Fuengirola Beach
Tilavat huoneistot avaran allasalueen äärellä
Nuorekas huoneistohotelli Fuengirola Beach soveltuu hyvin lapsiperheille kuin myös aktiivisille aikuisille pariskunnille. Hotelli sijaitsee joen varrella Fuengirolan laidalla, Miramar-ostoskeskuksen vierellä. Joenvarsi on kaunista lenkkeilymaastoa, ja 400 m:n päässä olevalle Playa del Castillon uimarannalle pääset kävellen.
Hotellin lähiympäristössä on skeittausrata ja minigolf, ostoskeskuksessa kauppojen ja ravintoloiden lisäksi karting-rata ja elokuvateatteri. Ostoskeskuksen edestä kulkevat kaupungin bussit.
Huoneistot ovat tilavia ja hyvin varustettuja. Allasalueella rentoudut varjon alla suuren uima-altaan ja lastenaltaan äärellä. Altaalla järjestetään touko–lokakuussa ohjelmaa, ja tällöin myös allasbaari on käytössäsi. Perheen nuorimmat viihtyvät lasten leikkialueella tai pelisalin peliautomaattien äärellä. Aulabaari tarjoaa purtavaa à la carte -listalta aamiaisesta myöhäisillalliseen, kesäkuukausina iltaisin ohjelman kera.
Huom. Hotellin ulkoseiniä maalalataan. Maalauksen alla olevien seinien kohdalla olevissa hotellihuoneissa ei tällöin majoiteta asiakkaita. Töistä ei odoteta aiheutuvan meluhaittaa, ja kaikki hotellin palvelut toimivat normaalisti myös tämän ajan.
- Fuengirola, Costa del Sol, Costa del Sol, Espanja
- Huoneistohotelli
- 3.9 / 5 asiakasarvio
- Rantaan 400 m
- Keskustaan 2 km
Hotellin tiedot
- Lapsialennus
Mahdolliset lapsialennukset ja tarkat hinnat näet varausta tehdessäsi.
- InternetWifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
- Ulkouima-allas1
- LastenallasSyvyys 40 cm
- IlmastointiEi talviaikaan
- RavintolaEi
- Baari1
Kartta ja sijainti
- Keskustaan2 km Fuengirolan Plaza Constitucion -aukiolle.
- Uimarannalle400 m Playa del Castillon uimarannalle
- Bussipysäkille200 m
- Pääseekö lentokenttäkuljetuksella hotellin eteenkyllä
- Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)on
- OsoiteAvenida de la Encarnacion 2, Fuengirola
Asiakkaiden kokemuksia
Fuengirola, Costa del Sol kohteena
Lomaile tutussa tunnelmassa
Suomalaisten suosikkikohde Aurinkoinen Fuengirola on suomalaisten suosikkikohde Espanjan Aurinkorannikolla. Tämä eloisa rannikkokaupunki yhdistää pitkät hiekkarannat, rentouttavan ilmapiirin ja monipuoliset palvelut, jotka tekevät lomasta helpon ja nautinnollisen. Fuengirolassa loma on vaivatonta: hotelleista on rannalle vain muutaman askeleen matka, ja suomalaiset ovat Fuengirolassa pidettyjä lomailijoita. Itse asiassa Fuengirolassa pärjää monessa paikassa mainiosti myös suomen kielellä! Rantabulevardin tunnelmaa Fuengirolan pitkä rantabulevardi houkuttelee kävelylle aamusta iltaan. Meren äärellä voi nauttia tuoreista merenelävistä, tapaksista ja espanjalaisista viineistä tunnelmallisissa rantakahviloissa. Kilometrien mittaiset rannat tarjoavat loistavat puitteet auringonottoon ja vesiaktiviteetteihin. Aktiviteetteja kaikenikäisille Golf on alueen suosikkilaji: golfkenttiä on kymmeniä. Taustalla kohoavat vuoret tarjoavat haasteita extreme-urheilijoille ja luontoelämyksiä patikoijille, frisbeegolfin ystävät arvostavat Euroopan parhaimpiin lukeutuvaa frisbeegolfrataa. Lasten kanssa matkustaville riemukkaita hetkiä tuo vesipuisto. Makuelämyksiä ja vilkasta yöelämää Fuengirolan lukemattomat ravintolat ulottuvat mutkattomista tapaspaikoista gourmetravintoloihin. Samettinen ilta viettelee valvomaan, sillä yöelämä jatkuu tyylikkäistä pianobaareista aamulla ovensa sulkeviin diskoihin. Historiallisia nähtävyyksiä Kaupungin maamerkki, Sohailin linna, kohoaa näyttävästi joen suulla. Tämä historiallinen linnoitus toimii kulttuuritapahtumien ja festivaalien näyttämönä. Läheltä löytyvät myös roomalaiset rauniot, jotka kertovat alueen pitkästä historiasta. Koko Andalusia ulottuvillasi Fuengirolasta on lyhyt juna-tai bussimatka Costa del Solin pääkaupunkiin, upeiden ostospaikkojen ja kiinnostavien nähtävyyksien Málagaan. Kauemmas mielivä vuokraa auton – omin päin retkeillen ulottuvilla on koko eteläinen Andalusia. Auringon ystävän paratiisi Ilmasto on miellyttävän lämmin ympäri vuoden, mikä tekee Fuengirolasta täydellisen kohteen niin rantalomalle kuin pidempäänkin oleskeluun. Tämä kaupunki on auringon, meren ja hyvän elämän ystäville!Sää
Päivän ylin
Yön alin
Vesi
16 °C
10 °C
16 °C
17 °C
11 °C
15 °C
18 °C
12 °C
16 °C
20 °C
13 °C
17 °C
22 °C
16 °C
18 °C
25 °C
19 °C
21 °C
28 °C
21 °C
23 °C
28 °C
22 °C
24 °C
26 °C
20 °C
22 °C
23 °C
17 °C
20 °C
19 °C
13 °C
18 °C
17 °C
12 °C
16 °C
Lisää elämyksiä lomallesi
Aurinkomatkat kohteessa Fuengirola, Costa del Sol
Palvelua suomeksi 24/7
- Aurinkomatkat-sovelluksen chatissa
- Aurinkolinjalla puhelimitse
Lomavinkit ja yhteystiedot
- Aurinkomatkat-sovelluksessa
Oppaat
- Vastassa lentoasemalla
Varaa matka huolettomasti
Rajaton muutosoikeus
Rajaton muutosoikeus sekä joustavat peruutusehdot jopa 21 vrk ennen matkaa.
Lue lisääJoustava maksuaika
Aurinkomatka-paketin viimeinen erä tulee maksaa vasta 21 vrk ennen matkan alkua.
Lue lisääAurinkomatkat-sovellus
Maksuttomasta sovelluksesta löydät kaiken tarvittavan ennen lomaa ja loman aikana.
Lue lisää

















