Kolea kevät näkyy ennätyskorkeina lukuina matkavarauksissa

-  Sää ei suinkaan ole ainut syy lomamatkan ostoon, mutta kyllä sillä tällaisena keväänä vaikutusta on, sanoo Aurinkomatkojen tuotevastaava Pekka Antila.

Lomalta halutaan uusia elämyksiä, aikaa olla perheen ja läheisten kanssa sekä taukoa arjen rutiineista. Huhtikuun räntäsateissa tarpoessa monet ovat myös halunneet varmistaa, että ainakin lomalla on lämpöä ja aurinkoa.

- Aurinkomatkojen kesäkausi ajoittuu maaliskuulta lokakuulle ja kesän matkoja on myyty tällä hetkellä noin 15 % enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kesäkuun matkoista on myyty jo noin 80 prosenttia.

Aurinkomatkat on kasvattanut matkatuotantoaan noin kuusi prosenttia viime vuoteen verrattuna. Ensi kesänä valikoimissa on lähes 80 lomakohdetta kymmenessä eri maassa. Kesällä matkatarjonnassa on myös runsaasti uutuuskohteita.

Uutuuskohteet kiinnostavat aina ja kun mielessä on jokin tietty lomahelmi, niin matka kohteeseen ostetaan hyvissä ajoin ennen matkaa. Äkkilähtöjä kysytään myös, mutta ei läheskään niin usein kuin aikaisempina vuosina. Äkkilähtöjen saatavuus on viime vuosina ollut melko niukkaa, sillä kun ajatus koleasta kesälomasta ei houkuta, niin matka lämpöön hankitaan vielä, kun sellainen on saatavilla.

Yksi kesän uutuuskohteista on Menorca, Mallorcan kaunis pikkusisar, jota monet asiakkaat ovat toivoneet lomavalikoimaan. Kesällä Menorcalle pääsee Finnairin suorilla lennoilla neljässä tunnissa. Lomakausi Menorcalla alkaa 21.5.2017 ja päättyy 1.10.2017.

Idyllisen Menorcan parhaita puolia ovat kauniit rantapoukamat ja kirkkaat vedet, lukuisat harrastusmahdollisuudet, sympaattiset pikkukylät ja kaupungit sekä rauhallinen tunnelma. Saaren kauniiseen luontoon voi tutustua jalan, pyöräillen, patikoiden, ratsastaen tai meloen.

Toinen mielenkiintoinen uutuuskohde on Gozon saari puolen tunnin laivamatkan päässä Maltalta. Gozolla on verkkaista maalaistunnelmaa ja kuvankaunista luontoa. Monet hakevat tänä päivänä lomakohteelta aitoutta ja lomanviettoa paikalliseen tapaan ja Gozolla tähän on loistavat puitteet. Gozo on nimetty yhdeksi maailman parhaimmaksi sukelluspaikaksi.

Aurinkomatkat tarjoaa Suomen suurimman valikoiman Kroatian lomia ja Kroatiassa tarjolla on peräti seitsemän uutta lomakohdetta. Kesäkaudella Kroatiaan lennetään Finnairin lennoilla Dubrovnikiin, Splitiin ja Pulaan. Lentomatka on varsin lyhyt, noin kolme tuntia. Matkustuskausi on 15.4.–21.10.2017.

‹ Palaa mediatiedotelistaukseen