Aurinkomatkat
Hae matkaa
Intia
Intian eksotiikkaa on mahdotonta liioitella. Maa tulvii räiskyvän värisiä vaatteita, kaduilla raikuvaa bollywood-musiikkia ja ylväästi märehtiviä pyhiä lehmiä.
Intia on Kiinan jälkeen maailman toiseksi väkirikkain maa. Väestö koostuu lukuisista eri kansoista – virallisia kieliä on 28, puhuttuja satoja. Kansojen kirjosta johtuen ei voida puhua yhtenäisestä, intialaisesta kulttuurista vaan pikemminkin värikkäästä kulttuurien mosaiikista, johon ovat jättäneet jälkensä myös siirtomaaisännät.
Portugalin entinen siirtomaa Goa tarjoaa pehmeän laskun kaoottiseen Intiaan. Lomailijan Goa on rauhan keidas, jonka kiireettömillä aamiaisilla nautitaan kookospannukakkuja ja ananaslasseja. Päivät kuluvat rannallla lekotellen ja hemmoteluhoidoissa rentoutuen. Retkillä värikkäisiin hindutemppeleihin tutustutaan norsupäiseen Ganeshaan ja muihin Intian jumaluuksiin. Kuhisevissa basaareissa voi ihailla ihoa ihanasti hiveleviä kankaita ja taidokkaita käsitöitä.
Intiassa uskonto on aina kuulunut merkittävänä ja olennaisena osana kansan elämään. Täällä ovat syntyneet Aasian valtauskonnot hindulaisuus ja buddhalaisuus. Tänne ovat kulkeutuneet myös islam ja kristinusko, joiden lisäksi maassa on lukuisia muita uskontoja ja lahkoja. Eri uskontojen tavat ovat osa maan kulttuuria ja ne tuovat intialaiseen elämään värikkään kirjon. Valtaosa intialaisista on hinduja (noin 80 %), mutta Goassa on vahva roomalaiskatolinen vaikutus: 65 % asukkaista on hinduja ja 30 % kristittyjä.
Liikenteessä vallitsee hämmentävä, mutta hallittu kaaos. Ihmiset, eläimet ja kulkuvälineet näyttävät törmäävän toisiinsa. Intialaisella huomaavaisuudella liikenne kuitenkin etenee. Oudot tuoksut ja värien rikkaus tekevät kaikesta näkemästäsi ja kokemastasi kiehtovan.
Yhtenä retkikohteenamme on Äiti Teresan lasten ja naisten hoitokoti. Sen toimintaa tuetaan tavara- ja rahalahjoituksin. Toivottuja tavaroita ovat vaatteet ja kengät, raha, maitojauhe ja sideharsot.
Intialaiset suhtautuvat valokuvaukseen suopeasti, mutta varaudu maksamaan kuvauspalkkio. Saatat myös itse joutua intialaisten valokuvaamaksi.
Goassa ja koko Intiassa tupakointi on kielletty julkisilla paikoilla, mm. sairaaloissa ja virastoissa.
Pyhäpäivät
Diwali, hindujen valon juhla on loka–marraskuussa
3.12. Francis Xavierin kuolinpäivä. Juhlallisuudet alkavat jo 10 päivää ennen varsinaista juhlapäivää.
19.12. Liberation Day, Goan Portugalin vallasta vapautumisen muistopäivä. Roomalaiskatolisuuden vaikutuksesta joulua ja uuttavuotta vietetään juhlavin menoin.
25.12. joulu, katolisen Goan tärkein uskonnollinen juhla.
31.12. uudenvuodenaatto, vuodenvaihteessa goalaiset juhlivat läpi yön. Eri puolilla Goaa järjestetään suuria tanssiaisia ulkona.
6.1. loppiainen
26.1. tasavallan päivä, kansallinen juhla sotilasparaateineen
Helmi–maaliskuussa Goan värikkäät karnevaalit, värikäs pääkulkue on Panjimissa. Karnevaalien aikaan järjestetään tanssiaisia ulkona.
Goan baareissa, ravintoloissa ja hotelleissa ei ole alkoholitarjoilua vaalien aikana 1.–3.3.2012 ja 5.–6.3.2012. Alkoholia ei myöskään myydä tällöin kaupoissa.
Shigmo, Shigmotsav, on goalainen versio hindujen kevätjuhlasta, Holista, jota vietetään maaliskuun puolivälissä. Ohikulkijoita tervehditään värijauholla tai värjätyllä vedellä.
Jokaisella kylällä on sekä katolinen suojelija että hindulainen jumala, joiden päiviä vietetään paikallisin juhlamenoin. Ne ovat kyläläisten vapaapäiviä.
Intialaiset syövät monipuolista ruokaa. Maut vaihtelevat eri puolilla maata, mitä etelämmäksi mennään sitä tulisemmat ovat mausteet.
Intialainen ruokakulttuuri on herkullinen sekoitus liha-, kala-, kana- ja kasvisruokia, jotka on kypsytetty kookosmaidossa ja maustettu mm. kanelilla, kardemummalla, inkiväärillä ja chilillä.
Curry
Curry on maustesekoitus, jonka kokki sekoittaa mieltymystensä mukaan. Sen valmistukseen käytetään mm. pippuria, inkivääriä, neilikkaa ja korianteria. Mausteista, kirkastetusta voista 'ghee' ja vihanneksista valmistetaan paksu kastike, johon lisätään esim. lihaa tai kalaa.
Tandoori
Tandoorit ovat curryn ohella intialaisen keittiön tunnetuimpia herkkuja. Tandoori on syvä saviuuni, jossa jogurtti-mausteseoksessa marinoitu liha, kala tai juusto paistetaan vartaassa. Tandooriruuat ovat yleensä mietoja.
Pohjois-Intian ruokia
Pohjois-Intiassa ruuan kanssa syödään leipää. Tunnetuin on tandooriuunissa paistettu naan. Kokeile myös pannulla paistettua parathaa, linssijauhoista valmistettua dosaa ja mausteista papadumia.
Etelä-Intian ruokia
Etelä-Intiassa aterioilla syödään riisiä. Biryani on risoton tyylinen ruokalaji, mikä on maustettu intialaisilla mausteilla, höysteenä on kanaa, kalaa, lihaa tai kasviksia hieman kastikemaisessä mausteseoksessa. Sen yksinkertaisempi muunnelma on pulao, herneillä maustettu riisi.
Goassa on tarjolla tuoretta kalaa ja muita merenantimia. Kokeile esim. inkiväärillä, valkosipulilla ja limettimehulla maustettua fish cafrealia, hapahkoa voimakasta ambot tik -kalacurrya, mietoa caldeirada-kalamuhennosta tai kookoksella, valkosipulilla ja inkiväärillä maustettua taskurapua, xec-xeciä.
Monet hindut eivät syö lihaa, joten kasvisruokien valikoima on runsas. Suosittu kasvisateria on thali, jossa lautasen keskelle asetetun riisiannoksen ympärille on kerätty pieniin kuppeihin leipää, salaattia ja kastikkeita.
Juomia
Tropiikissa tulee juoda riittävästi. Intialaiset juovat paljon teetä maidon kera, mineraalivettä ja virvoitusjuomia. Ruokajuomana on vettä, soodaa sellaisenaan tai limen kanssa 'fresh lime soda' tai paikallista tai kansainvälisesti tunnettua olutta. Tarjolla on mietoja pilsnereitä kuten Budweiser tai vahvempia lageroluita; Kingfisher ja Kings. Goassa valmistettuja oluita ovat Belo ja australialainen Fosters. Viini on kallista varsinkin ravintoloissa.
Aperitiivina voi nauttia paikallisia valko- ja punaviinejä, esim. Madera, Sula ja Chantilli, makeaa portviiniä tai väkevää cashewomenoista ja kookoksesta valmistettua Feniä sitruunajuoman kera. Marquise de Pompadour on kelpo kuohuviini.
Tuontialkoholia on saatavilla, mutta se on paikalliseen hintatasoon verrattuna kallista.
Intiassa tee tarjoillaan aina maidon kera, ja siihen sekoitetaan runsaasti sokeria. Mikäli haluat teen mustana, mainitse siitä tarjoilijalle. Ruuansulattajana voi maistella inkiväärillä, neilikalla tai kanelilla maustettua teetä. Kahvi on usein murukahvia.
Intiassa ateria keskihintaisessa ravintolassa juomineen maksaa noin 250–300 INR. Lounaan voi saada paikallisessa ravintolassa 80–115 rupialla.
Kohteissa käyneiden suositukset, tarinat ja omat kuvat kohteista.