Avra Imperial, Kolimbari
Tyyliä ja tasoa koko perheelle
Monipuolisten palvelujen Avra Imperial levittäytyy laajalle alueelle rannan läheisyyteen idyllisessä Kolimbarin kylässä. Hotelliin tullaan nauttiman rennosta ja rauhallisesta lomailusta koko perheen kesken.
Palveluja ja tekemistä riittää kaikenikäisille. Lapset viihtyvät leikkialueella ja lastenaltaassa, vanhempia viehättää span rentoutumismahdollisuudet saunoineen ja altaineen, hyvätasoinen kuntosali ja useat ravintolat kreikkalaisesta italialaiseen. Hotellialueen edustalla olevalla pikkukivisellä rannalla vietetään rantaelämää leppoisasti rantabaarin äärellä.
Laajaa hotellialuetta jakaa tie, jonka yli kulkee kävelysilta. Molemmilla puolilla on omat allasalueensa, ravintolansa ja parkkipaikkansa. Esteetöntä tilaa, huoneita ja yleisiä tiloja on korostettu innovatiivisella arkkitehtuurilla, luonnonvaloa ja minolaisia vaikutteita sisustuksessa käyttäen. Kauniisti sisustettuja huoneita on niin lähempänä rantaa sijaitsevan päärakennuksen puolella kuin rauhallisemmissa sivurakennuksissa sillan toisella puolella. Tilavissa huoneissa riittää valinnanvaraa, voit valita myös huoneen tai sviitin omalla uima-altaalla.
Hotelli sijaitsee Hanian kaupungista länteen Kolimbarin lahdella. Hotellin edessä on bussipysäkki, josta kulkee kesäisin busseja Haniaan 15 minuutin välein. Täällä voit yhdistää helposti tasokkaan hotelliloman idyllisessä ympäristössä ja Hanian monipuoliset ostosmahdollisuudet.
Aurinkomatkat mukana lomallasi
Lähin oppaamme on Malemessa n. 7 km:n päässä. Palvelemme sinua suomeksi puhelimitse Aurinkolinjassa ja Aurinkomatkat-sovelluksen chatissa vuorokauden ympäri.
- Hania, Kreeta, Kreeta, Kreikka
- Hotelli
- 4.1 / 5 asiakasarvio
- Rantaan 100–500 m
- Keskustaan 400 m
Hotellin tiedot
- Huoneita uima-altaallaHotellissa on huoneita uima-altaalla
- Lapsialennus
Mahdolliset lapsialennukset ja tarkat hinnat näet varausta tehdessäsi.
- PerhehotelliValmiita unelmalomia pienille ja suurille.
- All inclusiveAll inclusive tekee lomastasi vaivatonta ja helppoa. All inclusive -hotelleissa kaikki on suunniteltu täydellisen lomanautinnon ja viihtyvyytesi takaamiseksi.
- InternetWifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
- Ulkouima-allas3
- LastenallasOn
- IlmastointiOn
- Ravintola4, Avra Seaside-ravintola avoinna n. toukokuulta lokakuulle
- Baari4
Kartta ja sijainti
- KeskustaanKolimbarin keskustaan n. 400 m, Hanian kaupunkiin on matkaa n. 25 km.
- Uimarannalle100–500 m riippuen huoneen sijainninta
- Bussipysäkille50 m
- Pääseekö lentokenttäkuljetuksella hotellin eteenkyllä
- Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)on
- OsoiteKolimbari, Kreeta
Asiakkaiden kokemuksia
Hania, Kreeta kohteena
Kultaisilta rannoilta Vanhaankaupunkiin
Kreetan Hania tarjoaa kohteena tekemistä ja näkemistä kaikenikäisille lomailijoille. Lomakylät Haniasta länteen ovat sopivan pieniä ja rauhallisia lasten kanssa lomailuun, rannat ovat täällä turvallisia niin hiekkaleikkeihin kuin uimiseen, ja tavernat ottavat pikkuasiakkaat vastaan avoimin sylin. Hotellivalikoimasta löytyy jokaiselle sopiva vaihtoehto huoneistohotelleista täyden palvelun all inclusive -hotelleihin tai vaikka huvilaan omalla uima-altaalla. Hanian kaupunki – vanhaa charmia ja ostoksia Hanian kaupunki on alueen sykkivä sydän pikkukujineen ja venetsialaisine satamineen. Ostoksia voit tehdä niin Vanhankaupungin basaarimaisissa katukojuissa kuin paikallista designia myyvissä tyylikkäissä liikkeissä. Heti Vanhankaupungin reunalta alkaa kaupungin uudempi keskusta kansainvälisine ketjuliikkeineen. Tuliaiseksi kotiin voi ostaa esimerkiksi laadukasta paikallista oliiviöljyä tai herkullisia kreetalaisia juustoja. Venetsialainen satama ja illalliselämyksiä Suuri osa Hanian matkailijoista suuntaa lomallaan ainakin kerran illalliselle tunnelmalliseen Venetsialaiseen satamaan, jota ympäröivät lukuisat ravintolat, kahvilat ja tavernat. Jos haluat löytää hieman rauhallisempaa tunnelmaa ja seurata paikallisten elämää, kannattaa suunnata satamasta muutaman korttelin päähän ja piipahtaa köynnösten koristamille pikkukujille. Kujilta löytyy toinen toistaan viehättävämpiä pikkutavernoja, joissa voit kokeilla monipuolisen kreetalaisen keittiön herkkuja. Kylät kaupungin kupeessa – jokaisessa oma tunnelmansa Kaupungin länsipuolella sijaitsevissa kylissä, joissa useimmat hotellimme sijaitsevat, on jokaisessa oma tunnelmansa. Nea Horassa ja Chrissi Aktissa lomaillaan kaupungin kupeessa, kuitenkin rauhallisemmassa ympäristössä. Agii Apostolista löytyvät parhaat hiekkarannat ja kaunis puiden reunustama puistoalue, joka soveltuu vaikkapa lenkkeilyyn. Kato Staloksessa ja Agia Marinassa on kaikki lomalla tarvittava; rantaa, tavernoja ja pikkukauppoja. Hieman pääkadulta poiketessasi pääset keskelle aitoa kreetalaista tunnelmaa. Platanias on kylistä vilkkain, ja vipinää riittää keskikesällä pikkutunneille asti. Malemessa ja Kolimbarissa taas lekotellaan rauhassa rannalla, syrjässä vilkkaimmasta turistikeskuksesta. Hania on Kreikkaa aidoimmillaan, jonka monista kylistä löydät oman suosikkilomakohteesi. Retkeile Kreetan historiaan ja luontoon Kreetalla ei tarvitse tyytyä vain rannalla loikoiluun. Monipuoliset retkemme vievät sinut syvemmälle saaren historiaan, kulttuuriin ja huikeisiin luontokohteisiin. Hania ja sen ympäristö esittelevät aidon Kreetan parhaimmillaan, jokaiselle jotakin tarjoillen.Sää
Päivän ylin
Yön alin
Vesi
14 °C
11 °C
16 °C
14 °C
10 °C
15 °C
15 °C
12 °C
15 °C
17 °C
14 °C
16 °C
21 °C
17 °C
19 °C
24 °C
21 °C
23 °C
27 °C
24 °C
26 °C
27 °C
24 °C
26 °C
25 °C
22 °C
25 °C
22 °C
19 °C
23 °C
19 °C
15 °C
20 °C
16 °C
12 °C
18 °C
Lisää elämyksiä lomallesi
Aurinkomatkat kohteessa Hania, Kreeta
Palvelua suomeksi 24/7
- Aurinkomatkat-sovelluksen chatissa
- Aurinkolinjalla puhelimitse
Lomavinkit ja yhteystiedot
- Aurinkomatkat-sovelluksessa
Oppaat
- Vastassa lentoasemalla
Varaa matka huolettomasti
Rajaton muutosoikeus
Rajaton muutosoikeus sekä joustavat peruutusehdot jopa 21 vrk ennen matkaa.
Lue lisääJoustava maksuaika
Aurinkomatka-paketin viimeinen erä tulee maksaa vasta 21 vrk ennen matkan alkua.
Lue lisääAurinkomatkat-sovellus
Maksuttomasta sovelluksesta löydät kaiken tarvittavan ennen lomaa ja loman aikana.
Lue lisää
























