Montenegro

Montenegro

Adrianmeren rannikolla sijaitsevan Montenegron silhuettia hallitsevat jylhät vuoret. Vuoristoisen maan pohjoisosassa maisemia halkoo mahtava Tarajoen kanjoni, joka on Euroopan suurin. Rannikolla kohoavan mahtavan Lovcénvuoren suojassa kukoistaa yltäkylläinen kasvillisuus palmuineen, eukalyptuksineen ja sypresseineen. Montenegron Rivieraksi kutsuttu rannikko on kuuluisa luonnonkauneudestaan. Vehreä luonto, pitkä rantaviiva jylhine lahdenpoukamineen, idylliset pienet rantakaupungit ja herkullinen keittiö merenantimineen henkivät välimerellistä tunnelmaa.

 

Tapakulttuuri ja pyhäpäivät

Matkailu on varsin uusi asia Montenegrossa. Toki Budvan alue on ollut suosittua matkailuseutua jo 70-luvulta lähtien, mutta viime vuosiin asti lomailijat ovat olleet pääasiassa naapuri- ja Itä-Euroopan maiden asukkaita. Tästä syystä palvelukulttuuri on nuorta ja monia asioita vasta opetellaan.
Urheilu on olennainen osa paikallisten, etenkin miesten vapaa-ajan viettoa. Kaikki joukkueurheilulajit ovat suosittuja, mutta ykköslaji on jalkapallo.
Työntekoon suhtautuminen poikkeaa länsieurooppalaisesta ajattelutavasta. Täällä toimettomuus ei ole pahe, niinpä paikalliset välillä lepäävät ja mietiskelevät kaikessa rauhassa. Polako, polako – rauhallisesti, rauhallisesti.

Kautemme ajalle ei satu kansallisia juhla- tai pyhäpäiviä.

Ruokakulttuuri

Montenegron ruokakulttuuri on sekoitus slaavilaista ja Välimeren keittiötä. Montenegrolaiset rakastavat lihaa ja sitä on tarjolla kaikilla aterioilla. Myös tuoretta kalaa ja merenherkkuja nautitaan ympäri vuoden. Ruoka valmistetaan yksinkertaisista ja tuoreista aineksista.

Ravintoloiden listat ovat usein samanlaiset ja ruokakulttuuria leimaa kaikkialla paikallisuus ja perinteikkyys. Etnisiä ravintoloita ei juurikaan ole. Sen sijaan monissa ravintoloissa on tarjolla pizzaa, pastaa sekä risottoa.

Tyypillinen välipala on pitaleipä giros, jonka välissä on lihaa. Leipomoista voi ostaa mukaan pizzanpalan tai maukkaan ja täyttävän jauheliha- tai juustotäytteisen voitaikinapiirakan burek.
Salaatti tilataan pääruuan lisukkeeksi erikseen. Paikalliset tilaavat yleensä tarjottimen, jossa on kurkkua, tomaattia, paprikaa sekä muita vihanneksia alkuruokien lisäksi. Kukin ruokailija voi noukkia tarjottimelta haluamansa lisukkeet.

Alkuruokana nautitaan yleensä ilmakuivattua kinkkua prsut, joka leikataan ohuiksi siivuiksi ja tarjoillaan sellaisenaan öljyyn säilötyn juuston sir iz ulja sekä oliivien kera. Herkullinen ja yksinkertainen alkuruoka on kotitekoinen leipä, jonka kanssa nautitaan tuorejuustoa kajmak. Salaateista suosituin on shopska, jossa on yleensä tomaattia, paprikaa, kurkkua, sipulia ja päällä raastettua valkoista juustoa sirenje.

Pääruokia ovat mm. lihapullia cevapcici, jauhelihapihvejä pljeskavica, lihavartaita raznijici tai kotitekoisia makkaroita kobasica. Montenegrolainen erikoisuus on metallikuvun alla kypsennetty ruoka sac – yleensä lampaanlihaa ja perunoita. Tätä herkkua on tarjolla yleensä vain maaseudun ravintoloissa.

Kalaa ja äyriäisiä on tarjolla kaikissa rannikon ravintoloissa. Rannikolla kala on tuoretta ja valinnanvaraa riittää, sillä Montenegron vesissä elää yli 100 kalalajia. Kala valmistetaan yleensä kokonaisena, joko grillattuna tai paistettuna. Yrttien lisäksi ei juuri muita mausteita käytetä. Ravintoloissa on tarjolla mm. Skadarjärven karppia šaran, mustekalaa lignje, ankeriasta jegulja, turskaa bakalar tai yksinkertaisesti päivän kalaa riba, jota kalastajat ovat aamulla tuoneet ravintoloihin. Myös muut merenelävät, kuten simpukat dagnje, katkaravut škampi ja hummeri jastog ovat tuoreita ja herkullisia.

Herkulliset jälkiruuat ovat erittäin makeita. Tyypillinen jälkiruoka on esim. ohuet pannukakut palacinke, joiden täytteen voit valita. Tarjolla on myös erilaisia leivonnaisia sekä jäätelöä. Maaseudun herkkua ovat munkit priganice, jotka kastetaan hunajaan.
Montenegrolaiset viinit ovat kokeilemisen arvoisia. Punaviineistä tunnetuin on Vranac, valkoviineistä Krstac. Viinituotanto on yksi maatalouden tärkeimmistä tulonlähteistä, mutta suurin osa maan viineistä valmistetaan omaan käyttöön.

Paikallisten juomana saattaa kuumana päivänä olla soodalla laimennettu valkoviini špricer. Punaviinin ystävät juovat punaviinin ja Coca Colan sekoitusta bambus. Vuoriston erikoisuus on hunajaviini mead. Tätä hieman simanmakuista juomaa voi nauttia sellaisenaan tai punaviinillä terästettynä.
Paikallisia oluita ovat Nic Gold ja Nikscicko pivo, mutta yleensä tarjolla on myös kansainvälisiä merkkejä.
Paikallinen juomaerikoisuus on kirkas ja vahva viinirypäleviina loza tai rakija. Sitä nautitaan niin aperitiivina kuin ruuansulattajana. Maassa valmistetaan myös mm. Pelinkovac-yrttilikööriä, Maras­chino-kirsikkalikööriä ja Kruskovac-päärynälikööriä. Muita tyypillisiä juomia ovat luumuviina slivovica, Travarica-yrttiviina, Istra bitter -katkero sekä rusinaviini prosek.

Kahvi on yleensä turkkilaista eli pieni kuppi tummaa vahvaa, sokeroitua kahvia kafa. Toki kahviloista ja ravintoloista saa myös espressoa ja cappuccinoa. Jos haluat maitokahvin, tilaa valkoinen kahvi bijela kafa.

Hyvää ruokahalua – Prijatno!

Paikka auringossa

Kohteissa käyneiden suositukset, tarinat ja omat kuvat kohteista.

  • 1668 matkakertomusta
  • 61291 matkakuvaa ja -videota
Ad