Siivous ja uima-altaiden lämmitys sekä veden laatu

Yleensä huoneesi tai huoneistosi palveluun kuuluu siivous. Joitakin lomahuoneistoja ei siivota viikon aikana. Hotellihuonettakaan ei välttämättä siivota päivittäin, ja hyvin usein siivous on pintapuolista. Huoneistoissa astiat tulee yleensä pestä itse ja niiden varustukseen ei kuulu astianpesutarvikkeita eikä keittiöliinoja.

Hotelliesittelyssä on mainittu, mikäli uima-altaan vesi on lämmitetty. Altaita lämmitetään yleensä marras–maaliskuussa tai sääolosuhteiden mukaan. Huomioi, että silloinkin veden lämpötila voi olla vain n. 20 °C.
Hotellikuvauksessa kerrotaan uima-altaiden veden laadusta, esimerkiksi onko uima-altaiden vesi puhdasta merivettä tai mineraalivettä. Huomioithan, että mikäli hotellissa on ilmoitettu olevan makean veden allas/altaita, voi vesi joissain tapauksissa olla myös merivedestä puhdistettua vettä. Vesi voi tuntua suolaiselta, mutta sen suolapitoisuus on kuitenkin merkittävästi merivettä alhaisempaa. Veteen voidaan myös ajoittain sekoittaa suolaa veden puhtaana pidon vuoksi.