Hania, Kreeta – kokemuksia
Asiakkaidemme kokonaisarvio kohteesta Hania, Kreeta
Muut arviot
Hania, Kreeta – Asiakkaidemme kokemuksia
Parasta perheelle
Lomalla26Rauhallinen ympäristö, ystävälliset ihmiset ja helpot kulkuyhteydet tekivät lomasta rennon ja mukavan kokemuksen. Ajankohdasta johtuen ei ollut vielä erityisen hyvät rantakelit, joten parempia rantoja ei lähdetty etsimään. Kivikkoinen ranta ei kovin houkutteleva itsessään ollut, mutta oli siisti ja mahdollisti meressä käymisen. Hotellilta pääsi helposti bussilla Haniaan parempien ostospaikkojen ääreen. Tässäkin ajankohdasta johtuen lähellä oli vain pari pienempää ostospaikka, joita kyllä käytettiin sekä yksi marketti. Perheellisenä ympäristö vaikutti rauhalliselta ja turvalliselta, eikä mitään häiriökäyttäytymistä ilmennyt missään vaiheessa edes myöhäisempään aikaan liikkuessa. Nähtävyyksiä olisi ollut, vaikka millä mitalla, mutta viikossa ensikertalaiselle kohteessa oli mahdotonta lähteä kaikkea katsomaan, kun auringonotttoonkin oli paikkansa loman aikana. Autokin vuokrattiin vain päiväksi. Kohde sopii niin aikuisille kuin lapsiperheillekin. Ehkä biletystä etsivälle ei paras paikka, mutta sopivasti kaupunkiloman ja rantaloman sekoitusta etsivälle loistava kohde. Ravintolat ovat melko lompakkoystävällisiä Suomen hintatasoon nähden, vaikka kaupoissa erot hinnoissa ei kovin suuria olleet. Jotkin tuotteet kaupoissa toki edullisempia kuin Suomessa.
Sukupuoli: Mies
Ikä: 35–44
Matkaseurue: Perhe
Ikä: 35–44
Matkaseurue: Perhe
7.5.2026
Loma Plataniaksessa
SMO84Platanias vaikutti viikon oleilun aikana olevan aika vilkas kylä, tosin me oltiin keväällä, joten vielä ei ollut sesonki, eikä täten turisteja niin paljon...tuliaiskauppoja oli riittämiin, joka toinen kauppa oli krääsäkauppa ja joka toinen ravintola...pääkadulta kun poikkesi esim yläkylälle, oli meno rauhallisempaa ja mukavia pieniä katuja riitti käveltäväksi ja tutkittavaksi. Myös hyviä ravintoloita on paljon ja henkilökunta niissä ystävällistä ja puheliasta. Varsinaisia nähtävyyksiä on aika vähän, tai me emme niitä ihan läheltä bonganneet, mutta kävimme n.15km päässä sijaitsevassa Botanical gardenissa, jota voin kyllä suositella. (Ei ihan pienille lapsille tai huonojalkaisille korkeuserojen vuoksi) Myös muutaman tunnin kestävät junaretket (The little fun train) oli mukava kokemus. Myös Haniaan pääsee edullisesti ja nopeasti bussilla (2-3€/hlö) ostoksille niin halutessaan. Ranta oli hieno, sitä jatkui loputtomiin, ainoa mikä häiritsi oli hierojat jotka pyörivät rannalla tarjoamassa palveluitaan...
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 35–44
Matkaseurue: Perhe
Ikä: 35–44
Matkaseurue: Perhe
7.5.2026
Rentouttava loma
Lumikukka65Hotellin esitteisiin voisi ilmoittaa kaikki hotellin perimät maksut, esim. turistiveron suuruus, ei vain hintahaitaria, eiköhän nämä ole saatavissa hotellilta hyvissä ajoin. Voisi varautua jo matkaa varatessa. Tuli vähän puskista, että ei niin tasokas hotelli peri 10€/vrk, joten lisähintaa tuli 12 päivän matkalle.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
7.5.2026
NIIN HYVÄ LOMA
JuliaPääsi helposti kulkemaan bussilla kaupunkiin shoppailemaan, päivisin pystyi loikoilla auringossa ja iltaisin mennä bilettämään baareihin.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 15–24
Matkaseurue: Kaveriporukka
Ikä: 15–24
Matkaseurue: Kaveriporukka
7.5.2026
Rento loma
PappaPaikalliset ovat ystävällistä väkeä. Huhtikuun lopulla kohde on vielä rauhallinen eikä ruuhkia vielä ole.
Sukupuoli: Mies
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
6.5.2026
Kevät loma
satunnainen matkailijaHotellin lähellä kauppoja ja hyviä ruokapaikkoja
Sukupuoli: Mies
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Kumppani
6.5.2026
Rento loma
AnskuNäin keväällä rauhallinen paikka. Ei liikaa ryysistä. Kiva pitlä ranta aamukävelyille. Paikallisbussit aina täysiä, joskus jopa ylitäysiä.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
6.5.2026
Kevään matka
LomalainenPlatanias turhan pieni, yhteydet Haniaan huonot. Kallis Haniaan verrattuna, ostosmahdollisuudet rajoittuu turisti tarjontaan ylihinnoiteltuna.
Lähistöllä myös hyviä rantoja ja mukavia kävelyreittejä.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Perhe
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Perhe
6.5.2026
Aktiivinen aurinkoloma
SirpukkaOli mukavasti tekemistä. Hyvää ruokaa. Patikointia oliviipuu- ja appelsiinilehdoissa. Jonkin verran hotellin uima-altaalla lekottelua. Kaupunkiin myös pääsi halutessaan.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
6.5.2026
Mahtava paikka!
MatkailijatTodella hyvä kohde, vanhakaupunki kävelymatkan päässä. Ja uimarantakin ihan vieressä. Sopii reissaajalle joka pitää kaupunkilomasta.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
6.5.2026