Aurinkomatkoille menestystä Suomen suurimmassa digitaalisen median kilpailussa

Aurinkomatkat kisasi tänä keväänä Grand One digitaalisen median kilpailun finaalissa viidessä kategoriassa. Eilen julkaistut tulokset kertovat, että Aurinkomatkojen digipalveluiden kehittäminen on onnistunut hienosti. Palkinto tuli parhaasta mobiilipalvelusta ja kunniamaininnat parhaasta verkkokaupasta ja tuloksellisimmasta kampanjasta.

Oli kunnia olla mukana finaalissa Suomen digitaalisen median huippujen kanssa ja olemme iloisia ja kiitollisia tunnustuksesta, kertoo Ilari Pohjola, Aurinkomatkojen eCommerce-digitiimin johtaja.

Aurinkomatkat nousi tänä vuonna Suomen suurimmaksi matkanjärjestäjäksi 27,4 %:n markkinaosuudella. Digitaalisten palveluiden kehittäminen ja onnistuneet kampanjat ovat olleet merkittävä osa kasvua.

Verkkokaupan uudistus ja mobiilisovelluksen kehitystyö käynnistettiin noin kaksi vuotta sitten ja työ näkyy nyt erittäin positiivisella tavalla asiakastyytyväisyydessä ja myynnissä.

Hyvä verkkokauppa ylittää asiakkaan odotukset

– Saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta olennaisin asia verkkokaupan kehittämisessä on ollut se, että asetimme asiakkaidemme tarpeet keskeisimmäksi toimintaamme ohjaavaksi kriteeriksi. Keräsimme yli 42 000 asiakaspalautetta, luimme niistä huolellisesti jokaisen ja käärimme hihat. Testaamme palveluitamme myös jatkuvasti asiakkaiden kanssa kasvokkain esimerkiksi lentoasemalla. 

Uudesta helppokäyttöisestä ja informatiivisestä verkkokaupasta on tullut asiakkailta paljon kiitosta. Aurinkomatkat.fi-sivuston asiakastyytyväisyys oli viime vuonna 4,13 asteikolla 1–5 ja tänä vuonna tyytyväisyys tulee olemaan entistäkin korkeampi.

– Aurinkomatkojen asiakkaat pääsivät varaamaan ensimmäiset matkansa verkosta noin 15 vuotta sitten ja tänä päivänä yli 85 % kaikista matkoistamme myydään verkkosivustomme kautta.

Tällä hetkellä Aurinkomatkat.fi on yksi Suomen suurimmista verkkokaupoista ja tänä vuonna sen kautta tullaan myymään matkoja arviolta yli 200 miljoonalla eurolla.

Aurinkomatkat-sovellus on matkakumppani

Aurinkomatkat-sovellus toimii aidosti asiakkaan matkakumppanina matkavarauksen jälkeisestä ajasta loman loppuun asti. Sovellus tietää salaiset rannat sekä parhaat ravintolat, ja karttaosion avulla suunnistaminen lomakohteessa on helppoa. Mobiilisovelluksella on jo yli 50000 käyttäjää.

– Sovelluksen kautta asiakkaamme voivat lisäksi keskustella chatissa suomeksi suoraan oppaidemme kanssa ja ostaa erilaisia kohdeaktiviteetteja, kertoo sovelluksen tuoteomistaja Elina Martikainen Aurinkomatkoilta.

Ilari Pohjola antaa kunnian menestyksestä tiimilleen

–  Tällaisia tuloksia ei tehdä yksilösuorituksena, vaan laaja-alaisesta osaamisesta koostuvalla huipputiimillä. Tiimissämme työskentelee mm. analyytikoita, designereita, sisältöjen ammattilaisia, verkkomyynnin asiantuntijoita, web-kehittäjiä ja mobiilikehittäjiä. Meillä on aivan erityisen voimakas yhdessä tekemisen kulttuuri, ja se on yksi suurimmista vahvuuksistamme.

Lisätietoja

www.grandone.fi

http://case.aurinkomatkat.fi/

Ilari Pohjola, Aurinkomatkojen verkkomyynti ja digitaalisten palveluiden kehittäminen ilari.pohjola@aurinkomatkat.fi

https://www.aurinkomatkat.fi/aurinkomatkat-sovellus

‹ Palaa mediatiedotelistaukseen