Portugali

Portugali

Atlantin valtameri huuhtoo Portugalin lähes 1 800 kilometriä pitkää rantaviivaa ja Algarven kullankeltaisia hiekkarantoja. Löytöretkien aikaan Portugalin siirtomaaimperiumi ulottui Brasiliasta Kaakkois-Aasiaan. Nykyisin maalle kuuluvat Atlantilla sijaitsevat Madeiran ja Azorien saariryhmät. Moni-ilmeinen, tunnelmaltaan erilaisista kaupunginosista koostuva pääkaupunki Lissabon sijaitsee rannikolla, Tejojoen suulla. Merellisyys maistuu maan keittiössä. Merenherkkujen kera maistuu pirskahtelevan raikas vinho verde -viherviini. Portugali tunnetaan myös melankolisesta fadosta, jossa kaikuu merenkulkijakansan kaiho.


Yksilöllisellä À la Carte -matkalla pelaat golfia Portugalin upeimmilla kentillä.
Tutustu Portugalin À la Carte -golfmatkaan.

Tapakulttuuri ja pyhäpäivät

Portugalissa kätellään huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Tervehdittäessä sanotaan henkilön nimi. Tavatessaan ystäviä portugalilaiset vaihtavat poskisuudelman.

Portugalissa teititellään yleisesti, nuoretkin toisiaan. Titteleitä käytetään paljon. Naisia kutsutaan yleensä etunimeltä teititeltäessäkin. On kuitenkin kohteliasta käyttää etunimen edessä sanaa Dona. Miehiä puhutellaan sukunimeltä, esim. Bom dia, Senhor Gomes, hyvää huomenta, herra Gomes.

Madeiralaiset ovat melko konservatiivisia käytöstavoiltaan ja vanhoista perinteistä kiinnipitäviä. Tämä näkyy myös pukeutumisessa. Manner-Portugalissa ei enää olla yhtä muodollisia kuin Madeiralla.

Madeiran saarella on aikojen kuluessa käynyt monia kuninkaallisia: prinssejä ja prinsessoja, keisareita ja keisarinnoja, tunnettuja valtiomiehiä ja taiteilijoita. Monet heistä viipyivät saarella pitkiä aikoja. Tapakulttuuriin ovat vaikuttaneet mm. englantilaiset. Esimerkiksi hotelli Reid's Palacessa tarjoillaan päivittäin perinteinen kello viiden tee.

Pyhäpäiviä
1.1. uudenvuodenpäivä
6.1. loppiainen
22.4.11 pitkäperjantai (samaan aikaan kuin Suomessa)
24.4.11 pääsiäissunnuntai (samaan aikaan kuin Suomessa)
25.4. Neilikkavallankumouksen vuosipäivä
1.5.   työn päivä
10.6. Portugalin kansallispäivä
13.6. Pyhän Antoniuksen, Lissabonin suojeluspyhimyksen päivä
15.8. Neitsyt Marian taivaaseen astumisen päivä
5.10. tasavallaksi julistamisen vuosipäivä
1.11. pyhäinpäivä
1.12. Espanjan vallasta vapautumisen muistopäivä
8.12. Neitsyt Marian synnittömän sikiämisen päivä 
25.12. joulupäivä

Ruokakulttuuri

Portugalilaiseen elämäntyyliin kuuluu pistäytyminen kahviloissa useastikin päivässä. Kahvin kera nautitaan joko suolaisia tai makeita leivonnaisia. Lounas tarjoillaan klo 12–15 ja päivällinen klo 18–22.30.

Madeira

Madeiralla tyypillinen alkuruoka on tomaattikeitto sopa de tomate, jossa voi olla lisänä upotettu muna. Alkupaloina voit kokeilla myös vaikkapa katkaravuilla täytettyä avokadoa tai grillattuja madeiralaissimpukoita lapas. Äyriäiskeitto sopa de mariscos ja kalakeitto sopa de peixe ovat tavallisia kalaravintoloiden ruokalistoilla. Kokeilla kannattaa myös mustekalaa lulas esim. etikkaliemessä, lämpiminä paloina tai vartaassa.

Maalaisleipä bolo do caco tuodaan pöytään yleensä lämpimänä valkosipulivoin kera.

Kalaa
Tavallisin kalalaji on espada, madeiralainen erikoisuus, jota valmistetaan lukuisilla eri tavoilla. Espadarte on miekkakala, jota tarjoillaan alkupalana kylmänä ja savustettuna espadarte fumado. Yleisimmät talvikuukausina tuoreena saatavat kalat ovat espada, tonnikala atum, erilaiset maukkaat ahventa muistuttavat kalat sekä makrilli, sardiini ja mustekala. Bodião, jonka suu muistuttaa papukaijan nokkaa, on maukas grillattuna.

Suurimmissa kalaravintoloissa on akvaariot, joista voi valita mieleisen merenelävän pataan pantavaksi. Hummerikilo maksaa noin 60 €.

Kanaa ja lihaa
Kanaa frango tarjoillaan paistettuna ja grillattuna, joskus myös hiillostettuna frango no churrasco. Mausteeksi tuodaan tulista piri-piri-kastiketta, jota voi lisätä maun mukaan. Tyypillisiä ovat grillatut häränlihavartaat espetada, jotka maustetaan valkosipulilla ja laakerinlehdillä.

Jälkiruoat
Jälkiruuaksi voi valita vanukkaita pudim, hedelmäsalaattia, eksoottisia hedelmiä tai flambeerattuja jälkiruokia.

Manner-Portugali

Manner-Portugalissa alkuruuaksi nautitaan usein juustoa, oliiveja ja ilmakuivattua kinkkua sekä vihanneskeittoa. Pääruokana syödään kalaa tai lihaa. Pyyntituore päivän kala peixe do dia, myydään yleensä kilohinnan mukaan. Hinnat vaihtelevat 10–40 €/kg.

Aterian jälkeen portugalilaiset nauttivat kupin vahvaa kahvia ja sen seurana esim. mantelilikööriä amarguinhaa, tunnettua yrttilikööriä Beiraõta tai portugalilaista brandyä.

Hyvää ruokahalua – Bom Apetite!


Hintataso on suunnilleen sama kuin Suomessa. 

Portugalissa ateria keskihintaisessa ravintolassa juomineen maksaa noin 12–15 euroa. Pienessä paikallisessa ravintolassa lounaan juomineen voi saada noin 6–9 eurolla.

Juomia

Madeiraviinit
Madeiraviinit ovat suosittuja aperitiiveina, ruuan valmistuksessa ja jälkiruokaviineinä. Näiden viinien neljä päälaatua jakautuvat useisiin eri nimisiin lajikkeihin yleensä tuottajafarmin mukaan: malvasia, malmsey (makea), boal, bual (puolimakea), verdelho (puolikuiva) ja sercial (kuiva, muistuttaa sherryä). Harvinainen ja arvostettu laatu on terrantez, joka on puolimakean ja puolikuivan väliltä.

Madeiralaiset ovat erikoistuneet nimikkoviininsä valmistukseen. Saaren maaseudulla tehdään lisäksi punaviiniä ja Atlantis-roséviiniä. Lähes kaikki pöytäviinit tulevat Manner-Portugalista.

Tehdasmaisesti valmistetut madeirat ovat vähintään 2–3 vuoden ikäisiä. Joistakin yksityiskellareista saa nk. soleiraviinejä. Ne ovat madeiraviinejä, joita on myös neljä päälajia ja ne ovat vähintään 10–15 vuotta vanhoja. Soleiraviinit ovat saaneet kypsyä vuosikausia tammitynnyreissä ilman keinotekoista lämmittämistä ja ilman väri- ja säilytysaineita, mikä taas on tyypillistä tehdasmaisesti valmistetuille madeiroille.

Portugalilaiset viinit
Portugalilaiset valmistavat ruokaviineiksi puna-, valko- ja roséviinejä. Tunnetuin on kuitenkin aperitiivinä ja jälkiruokajuomana käytetty portviini.

Portugalille tyypillinen viherviini vinho verde on kotoisin pohjoisesta Minhon maakunnasta. Maultaan se on usein kirpeähkö, hieman poreileva, alhoholipitoisuudeltaan muita pöytäviinejä alhaisempi. Viherviini nautitaan kylmänä, ja se sopii hyvin kalaruokien kanssa.

Viherviinejä
Quinta da Aveleda, Mesa do Presidente, Gasela, Gatão, Lagosta, Casal Garcia, Casal Mendes ja Alvarinho.

Valkoviinejä
João Pires, Porca de Murca, Grao Vasco, Cardeal, Vidigueira, Lancers, Bucelas, Colares, Granjo (makea), Cartuxa ja B.S.E. ja Planalto.

Punaviinejä
Dão Caves Velhas, Dão Terras Altas, Sogrape, Evel, Periquita, Borba, Reguengos, Redondo, Lello, Estevá, Chamine ja Marques de Bobra.

Roséviinejä
Casal Mendes, Lancers ja Matteus.

Portviinejä
White Port; valkoinen kuiva tai puolikuiva portviini
Ruby; nuori punainen aperitiivi
Tawny; pitkään kypsynyt jälkiruokaviini
Vintage; parhaista vuosikerroista kypsytetty viini
Reserva; hyvistä vuosikerroista sekoitettu viini

Paikka auringossa

Kohteissa käyneiden suositukset, tarinat ja omat kuvat kohteista.

  • 1668 matkakertomusta
  • 61291 matkakuvaa ja -videota
Ad