Maspalomas, Gran Canaria – kokemuksia
Asiakkaidemme kokonaisarvio kohteesta Maspalomas, Gran Canaria
Muut arviot
Maspalomas, Gran Canaria – Asiakkaidemme kokemuksia
Lomailua Maspalomasissa
TanuGran Canarialla oli oikein mukavaa ja rentoa. Ilma oli sopivan lämmin, ei liian kuuma (lämpötilamittari viikolla 9 näytti 21-23 astetta. Päivisin oli kuitenkin todella lämmin, kun aurinko porotti pilveettömältä taivaalta. Meressä ei voinut uida, koska oli liian tuulista (ainakaan pienten lasten kanssa). Onneksi hotellilla oli lämmitetty uima-allas. Altaan lämmitys on välttämättömyys tähän aikaan vuodesta. Käytiin Kiehtova Kanaria -retkellä ja sitä voimme suositella. Opas kertoi kivasti Kanariansaarten historiasta ja nykypäivästä. Vuoristossa kannattaa ehdottomasti käydä: upeat maisemat ja näkee myös paikallisten elämää. Palmitos park oli kiva paikka, sekä aikuisille että lapsille. Angry birds -puisto Puerto Ricossa oli aika pieni, mutta lapset viihtyivät hyvin ja saatiin kulutettua puistossa monta tuntia. Korona ei näkynyt lomalla juuri mitenkään muuten, kuin että kaikki pitivät sisätiloissa maskeja. Tämä oli hyvä, sillä se toi turvallisuuden tunnetta ja uskoa siihen, ettei lomalla sairastu. Koronan vaikutuksesta turisteja oli myös vähemmän, joka oli taas sekin ihan hyvä asia, kun oli väljempää. Voin suositella Gran Canariaa kaikille, jotka arvostavat lomakohteen lämpöä ja helppoutta.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 25–34
Matkaseurue: Perhe
Ikä: 25–34
Matkaseurue: Perhe
15.3.2022
Jälleen Onnistunut lomamatka
satunnainen matkailijaPerheen kanssa Maspalomaksessa ja edelleen toimii. Matkalla oltiin maaliskuun alussa, ilmat oikein hyvät kuten aina. Lasten kanssa kaikkea tekemistä, on huvipuisto, eläinpuisto PalmitosPark, joka on ollut vakio retkikohde joka kerta. Dyynit tottakai pitää aina käydä katsomassa ja meren aalloissa leikkimässä. Rannat ei ihan sovellu pienimmille, koska sen verran tulee alttoja ja on virtauksia. Valitsin Aurinkomatkat myös siksi, koska lentävät Finnairin koneilla.
Sukupuoli: Mies
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Perhe
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Perhe
15.3.2022
Pettynyt.
HokkaLoma oli hyvä ,mutta hotelli ei vastannut kuvausta. Huone kulunut ja allas ei ollut lämmitetty vaikka niin ilmoitettiin joka oli kuitenkin kriteeri nro 1
Sukupuoli: Mies
Ikä: 35–44
Matkaseurue: Perhe
Ikä: 35–44
Matkaseurue: Perhe
15.3.2022
Loma
FjanHieno ja siisti lomakohde, mukavia paikallisia. Taksit halpoja, taksikuskien palvelun taso vaihteli erittäin hyvästä erittäin törkeään. Hyvää ja edullista ruokaa sekä juomaa. Kivoja rantoja ja hyviä shoppailumahdollisuuksia löytyy. Sopivat etäisyydet saarella ja yleensä toimiva julkinen liikenne.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 15–24
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 15–24
Matkaseurue: Kumppani
14.3.2022
Aktiivilomailuun sopiva paikka
AuroraHelposti pääsee vuorille ja liikkumaan. Huonosti ravintoloita, näkemistä ja tekemistä itse kohteessa. Kannattaa olla auto.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 35–44
Matkaseurue: Perhe
Ikä: 35–44
Matkaseurue: Perhe
14.3.2022
Aurinkoenergiaa hakemassa
SannaMatkustin ensimmäistä kertaa itsekseni 6-vuotiaan lapseni kanssa ja Maspalomas oli mainio kohde tähän. Matka osui maaliskuuhun ja meille sattui lomaviikolle ihanat ilmat auringon paistaessa miltei pilvettömältä taivaalta. Lapsen näkökulmasta lomalla oli paljon tekemistä, Maspalomasin vuorilla ihana eläin/lintupuisto Palmitos Park, pieni huvipuisto Holiday World sekä ranta ja hiekkadyynit. Oikein kiva kohde, jonne voisi tulla uudestaankiin.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 35–44
Matkaseurue: Perhe
Ikä: 35–44
Matkaseurue: Perhe
14.3.2022
Onnistunut loma
Mies 70Hyvä 4 **** -hotelli. Yleiskuva siisti, siivous pelasi niin ulkona kuin sisälläkin. Rauhallinen yöllä siihen nähden, että asiakaskuntaa taaperosta vaariin. Lapsiperheitä paljon, joka asia selittää tietenkin yön rauhallisuuden. Päivällä melua sai ollakin, koska hotelli lapsiystävällinen, mm. oma pieni vesipuisto. Ruoka mielestäni monipuolista, joten löytyy varmastikin jokaiselle jotain sopivaa. Runsaasti vihanneksia ja tuoreita hedelmiä, varsinkin aamiainen runsas omeletteineen ja kuohuviineineen. Asiakkaita tietenkin tiettyyn aikaan salissa paljon aamiaisella ja illallisella, mutta kaikki pelasi hyvin. Ulkotilat erittäin moninaiset ja hyvät, joten valinnanvaraa riitti. Ainut pitkä miinus siitä, että aurinkolavetit ja ns. parhaat paikat olivat varatut jo klo 9.00
allaspyyhkein yms. kuitenkin lavetit saattoivat olla ihmisistä tyhjinä yli puoleen päivään. Joka kerta kuitenkin löytyi vapaa paikka. Huoneen siivous ei ollut ihan parasta A-luokkaa ainakaan minun kohdallani, parveketta ei harjattu oleskeluaikanani kertaakaan ja siellä oli tupakantuhkaa tuulen mukana kulkeutunut viereisiltä parvekkeilta. Tupakansavu häiritsi toisilta parvekkeilta, koska itse lievästi astmaattinen, tykkäsin istuskella parvekkeella. Kansainvälinen paikka, voin suositella. Iltaohjelma köyhähköä.
Sukupuoli: Mies
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Matkustin yksin
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Matkustin yksin
12.3.2022
Aurinkohoitoa
MatkallaSäät suosivat ja hotelli oli kiva. Tekemistä ja näkemistä riitti. Kahden aikuisen lomaksi ihanaa.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Perhe
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Perhe
10.3.2022
Aurinkoinen Maspalomas ja viihtyisä Turbo Club
TuijaOlemme vierailleet useamman kerran Maspalomasissa ja hotelli Turbo Clubissa. Alue on vehreää, helppokulkuista ja rauhallista. Hotelli Turbo Club sopii rauhaisaa, mutta myös aktiviteettejä kaipaaville lomailijoille. Hotellissa ja sen ympäristössä on monia liikuntamahdollisuuksia. Jos haluat lähteä hotellialueelta kauemmaksi, kulkevat paikallisbussit hyvin eri suuntiin saarta. Autonvuokraus on myös suositeltavaa ja helppoa. Hotellin läheisyydetä löytyy hyvin paikoitusalueita. Hotellilta oli mahdollisuus lähteä myös ilmaisella bussilla dyyneille ja majakalle sekä niiden läheisyydessö sijaitsevalle Melonerasin loma-alueelle, josta löytyy myös merkkiliikkeitä shoppailusta pitäville.
Maspalomasissa on lapsille oma pieni huvipuisto Holiday World. Hotellilta löytyy myös mm. minigolf ja tenniskenttä sekä lasten leikkialue.
Hotelli Turbo Clubissa majoituimme kolmatta kertaa eikä pettymyksiä tullut tälläkän kertaa. Rauhallinen, hinta-laatusuhteeltaan ja viihtyisyydeltään mainio hotelli niin lapsiperheille kuin leppoisasta tai liikunnallisesta lomatunnelmasta nauttiville matkailijoille. Hotellin läheisyydestä löytyy myös kaunis Maspalomasin vapaa-ajanpuisto.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Perhe
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Perhe
10.3.2022
Mukava loma
JL66Mukava paikka
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Perhe
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Perhe
10.3.2022