminen Rodoksen kaupungissa maanantaisin klo 18 ja keskiviikkoisin klo 8. Treenin kesto n. 45 minuuttia. 
Hinta
maksuton
Päivä
Treenit järjestetään maanantaisin ja keskiviikkoisin 4.5.–29.9.2026.
Huomioitavaa
Varaa mukaan pyyhe tai jumppa-alusta maassa tehtäviä liikkeitä varten, juomapullo sekä liikuntaan sopivat vaatteet ja jalkineet. Siiirtyminen tapaamispaikalle omatoimisesti. Tarkempi tapaamispaikka ilmoitetaan lähempänä matkaa Aurinkomatkat-sovelluksen treenilipulla tai saat sen Aurinkolinjasta. Tunnin aikana saatetaan liikkua jalkaisin paikasta toiseen. Tunnit toteutetaan säävarauksella 1–20 henkilölle.

Jos et osallistu varaamaasi treeniin, ilmoita siitä Aurinkomatkat-sovelluksen chatissa tai Aurinkolinjaan. Treeniä ei järjestetä, mikäli ennakkoon ilmoittautuneita ei ole. Varaa paikka viimeistään treeniä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä.

Esteettömyys
Treeni ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille.
Varaa paikka
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Aurinkotreeni Voima Rodoksen kaupungissa

Aurinkotreeni Voima Rodoksen kaupungissa

Tule mukaan nauttimaan liikunnan riemusta ja huolehdi hyvinvoinnistasi myös lomalla! Kesäkaudella 2026 voit osallistua maksuttomille Aurinkotreeni-tunneille Rodoksen kaupungissa 4.5.–29.9.2026.

Aurinkotreeni Voima on sykettä nostattava ja koko kehoa voimistava harjoitus, jonka tavoitteena on kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva ja vahva keho. Treenit kehittävät liikkuvuutta, parantavat hapenottokykyä ja sisältävät myös oman kehon painolla tehtäviä voimaharjoituksia. Tuntien sisältö koostuu lämmittelyosiosta, toiminnallisesta lihaskunto-osiosta sekä loppuverryttelystä ja palauttelusta.

Ulkona lomakohteen maisemissa järjestettävät treenit sopivat kaikentasoisille. Harjoituksissa jokainen haastaa ainoastaan itsensä, oman kehon painolla ja oman kunnon mukaan. Treeneissä yhdistyy sekä yksilö-, pari- että ryhmäharjoituksia, ja tunteja ohjaa Aurinkomatkojen koulutettu suomenkielinen liikuntaopas.

Treeni sopii niin intohimoiselle aktiiviliikkujalle kuin kevyemmin liikkuvalle, eikä osallistuminen vaadi aikaisempaa kokemusta. Mukaan ovat tervetulleita kaikki yli 10-vuotiaat aurinkomatkalaiset (alle 18-vuotiaat vain täysi-ikäisen seurassa).

Tapaamispaikka ja kesto
Tapaaminen Rodoksen kaupungissa maanantaisin klo 8 ja keskiviikkoisin klo 18. Treenin kesto n. 45 minuuttia.
Hinta
maksuton
Päivä
Treenit järjestetään maanantaisin ja keskiviikkoisin 4.5.–29.9.2026.
Huomioitavaa
Varaa mukaan pyyhe tai jumppa-alusta maassa tehtäviä liikkeitä varten, juomapullo sekä liikuntaan sopivat vaatteet ja jalkineet. Siirtyminen tapaamispaikalle omatoimisesti. Tarkempi tapaamispaikka ilmoitetaan lähempänä matkaa Aurinkomatkat-sovelluksen treenilipulla tai saat sen Aurinkolinjasta. Tunnin aikana saatetaan liikkua jalkaisin paikasta toiseen. Tunnit toteutetaan säävarauksella 1–20 henkilölle.

Jos et osallistu varaamaasi treeniin, ilmoita siitä Aurinkomatkat-sovelluksen chatissa tai Aurinkolinjaan. Treeniä ei järjestetä, mikäli ennakkoon ilmoittautuneita ei ole. Varaa paikka viimeistään treeniä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 13 mennessä.

Esteettömyys
Treeni ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille.
Varaa paikka
matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Sulje

Aurinkotreeni Rodoksen kaupunki

Lomalla on hyvä panostaa omaan itseen ja hyvinvointiin. Tule mukaan liikkumaan ja lomaile hymyssä suin! Osallistu maksuttomille Aurinkotreeni-tunneille ja huolla kehoa sekä mieltä myös lomaillessasi.

Aurinkotreeni on Aurinkomatkojen oma liikuntakonsepti, jonka tunneilla virkistyy sekä mieli että keho! Treenit soveltuvat sekä intohimoiselle liikkujalle että hyvää oloa kaipaavalle lomailijalle. Valittavanasi on kaksi erilaista treeniä: sykettä nostattava Voima sekä kehoa ja mieltä virkistävä Harmonia. Molemmat treenit tehdään omaa kehoa kuunnellen ja oman kehon painolla, joten treenit soveltuvat kaikentasoisille liikkujille. Treeneissä tehdään sekä yksilö-, pari- että ryhmäharjoituksia ja tunteja ohjaa Aurinkomatkojen koulutettu liikuntaopas.

Treeneihin ovat tervetulleita kaikki yli 10-vuotiaat aurinkomatkalaiset (alle 18-vuotiaat vain täysi-ikäisen seurassa). Varaa osallistumisesi Aurinkotreeni-tunneille matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai Aurinkolinjasta.

Lentokenttäkuljetukset

Bussikuljetus lentoasemalta hotellille

Bussikuljetus lentoasemalta hotellille

Matkusta vaivattomasti lentoasemalta hotelliisi Aurinkomatkojen maksullisella bussikuljetuksella. Yhdistelmämatkoilla lentokenttäkuljetukset sisältyvät matkan hintaan.

Hinta
Kohteesta riippuen 14–24 €/aikuinen, 7–12 € / 2–17-v. lapsi. Alle 2-vuotiaat lapset matkustavat lentokenttäkuljetuksessa veloituksetta. Tarkan hinnan näet varausta tehdessäsi.