Ruotsi

Ruotsi

Pohjoismaista suurimman maan hienoja matkakohteita ovat mm. Tukholma upeine saaristoineen sekä laskettelukeskukset Åre, Storlien ja Björnrike. Ruotsin tunnetuin matkailuvaltti on kuningasperhe linnoineen ja huviloineen. Kuningasperheen kesäasunto Solliden sijaitsee Öölannissa, ja toisen suosikkisaaren Gotlannin Kneippyn kylässä on Huvikumpu, Peppi Pitkätossun kotitalo. Perheet suuntaavat mielellään Göteborgiin Lisebergin huvipuistoon tai Kolmårdenin eläintarhaan. Taalainmaa tunnetaan punaisista puuhevosistaan, ja siellä on myös meteoriitin putoamisesta muodostunut Siljanjärvi.

Ruotsi on tunnettu monilla eri kulttuurinaloilla. Dekkarikirjailijat ovat nousseet kansainvälisestikin vahvoiksi tekijöiksi, elokuva-ala sekä musiikkimaailma ovat saaneet maasta suuria tähtiä.

Tukholma on useimmille hyvänpäivän tuttu. Siellä käydään päivämatkalla, kuljetaan hetki Vanhankaupungin kujilla, shoppaillaan ja palataan takaisin laivaan. Tukholmassa kannattaa kuitenkin viettää yö tai kaksi, sillä kaupungilla on paljon annettavaa. Kaupunki on täynnä tavarataloja, muotiliikkeitä, erinomaisia ruotsalaisia ja etnisiä ravintoloita sekä tunnelmallisia kahviloita. Keskustassa on myös kolme mielenkiintoista kauppahallia, Hötorgshall, Östermalms Saluhall ja Söderhall. Illalla kannattaa piipahtaa vaikkapa Götgatanin baareissa.

 

Tapakulttuuri ja pyhäpäivät

Ruotsissa vietetään seuraavia kansallisia vapaapäiviä: 

– 1.1. uudenvuodenpäivä nyårsdagen
– 6.1. loppiainen trettondedag jul
– pitkäperjantai långfredag
– pääsiäispäivä påskdagen
– toinen pääsiäispäivä annandag påsk
– 1.5. vapunpäivä första maj
– helatorstai Kristi himmelfärdsdag
– helluntai pingstdagen 
– 6.6. Ruotsin kansallispäivä Sveriges nationaldag
– juhannuspäivä midsommardagen
– pyhäinpäivä alla helgons dag
– 25.12. joulupäivä juldagen
– 26.12. tapaninpäivä annandag jul

Paikka auringossa

Kohteissa käyneiden suositukset, tarinat ja omat kuvat kohteista.

  • 1666 matkakertomusta
  • 61227 matkakuvaa ja -videota
Ad