Aurinkomatkat
Hae matkaa
Limnos
Aitoa paikallistunnelmaa ja kauniita rantapoukamia
Aitoa paikallistunnelmaa ja kauniita rantapoukamia
Egeanmeren koillisosassa sijaitseva Limnos hemmottelee kreikanystävää. Vaikka saari on Kreikan kahdeksanneksi suurin, on Limnoksella edelleen tallella aito paikallistunnelma. Limnos tunnetaan myös upeista rannoistaan, joiden sanotaan kuuluvan Kreikan parhaimpiin. Perhosen muotoista saarta reunustaa noin 30 rantapoukamaa, joista suurin osa on autioita. Loivasti syveneviä rantoja huuhtovat turkoosit, puhtaat uimavedet.
Voit valita hotellisi joko saaren pääkaupungista Myrinasta tai neljän kilometrin päästä Platin kylän tuntumasta. Pittoreskin Myrinan kapeilla kujilla on vielä kiireetön, kreikkalainen elämänmeno. Iltaisin kokoonnutaan rantakadun tunnelmallisiin tavernoihin tai sataman kalaravintoloihin maistelemaan pyyntituoreita merenherkkuja. Saaren omat viinit, juustot ja paikallinen hilopita-pasta ovat myös kokeilemisen arvoisia, samoin saaren makeistehtaassa tehdyt jälkiruoat.
Pienessä Platissa rennosta lomatunnelmasta nautitaan hotelleissa kävelyetäisyydellä lapsiystävällisestä rannasta, vesiurheilumahdollisuuksista ja palveluista.
Lentopäivä maanantai
Konetyyppi Embraer 90
Lentoaika n. 3 t 35 min
Tarjoilu välipala
Tiedot sitoumuksetta. Tarkista tiedot matkavahvistuksestasi.
Kohteissa käyneiden suositukset, tarinat ja omat kuvat kohteista.