Asiakkaidemme kokonaisarvio hotellista Emre Beach & Emre Hotel
Muut arviot
Emre Beach & Emre Hotel – Asiakkaidemme kokemuksia
Asiallinen majapaikka
PojuYstävällinen palvelu.
Hotelli ei ole uusi ja se näkyy osittain tiloissa. Paikkoja pidetään kuitenkin siistinä.
Meillä oli huone vuorille päin ja älytöntä jumputusta (joku sanoo sitä musiikiksi) ei ollut. Mutta naapurihotellissa soitettiin sitä jytkettä osan päiväsaikaa aika voimakkaasti.
Ilta-aurinko paistoi mukavasti.
Huone oli siisti ja sitä siivottiin hyvin.
Parveke oli pienehkö. Toki tarvetta sille ei ollut.
Sänky oli liian kova. Tyynyt olivat liian kovat.
Lämmintä vettä riitti hyvin.
Hajuja ei ollut. Joskus toki oma pakoputki vuoti.
Ruokaa oli monipuolisesti ja sitä riitti.
En kuullut vatsataudeista.
Tarjoiluhenkilökunta oli ystävällistä.
Tienylitys hotellista rannalle vaatii erityistä huolellisuutta.
Rannalla oli hyvin tilaa toukokuun alussa. Koralleja tai muuta nähtävää snorklatessa ei ollut.
Englantilaisia oli paljon.
Moskeijan äänet kuuluivat huoneeseen, mutta ei häiritsevän voimakkaasti.
Kadulla myytävä tavara oli kopioa ja joka paikassa saman laista.
Jos ostat palveluja, sovi hinta etukäteen.
Vaihtokurssi oli vapun korvilla 2024 noin 33.0 - 35.0 rahanvaihtopisteissä.
Sukupuoli: Mies
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
10.5.2024
Ystävällinen hotelli
FibariSängyn patja ja tyynyt olivat kovia minulle,siisteys oli huippuluokkaa,henkilökunta oli ystavällista ja avuliaita,hotelli oli hyvässä kunnossa,ei repsottanut mikään,oli tähtensä ansainnut
Sukupuoli: Mies
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Matkustin yksin
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Matkustin yksin
4.5.2024
Oleilu loma
PirreKaikki palvelut saman katon alla,
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
2.5.2024
Emre beach kokemuksia
JohannaMajoitus oli Emre beach merinäköalalla, kiva huone ( panoraama) molemmilla puolilla lasiset seinät, mutta huoneen alapuolla alkaa esitykset klo 21-24 joten melua kuuluu huoneeseen rauhaa haluaville, tämä olisi syytä mainita esitteessä, mielestäni tärkeä tieto, huone kuitenkin maksaa extraa. Hotellissa erittäin hyvä ruoka, all inc, juomavalikoima hyvä. Sesonkiaikana voi olla ruuhkaa, rannalla ja ruokailut huomioiden. Hotellissa englantilaisia paljon, joten jos haluat välttyä suuremmalta melulta niin valitsisin toisen hotellin. Iso hotellikompleksi, jossa ei juurikaan persoonallista palvelua. Sijainti mielestäni vähän kaukana keskustasta. Jos haluat pienempää ja asiakaslähtöistä palvelua enemmän ja rauhaa, valitse toinen hotelli.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Matkustin yksin
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Matkustin yksin
2.5.2024
Loistava hotelli
MarkoHieman kulumista nähtävissä siellä sun täällä, mutta pidetty kunnossa. Ruoka oli erittäin hyvää ja henkilökunta avuliasta. Jos jotain huonoa hakee niin sänky oli kova ja huoneemme terassille tuli viereisestä ravintolasta meteliä. Meteli ei kuitenkaan kuulunut sisälle asti joten ei juurikaan haitannut.
Sukupuoli: Mies
Ikä: 35–44
Matkaseurue: Perhe
Ikä: 35–44
Matkaseurue: Perhe
2.5.2024
Loma
HerraSiisti ja siivous toimi.
Sukupuoli: Mies
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Perhe
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Perhe
31.10.2023
Täydellinen hotelli!
AleksanderPerhehuone isolla parvekkeella ja merinäköalalla. Henkilökunta todella ystävällistä ja avuliasta. All-inclusive erittäin monipuolinen, hotellin ruoka monipuolista ja herkullista. Rantapyyhkeet saa hotellilta. Rannalla maksuttomat rantatuolit. Voisimme tulla uudelleen.
Sukupuoli: Mies
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kumppani
4.10.2023
Tulen uudestaan
Marmariksen lumoissaHenkilökunta todella ystävällistä ja avuliasta, ruoka hyvää viinit oli kyllä huonoja. Huoneet sopivan kokoiset. Päärakennuksen kahvi ja juomapuoli parempaa kuin ranta hotellissa.Huoneen luovutus klo 12 ja lähtöbussi haki 22.30 ei saanut huonetta pidemmäksi aikaa kun oli kuulemma täyttä se vei viimeisen päivän lomatunnelman alas. Pitempi huoneen luovutus olisi maksanut 100€ klo 23 asti. Voisimme tulla uudelleen.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kaveriporukka
Ikä: 56–65
Matkaseurue: Kaveriporukka
3.10.2023
Siisti ja tilava huone
KamePerhehuone isolla parvekkeella ja merinäköalalla
Sukupuoli: Mies
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Kumppani
Ikä: Yli 65
Matkaseurue: Kumppani
26.9.2023
Kiva hotelli
CindyHyvä ja siiisti hotelli, henkilökunta ystävällistä. Allasalue oli ruuhkainen, heinäkuussa oli vaikea saada paikkaa jos meni paikalle vasta puolen päivän jälkeen. Ruoat ja juomat maukkaita.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Matkustin yksin
Ikä: 45–55
Matkaseurue: Matkustin yksin
9.8.2023