Ihmiset ja yhteisöt
Matkailu rakentuu ihmisten välisistä kohtaamisista
Matkailu on ennen kaikkea ihmisten välisiä kohtaamisia. Se vaikuttaa paikallisiin yhteisöihin, matkailualalla työskenteleviin ihmisiin, matkailijoihin sekä Aurinkomatkojen omaan henkilöstöön. Siksi ihmiset ja yhteisöt ovat meille tärkeitä vastuullisuustyössä. Olemme sitoutuneet kunnioittamaan ihmisoikeuksia, työoikeuksia ja lasten oikeuksia koko matkaketjussa, edistämään yhdenvertaista matkailua sekä tarjoamaan työntekijöillemme hyvinvoivan työyhteisön. Työtä tehdään pitkäjänteisesti yhteistyössä kumppaneiden ja työntekijöidemme kanssa, osana arjen toimintaa.
Ihmisoikeudet ja lasten oikeudet
Matkailualalla työskentelee iso joukko ihmisiä erilaisissa työtehtävissä, kulttuureissa ja paikallisissa olosuhteissa. Pitkien arvoketjujen myötä matkailualaan liittyy ihmisoikeusriskejä erityisesti työolojen ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisryhmien näkökulmasta.
Aurinkomatkat toimii osana Finnair‑konsernia ja olemme sitoutuneet noudattamaan liiketoiminnassamme YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevia ohjaavia periaatteita. Tunnistamme ja arvioimme ihmisoikeuksiin liittyviä riskejä osana hankintaa ja kumppaniyhteistyötä. Riskien tunnistamisen ja arviointityön toteuttaminen on kuvattu Finnairin ihmisoikeussitoumuksessa.
Kaikkien toimittajien ja keskeisten kumppaneiden edellytetään sitoutuvan Finnairin ja Aurinkomatkojen toimittajien eettisiin toimintaohjeisiin. Toimintaohjeet määrittelevät vähimmäisvaatimukset, jotka koskevat muun muassa työ- ja ihmisoikeuksia.
Osallistumme myös työhön lasten suojelemiseksi matkailussa. Aurinkomatkat on kansainvälisen The Code -yhteistyöverkoston jäsen, joka edistää lasten suojelemista ja toimii lasten seksuaalisen hyväksikäytän estämiseksi matkailussa. Osana tätä sitoumusta henkilöstömme ja keskeisimmät sopimuskumppanimme on koulutettu lasten suojelemiseen liittyvistä teemoista, edellytämme asian huomioimista hotellien sopimusehdoissamme ja ohjeistamme asiakkaitamme ilmoittamaan hyväksikäyttöepäilyistä. Lisäksi UNICEFin suositusten mukaisesti emme järjestä vierailuja orpokoteihin tai kouluihin.
Myös näihin keskitymme
Tavoitteemme

Kehitämme matkakohteiden yhteistyökumppaneidemme arviointiprosessia ihmisoikeuksien näkökulmasta ja kaikki korkean riskin kumppanimme on arvioitu vuoteen 2028 mennessä.

80 %:ssa Aurinkomatka-pakettikohteitamme on vähintään yksi esteetön hotelli valikoimassa vuoteen 2031 mennessä. Vuonna 2025 osuus oli 61 %.

Toteutamme vuosittain vähintään yhden sosiaalisen vastuullisuuden edistämiseen matkailussa liittyvän hankkeen tai yhteistyön.

Henkilökuntamme sitoutumisindeksi on vähintään Finnair-konsernin tavoitteen mukainen 7,5. Vuonna 2025 tulos oli 8.1.
Mitä kehitämme seuraavaksi
Kehitystyömme keskittyy ihmisoikeusriskien arvioinnin kehittämiseen, hotelleidemme esteettömyystiedon parantamiseen ja esteettömyystiedon lisäämiseen Aurinkomatkat-sovellukseen. Henkilöstöön liittyvää työtä edistämme yhdessä Finnairin kanssa One Crew -henkilöstösuunnitelman mukaisesti.
Lue lisää vastuullisuustyömme muista osa-alueista

Ilmasto ja luonto
Matkakohteiden luonto on yksi keskeinen syy matkustaa, mutta samalla matkailu kuormittaa ympäristöä. Keskitymme vähentämään matkailun ilmastovaikutuksia yhteistyössä kumppaneidemme kanssa sekä edistämään luonnon suojelua ja luonnonvarojen vastuullista käyttöä.

Vastuullinen liiketoiminta ja kumppanit
Vastuullinen liiketoiminta perustuu yhteistyöhön, selkeisiin vaatimuksiin ja riskien hallintaan koko arvoketjussa. Kehitämme toimintatapoja yhdessä kumppaneiden kanssa ja tuemme vastuullisuustyötä koulutuksen ja avoimen viestinnän kautta.