Matka tekee talviloman – liki puolet suuntaa ulkomaille

Kanariansaaret edelleen ykköskohde

Kuumin matkustussesonki Kanariansaarille on juuri alkamassa, kun hiihtolomakausi pyörähtää käyntiin: viikot 8,9 ja 10 ovat koulujen lomaviikkoja eri puolilla Suomea. Aurinkomatkat selvitti kyselyllä suomalaisten matkustusinnokkuutta, ja vastausten perusteella lähes puolet suuntaa ulkomaille talvilomallaan. Talvilomalla lähdetään matkalle, vaikka unelmien loma ei olisikaan mahdollinen. Ihmiset ovat valmiita tinkimään esimerkiksi valitsemalla omista suosikkikohteistaan toiseksi parhaan tai lyhentämällä matkustusaikaa.

"Talvilomien ennakkovarauksissa näkyi tänä vuonna pientä laskua edellisvuoteen verrattuna, mutta vauhti kiihtyi hiihtolomaviikkojen lähestyessä. Yleinen taloudellinen tilanne vaikuttaa ehkä siihen, että matkapäätös tehdään tavallista myöhemmin. Suurin kiinnostus kohdistuu perinteisesti Kanarialle, mutta viime vuoteen verrattuna myös Thaimaan suosio on kasvanut. Egyptin matkojen peruuntuminen taas on lisännyt matkustusintoa Marokkoon. Hiihtokohteista suosituin on Itävalta, vuosi toisensa jälkeen", Aurinkomatkojen myynti- ja markkinointijohtaja Anna Salmi sanoo.

Aurinkomatkojen kyselyyn vastanneista noin 46 prosenttia oli varannut matkansa muutama kuukausi ennen lomaa. 28 prosentti teki varauksen jo vuotta ennen lomaa. Hieman yli puolet vastaajista (53 %) ei ollut lähdössä talvilomallaan ulkomaanmatkalle, mutta jopa 47 prosenttia haaveili reissuun lähdöstä.

Kanariansaaret pitää pintansa suomalaisten suosituimpien talvilomakohteiden joukossa, ja yli 60 prosenttia kaikista kyselyn vastaajista oli käynyt Kanariansaarilla. Noin 17 prosenttia kyselyyn vastanneista ei ollut käynyt Kanariansaarilla, mutta matka sinne kiinnostaisi.

Viisi myyttiä suomalaisten suosikkikohde Kanariansaarista

Kanariansaarten kuumimman matkustussesongin kunniaksi Aurinkomatkat keräsi yhteen yleisimpiä ennakkoluuloja suosikkisaarista ja tarkasteli, mitä mieltä niistä olivat viime vuonna Kanarialle matkustaneet bloggaajat*.

1. Myytti: Kanariansaarilla ei ole aitoa tunnelmaa, vaan pelkkää turistimeininkiä.
Totuus: Turisteja toki on, mutta niin on paikallista menoakin.

"Nyt täytyy myöntää: olen ensimmäisen raapaisun jälkeen aika yllättynyt Corralejosta. Odotin sellaista krääsäkojuja täynnä olevaa rantabulevardia, mutta löysinkin karun kauniita rantoja, purjeveneitä ja yllättävän rauhallista menoa, vaikka turisteja toki riittääkin", Kaikki mitä rakastin -blogi. 


2. Myytti: Paikallista ruokaa ei ole tarjolla lainkaan, vain lihapullia turistiravintoloissa.
Totuus: Kanariansaarilla on varmasti turistiravintoloita niitä kaipaaville, mutta yhtä varmasti löytyy paikallisia erikoisuuksiakin.

"Corralejossa on helppoa syödä huonosti, sillä alueella on paljon peruskehnoja turistiravintoloita"..."Mutta kun pikkuisen näkee vaivaa eikä välttämättä astu ensimmäisestä ovesta sisään, täällä saa kyllä myös herkuteltua: suosittelen ehdottomasti suosimaan mereneläviä kuten kalaa, simpukoita, mustekalaa ja äyriäisiä",.Kaikki mitä rakastin -blogi 

"Lanzarote ei ole mikään foodieiden ja ruokakulttuurin mekka. Kanarialaiset perunat ja Lanzaroten oma paistettu juusto mojo-kastikkeella on todella hyvää, mutta ravintoloiden ruokalistat ovat enemmän tai vähemmän identtiset, ja eroa on muutenkin vain ruoan laadussa ja hinnassa ¬ jotka eivät aina kävele käsi kädessä", Elämäni kunnossa -blogi 

"Saavuimme juuri hetki sitten kotoisasta paikallisesta juustolasta, jossa pääsimme maistelemaan mm. Kanariansaarten omia juustoja, viinejä, palmuhunajaa (!!) ja mojokastikkeita, joiden makukirjosta olen edelleen äimänä", Lainahöyhenissä-blogi 

3. Myytti: Joka paikassa puhutaan suomea ja ruokalistat ovat suomeksi.
Totuus: Kukaan bloggaajista ei ainakaan raportoinut tästä - varmasti saarilta löytyy myös suomen osaajia, joka kadunkulmassa heitä ei kuitenkaan ole.

"Valtaosa turisteista oli Brittein saarilta, ja alueen ruokakulttuuri teki selkeästi jalansijaa myös Kanarialla.. Itse otin asian siltä kantilta, että ainakaan joka kadunkulmassa ei huudeltu: "Finland?? Moi moi suomineito, mita kuluu??" ;)", Elämäni kunnossa -blogi

4. Myytti: Kanariansaarilla on lämmintä ja aurinko paistaa aina.
Totuus: Myös Kanariansaaria voi kohdata huono keli, vaikka kyseessä on melko aurinkovarma lomakohde.

"Voi räkä mikä säkä, meinaan tämän sään suhteen. Kanariaa on kohdannut jonkinlainen myrsky, ja täällä sataa ja tuulee niin että tukka lähtee", Kaikki mitä rakastin -blogi 

5. Myytti: Kanariansaarilla ei ole muuta tekemistä kuin rannalla löhöily
Totuus: Tämä ei pidä paikkaansa, sillä aktiviteetteja löytyy taatusti luontokohteista vesipuistoihin.

"Monen mielestä Fuerteventuran aallot ovat Euroopan parhaat, mitä surffaamiseen tulee. Täällä voi tehdä ihan kaikkea: surffata, purjelautailla, SUPpailla... Alueella on todella paljon surffauskouluja, jotka tarjoavat opetusta myös täysin vasta-alkajille", Kaikki mitä rakastin -blogi

"Aktiivilomapaikaksi Puerto Del Carmen sopii loistavasti! Lenkkiä voi juosta pikkukaduilla, pitkin rantoja, tai pitkää ja toiselta puolelta extraleveää rantabulevardia pitkin. Erilaisia aktiviteetteja löytyy paitsi Aurinkomatkojen tarjoamana, myös paikan päällä seikkaillessa", Elämäni kunnossa -blogi

"Purjeveneilyn ja parasailingin lisäksi useimmilla Kanariansaarten rannoilla on tarjolla lukuisia muitakin vesiaktiviteetteja, kuten jetskin, flyboardin (reppuraketti), kajakin ja wakeboardin vuokrausta kuin myös surffausta ja SUP- melontaa", Lainahöyhenissä-blogi 

*Joulukuussa neljä bloggaajaa testasi Aurinkomatkojen kutsusta Kanariansaarten lomailutunnelmia eri näkökulmista:

• Kaikki mitä rakastin - matkasi yksin Fuerteventuraan, Corralejon kylään
• Elämäni kunnossa - urheilevat kaverukset Lanzarotella, Puerto Del Carmenissa
• Lilou's Crush - perheen kanssa Teneriffalla, Costa Adejessa
• Lainahöyhenissä - Nautiskeleva pariskunta Gran Canarialla

Jutut löytyvät Aurinkomatkojen blogista 

Aurinkomatkojen kyselyyn vastasi 1 709 henkilöä. Kysely toteutettiin viikolla 7 (2014).

 

‹ Palaa uutislistaukseen