Asiakkaidemme kokonaisarvio kohteesta Mlini
Muut arviot
Mlini – Asiakkaidemme kokemuksia
Rentouttava loma
PauliinaHotel Astarea on hyvä perushotelli ystävällisellä asiakaspalvelulla. Huonevaraus oli ”osittaisella merinäköalalla”, mutta parvekkeelta avautui koko hieno merimaisema. Buffet-aamupala oli monipuolinen ja runsas. Jopa laktoositonta maitoa sai kannussa omaan pöytään! Lomailimme sesongin ulkopuolella alkukesästä, joten juuri mitään aktiviteetteja ei ollut tarjolla hotellilla. Myös uima-altaan vesi oli todella kylmää. Hotellin esitteessä on kerrottu ”kuntoiluhuoneesta”, mutta sieltä löytyy kyllä hyvinkin kattava kuntosali. Lähellä on monia ravintoloita, joista saa lähinnä kala- ja sianliharuokia. Merenrannassa kulkee rauhallinen ja kaunis kävelytie läheiselle ostoskeskukselle. Hotellin vieressä on myös useampia pieniä nähtävyyksiä, joihin voi kävellessä tutustua. Käärmeitä näkyi muutamia nurmikoilla, joten suosittelen pysymään päällystetyllä tiellä. Hotellin alakerrassa on myymälä, josta saa mm. hygieniatarvikkeita ja uimaleluja. Mlini ja Kroatia ylipäänsä eivät ole esteettömiä liikuntarajoitteisille. Omatoimisesti liikkuville huomiona, että lentokentältä on huonot julkiset yhteydet hotellille tai Dubrovnikiin. Shuttle Bus on näppärä, mutta se menee suoraan Dubrovnikiin pysähtymättä hotellille. Hotelli-Dubrovnik välillä kulkee 30min välein paikallisbussi nro 10, joka toimii hyvin. Lipun voi ostaa kuljettajalta.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 35–44
Matkaseurue:
Ikä: 35–44
Matkaseurue:
21.5.2023
Retriittiloma
KaarinaMatka Mliniin oli todella rentouttava. Hotelli oli miellyttävä ja siellä oli ystävällinen palvelu. Lähellä ja nähtävyyksiä ja Dubrovnikiin pääsi kätevästi veneellä hotellin edestä.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Matkustin yksin
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Matkustin yksin
18.5.2023
Kaunis alue, kirkkaat vedet
MatkailijaMlinin kylä on hyvin kaunis, rauhallinen ja kaikki on lähellä merenrantaa.
Toukokuun alku oli valitettavasti sateinen, mutta tekemistä riitti meressä uinnin lisäksi kaupunkivierailuilla ja Sheraton - hotellin monipuolisessa palvelutarjonnassa.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Kumppani
18.5.2023
Lepoloma
LepolomaHotelli toimiva ja siisti. Tulospäivän vastaanottovirkailija oli tosi töykeä, pilasi alku fiiliksen. Muu henkilökunta oli OK.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kaveriporukka
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kaveriporukka
27.9.2022
Hyvin toimii !
MarjoEi mitään moitittavaa, hotelli oli sellainen kuin odotimmekin. Kaikki toimi.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Kaveriporukka
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Kaveriporukka
27.9.2022
Rauhallinen pieni lomapaikka
RonkelimammaPieni kylä jossa 2 hotellia. Pari pientä kahvila/baari/ravintolaa. Peruspalvelut löytyy. 1,5 kilometrin päässä seuraavassa kylässä pieni kauppakeskus ja suurempi ruokakauppa. Kohteen pienissä kaupoissa hinnat olivat korkeampia. Kaipasimme miehen kanssa lisää kahviloita. Hyviä rantoja ja rantabulevardilla joka johti lähikyliin vierähti päivä kuljeskellessa, uidessa ja kahviloissa.Hotellin ruoka oli hyvää ja palvelu myös hyvää. Hotellin allas-alue oli ihmismäärään nähden pieni.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Kumppani
5.9.2022
Sopiva kohde rentoutumiseen
AnneMlini oli erinomainen kohde rantalomalle kauniissa maisemissa. Sopivasti valinnanvaraa ravintoloissa, pari kauppaa löytyy suht läheltä. Täällä pääset myös nauttimaan samoista päiväretkikohteista kuin majoittuessasi Dubrovnikissa mutta saat kuitenkin rauhallisemman ”tukikohdan” lomallesi: saariretket, Dubrovnikissa vieraileminen sekä päiväretki esimerkiksi Montenegroon onnistuu halutessasi erinomaisesti!
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 25–34
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 25–34
Matkaseurue: Kumppani
26.7.2022
Helppoa ja vaivatonta
TeemuTAurinkomatkojen sovellus valmiine tietoineen ja palveluineen, sekä erittäin selkeä opastus yleisiin asioihin pelkästään lentokenttäkuljetusten aikana oppailta oli todella selkeää, helppoa, vaivatonta, opastavaa ja turvallista. Kiitos.
Sukupuoli: Mies
Ikä: 25–34
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 25–34
Matkaseurue: Kumppani
18.7.2022
Ihanan rauhallinen Mlini
Kroatian ensikertalainenMlini Kroatiassa osoittautui täydelliseksi lomakohdevalinnaksi. Ihanan rauhallinen kohde, parvekkeen oven ollessa auki huoneeseen kuului vain lintujen laulu ja rantakadulla oli hyvin ravintoloita jonne mennä illastamaan. Paljon erilaisia pikkukivirantoja jonne mennä paistattelemaan päivää ja me löydettiin ihana pieni ranta, jossa oli vain muutama seurue meidän lisäksi ja tästä tulikin sitten ihan vakkari. Pieni ostoskeskus myös lähellä ihan kohtuullisen kävelymatkan päässä ja julkisilla pääsi todella helposti vierailemaan esim Dubrovnikissa tai Cavtatissa. Taksivene myös oikein mukava tapa liikkua vaikka olikin hieman arvokkaampi bussiin verrattuna.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 25–34
Matkaseurue: Kaveriporukka
Ikä: 25–34
Matkaseurue: Kaveriporukka
20.6.2022
Ihana loma!
MarjoMlini oli upea lomakohde! Nautimme lenkkeilystä, uimisesta, geokätköilystä ja reissuista naapurikyliin sekä Dubrovnikiin.Lisäksi kävimme Bosnia-Hertsegovinassa uimassa vesiputouksilla ja tutkimassa Mostarin nähtävyyksiä.Hotelli Astarea oli hyvä, uimaaltaat, ruoka, palvelu, siisteys...oli huippuluokkaa.Loma oli todella onnistunut! Kiitos.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Perhe
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Perhe
20.6.2022