- Uutuus
Taormina, Sisilia – kokemuksia
Asiakkaidemme kokonaisarvio kohteesta Taormina, Sisilia
Muut arviot
Taormina, Sisilia – Asiakkaidemme kokemuksia
Ei valittamista
helluKaunis, monipuolinen lomakohde, ei pettänyt toisellakaan kertaa. Hieman epävakainen sääkään ei haitannut.
Rannoilla emme käyneet.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
29.8.2018
Ihana loma postikorttimaisemissa
NoraTaormina on kaunis pieni kaupunki, jonka jokaiselta laidalta on upeat näkymät pitkin rannikkoa ja Etnalle. Myös kaupunki itsessään on nähtävyys upeine kujineen. Myös kaunis kaupunginpuisto ja vaikuttava kreikkalainen amfiteatteri ovat tutustumisen arvoisia. Ruoka oli todella hyvää ja palvelu ystävällistä. Tuliaisina oli mukavaa tuoda paikallisia tuotteita ja itsellekin eksyi mukaan mm. nahkalaukkuja. Myös Aurinkomatkojen retket tulivuorisaarille , Etnalle ja Syrakusaan olivat loistavia.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 25–34
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 25–34
Matkaseurue: Kumppani
28.8.2018
Tuumausta Taorminasta
Heikki ja KaijaTaormina kaupunkina kaunis, paljon nähtävää. Turisteja paljon. Hintataso varsinkin keskustan kaduilla korkea, samoin kaupungin alapuolella olevilla rannoilla.
Auton vuokraus hotellin kautta sujuvaa ja edullista.
Erityisen vaikutuksen lomallamme tekivät kohdalle sattuneet kirkolliset juhlapäivät messuineen ja kulkueineen. Julkinen liikenne alueella toimii hyvin, ja on edullinen. Naapurikohde Giardini-Naxos ihastutti kauneudellaan.
Sukupuoli: Mies
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
4.7.2018
Kaunista oli
TematsiMukava paikka, kivoja kävelyretkiä
Sukupuoli: Mies
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
19.6.2018
Ikisuosikki Taormina
VaariKohteliaat oppaat. Paljon mainostamanne chat ei vastannut kysymyksiini, siitä miinus. Oppaat opastivat meitä kaikin tavoin välttämään suoraa puhelinyhteyttä. Siis vain chat. Tähän päivään mennessä emme ole saaneet vastausta esittämäämme kysymykseen.
Sukupuoli: Mies
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Kumppani
12.6.2018
Ikimuistoinen Sisilia
LumikkiOli ihana lomamatka Taorminaan. Kaunis ja viihtyisä pikkukaupunki vuoren rinteellä. Kaikkialta oli tosi kauniit näkymät, katsoi mihin suuntaan tahansa. Palvelut toimivat hyvin ja paikalliset olivat ystävällisiä. Kesäkuun ensimmäinen viikko oli sään puolesta loistava. Aurinko paistoi koko viikon, mutta ei ollut vielä liian kuuma. Paljon nähtävää ja koettavaa. Monta upeaa kaupunkia ja nähtävyyttä lähietäisyydellä.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Perhe
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Perhe
12.6.2018
Erinomainen loma
HeinäErinomainen loma!
Paikka oli upea ja kaikki sujui suunnitelmien mukaisesti. Hotelli oli siisti ja sieltä oli helppo lähteä mihin tahansa.
Paikka soveltuu erinomaisesti hyväkuntoisille suurien korkeuserojen vuksi.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Kumppani
5.6.2018
Ihana paikka
TuulaTaormina on loistava paikka lomailla. Hotellimme oli hyvällä paikalla, oli mahtavat näköalat merelle päin.
Vuokrasimme auton ja kiertelimme paljon ympäri Sisiliaa kahden viikon aikana.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
5.6.2018
Kaunis Taormina
MinttuEnsimmäinen loma Sisiliassa jätti hyvän muiston. Hienot maisemat Taorminassa. Voisin hyvinkin kuvitella vielä joskus matkustavani sinne uudestaan. Kaupunki on sopivan kokoinen ja siisti. Vähän miinusta tulee aurinkotuolien vuokrasta joka oli 10€ henkilöltä. Köysirata on erittäin kätevä ja Castelmola näkemisen arvoinen paikka.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Kaveriporukka
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Kaveriporukka
29.5.2018
Aktiivi loma!
SusannasiniPlussaa: Taormina on upea paikka. uskomaton luonto ja korkeuserot ovat henkeä salpaava näky. Paljon retkimahdollisuuksia todella erilaisiin ja mielenkiintoisiin paikkoihin.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kaveriporukka
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kaveriporukka
29.5.2018